Korvapuusteja. Kuva: Claudio Saavedra/Flickr.

Elämän tarkoitus ja mielekkyys

Mitkä asiat vaikuttavat kohdallasi siihen, että elämäsi on mielekästä ja onnellista? Mikä tai mitkä asiat antavat elämällesi tarkoituksen?

Jos olet uskonnollinen ihminen, uskosi antaa elämällesi tarkoituksen ja päämäärän, se luo toivoa tuonpuoleisesta elämästä kuoleman jälkeen ja antaa voimia kestää koettelemuksia ja kärsimyksiä täällä maan päällä, koska ”palkka on oleva suuri taivaassa”. Tärkeintä ei ole elämässäsi niinkään se, että minkälaista elämäsi on, vaan se, että pääset kerran ikuiseen iloon taivaaseen. Sinne sitten mielit uskosi ja Jumalalle katsomasi soveliaan elämäsi kautta.

Kaikille ihmisille ajatus elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen ei ole mitenkään tärkeä asia ja he voivat ihan hyvin keskittyä elämään elämäänsä haluamallaan tavalla niin kauan kuin se on mahdollista.

Jotkut saavat elämäänsä iloa sukulaisistaan ja ystävistään, sekä ihan tavallisesta elämästä: ammatin hankkimisesta, työssä käymisestä, perheen kanssa puuhastelusta ja lastenlasten syntymisten odottamisesta ja heidän hoitotyöhönsä myöhemmin osallistumisesta. Peruselämästä, ilman mitään ”lottovoittojen” odotuksia.

Oman terveyden ja kauneuden vaaliminen ja on monille ihmisille erityisen tärkeää ja antaa mielekkyyttä elämään. Parhaita ruokavalioita mietitään, kuntoillaan kovasti ja laitetaan isot määrät rahaa kauneuden hoitamiseen. Elää elämä mahdollisimman terveenä ja kauniina, siinäpä on hyviä tavoitteita itse kullekin. Vai onko? Jos liikaa nojaa ja panostaa ikuisen kauneuden ja terveen elämän päälle, todellisuus voi kolahtaa liiankin lujaa päälle, kun sairaudet ja vanhuus ryppyineen yllättää.

Noista ruokavalioista, nehän ovat nykyään monelle iso ja elämää kantava juttu. Jopa niin, että ystäväsuhteet saattavat kärsiä niitä noudatettaessa. Periaatteessa mikä tahansa asia voi nousta mustavalkoisuudessaan itseään vastaan. Vapaaehtoisuus siinäkin, mitä suuhunsa pistää. Mutta muuten; jos tietyn ruokavalion noudattaminen helpottaa elämää ja tuo siihen mielekkyyttä, niin siitä vaan!

Katsoin vastikään ohjelman intohimoista. Ai että oli hullun mielenkiintoinen.

Oikeastaan se antoikin innoituksen tähän kirjoitukseen. Ohjelmassa kerrottiin kahden naisihmisen intohimoista; toisella se oli Mikki Hiiri -aiheiset tavarat; hän oli kerännyt niitä kotiinsa lähes 6 000 kappaletta ja toisella peruukit; hän oli kerännyt niitä itsellensä noin 2 000 kappaletta ja käytti niitä ihan joka päivä yhdistettynä eri rooliasuihin. Kun katsoin ohjelmaa, päädyin miettimään omia intohimoni kohteita eri ikäkausina.

Koska olen kuulunut ison osan elämääni vanhoillislestadiolaiseen uskonyhteisöön, elämäni tärkeimmän asian on oletettu olevan uskoni ja yhteisöni opetuksineen ja tapahtumineen ja sitä se on ollutkin mitä suurimmassa määrin. Niin kovin, että nyt kun en enää kuulu yhteisöön, en tahdo millään päästä taustastani irti. Se on ”värjännyt” joka soluni kaikkia sopukoita myöten luihin ja ytimiin saakka. ”Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa”, pätee varmaan niin hyvässä kuin pahassakin. Joku osa ihmistä on loppuelämän sitä, mitä se on joskus ollut vahvasti.

Olen ollut lapsena ja nuorena koukussa kirjoihin, jo ekaluokasta lähtien luin lukemasta päästyänikin kaikenlaisia kirjoja laidasta laitaan. Kumma kyllä, riippuvuutta kirjoihin, ei pidetä huonona asiana ensinkään, päinvastoin, kun sen sijaan riippuvuutta televisioon ja nettiin pidetään tosi pahana. Mikähän siinäkin on? Ne kaikki ovat pois liikkumisesta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. Noh, kaikkea en ymmärrä.

Nyt tämä intohimoinen kirjoitteluni vie minua kuin koukku kalanvonkaletta. Kirjailijoita on kautta historian aina ihailtu, mutta jos menet ja kirjoitat samassa määrin blogiisi tai keskustelupalstoille, asia ei olekaan enää niin huisin hieno homma. Mutta sen tiedän, että kirjoittamisen intohimoni kanssa en ole mikään arvostelemaan naista, joka kerää huushollinsa täyteen Mikki Hiiri -härpäkettä. Jos pidän häntä hänen intohimossaan kajahtaneena, olen sitä oman intohimoni kanssa itse. Silloin pätee hyvin sanonta: ”pata kattilaa soimaa, musta kylki molemmilla”. Niin, onko meistä kukaan sanomaan yhtään mitään toisistamme?

Tuntuu olevan niin, että elo maapallolla on niin haasteellista itse kullekin, että tarvitsemme omat intohimomme ja tukipilarimme selvitäksemme ”hengissä”. Suokaamme ne siis toisillemme, kunhan niiden puitteissa ei vahingoiteta ketään. Sitä tapahtuu silloin, jos vaadimme, painostamme, pelottelemme muita noudattamaan intohimoamme tai nojaamaan tukipilareihimme ja jos mitätöimme ja halveksimme niitä, jotka eivät usko tai elä tavallamme.

Jos rakastat pullan syömistä, älä painosta tai pakota muita syömään sitä, koska silloin se on heille pakkopullaa. Yhden intohimo on toisen pakkopulla ja kolmannen korvapuusti.

Artikkelikuvan korvapuustit on kuvannut Claudio Saavedra/Flickr.


Vuokko Ilola

Kirjoittaja

Oikealta nimeltäni olen Vuokko Ilola. Monet tuntevat minut entuudestaan Kotimaan blogistina. Olen 11 lapsen äiti Kirkkonummelta ja työni on Masalan koulussa koulunkäyntiavustajana ja iltapäiväkerhon ohjaajana.


'Elämän tarkoitus ja mielekkyys' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.