Holokausti.

Holokaustin kiistäjät ovat valehtelijoita

Holokaustin kiistäminen on nykyään yksi yleisimpiä julkisuudessa esiintyviä antisemitismin eli juutalaisvastaisuuden muotoja. Sen harrastajat pyrkivät kyseenalaistamaan ei ainoastaan holokaustin uhrien lukumäärän vaan kokonaan sen tapahtumisen. Kyseessä on heidän mukaansa juutalaisten keksintö, jolla nämä pyrkivät ajamaan omia etujaan. Aihe on jälleen kerran ajankohtainen, kun tunnettu tavarataloyrittäjä Juha Kärkkäinen on Facebookissa kuvaillut holokaustia ”tarinaksi” ja syyttänyt samalla presidentti Sauli Niinistöä osalliseksi mielikuvitukselliseen juutalaisten salaliittoon.

Holokaustin tapahtuminen on kiistämätön historiallinen tosiasia, joka on dokumentoitu perusteellisella ja luotettavalla historiantutkimuksella. Kukaan vakavasti otettava historioitsija ei kiistä juutalaisten valtavaa joukkomurhaa.

Oman todistuksensa ovat antaneet lukuisat tuhoamisleireiltä hengissä selvinneet. On osoitettu myös, että juutalaisten joukkomurha oli olennainen osa Hitlerin ja natsien vainoharhaista juutalaisvastaista politiikkaa, jonka toteuttamiseen he panostivat raivokkaasti vielä toisen maailmansodan loppuvaiheessa, kun resursseja olisi tarvittu kipeämmin konkreettisten vihollisten torjumisessa. Koko ajan kovenevat tappiot sodassa olivat natseille todiste juutalaisten yhä lisääntyvästä vaikutusvallasta.

Todistetut tosiasiat eivät kuitenkaan merkitse holokaustin kiistäjille mitään. Heidän puheissaan on hyvin vähän johdonmukaisuutta tai logiikkaa. He lukevat vain ideologista kirjallisuutta, joka vahvistaa heidän näkemyksensä. Kiistäjät eivät kuitenkaan ole harmittomia hulluja kuten litteään maahan uskovat, vaan heillä on mielessään samat väkivaltaiset tavoitteet kuin muillakin antisemiiteillä. Heissä on uusnatseja, valkoisen rodun ylivallan nimeen vannovia ja muita äärioikeistolaisia populisteja. Heitä yhdistää antisemitismin lisäksi Hitlerin ja natsien kritiikitön ihailu.

Varsinkin amerikkalaisessa yliopistomaailmassa holokaustin kiistäjät ovat pyrkineet luomaan itselleen imagoa varteenotettavana tieteellisenä keskustelukumppanina, joka vain kyseenalaistaa vakiintuneen käsityksen holokaustista. He vetoavat sananvapauteen, mikä tehoaa hyvin osaan opiskelijoista. Kiistäjät osaavat käyttää tehokkaasti myös sosiaalista mediaa propagandansa levittämiseen.

”Holokaustia ei koskaan tapahtunut”

Äärimmillään kiistäjät väittävät, että holokaustia ei edes tapahtunut. He ovat yrittäneet todistaa – olemattomalla menestyksellä – että Auschwitzissa tai muissa tuhoamisleireissä ei ollut kaasukammioita, ja jos kaasua käytettiinkin, niin sitten vain tuholaisten tappamiseen. Kaikki väitteet holokaustista ovat heidän mukaansa vain juutalaisten keksintöä, jolla nämä ovat voineet kiristää sodan jälkeen Saksan valtiolta miljardeja Israelin hyväksi.

Mikäli holokaustin kiistäjien väitteisiin olisi uskominen, täytyisi päätellä, että miljoonat ihmiset ovat päättäneet valehdella holokaustin tapahtumisesta.

Kaikki ne, jotka ovat kertoneet selvinneensä tuhoamisleireiltä ja joiden kyynärvarteen on tatuoitu numerosarja, olisivat valehtelijoita, samoin kaikki ne, jotka ovat – joskus jopa ylpeinä – kertoneet seuranneensa sivusta, kun juutalaisia vangittiin, pantiin tuhoamisleireille meneviin juniin tai tapettiin itäisen Euroopan kylissä, pelloilla tai metsissä. Natsit löysivät helposti halukkaita avustajia juutalaisten tappamiseen miehittämissään maissa, mikä kertoo antisemitismin yleisyydestä ja vahvuudesta tuon ajan Euroopan eri puolilla.

Kaikki asiakirjat, joita natsit eivät ehtineet sodan lopussa tuhota ja jotka dokumentoivat juutalaisten joukkomurhaa, olisivat siinä tapauksessa väärennöksiä. Kaikki holokaustia tutkineet olisivat totuuden väärentäjiä, jotka olisivat joko tutkijoina täysiä toheloita tai sitten onnistuneet loputtomasti huijaamaan kansainvälistä tiedeyhteisöä.

Ja lopulta valehtelijoita olisivat myös kaikki kiinniotetut ja oikeuteen joutuneet natsiupseerit ja tuhoamisleirien työntekijät, jotka ovat kuulusteluissa tunnustaneet osuutensa tapahtumissa. Itse asiassa yhdessäkään toisen maailmansodan jälkeen järjestetyssä sotarikosoikeudenkäynnissä ei kukaan syytetty ole kiistänyt juutalaisten joukkomurhan todellisuutta, vaikka he ovat saattaneet puolustautua sanomalla, että he vain seurasivat käskyjä tai että heidät pakotettiin osallistumaan.

”Holokaustia on liioiteltu”

Hieman ”lievemmässä” kiistämisessä myönnetään, että juutalaisia sentään tapettiin, joskaan ei läheskään niin paljon kuin on laskettu. Tällöin kiistäjille on kuitenkin tärkeää pelastaa Hitlerin ja johtavien natsien ”maine” urheina arjalaisina sotureina.

Keskeisimpiä kiistäjien argumentteja on, että kun ei ole löytynyt Hitlerin allekirjoittamaa määräystä juutalaisten tuhoamiseksi, se on osoitus siitä, että holokausti tapahtui vastoin Hitlerin tahtoa tai hänen tietämättään. Jos kiistäjille vastaa, että historiantutkimusta ei koskaan perusteta yhden dokumentin varaan ja että holokaustin suunnitelmallisuudesta natsi-Saksan johtotasolla on paljon muita todisteita, he vastaavat, että nämä todisteet ovat juutalaisten väärentämiä. Silloin voi kysyä, mikseivät ilmeisesti kaikkialle ehtineet juutalaiset väärentäjät sitten olisi väärentäneet myös Hitlerin käskyä.

Artikkelin ensimmäinen versio ilmestyi Teologia.fi:n antisemitismi-teemanumerossa 2020.

Lue myös: Paavo Ahonen, Mitä kauppias Kärkkäinen osti Helsingin Sanomilta?

Seuraa Twitterissä Auschwitz Memorialia.


Kirjoittaja

Mikko Ketola (s. 1963) on kirkkohistorian yliopistonlehtori ja dosentti Helsingin yliopistossa. Vartijan päätoimittajana hän on toiminut vuodesta 2010 lähtien. Lue lisää


'Holokaustin kiistäjät ovat valehtelijoita' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.