Entisen nunnan Doris Reisingerin mukaan on vasta raapaistu pintaa siitä, mitä kaikkea naiset ovat joutuneet – ja joutuvat edelleen – katolisessa kirkossa kärsimään. Saksalainen Reisinger (s.1983) on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut tunnetuksi siitä, että hän on ehkä näkyvämmin kuin kukaan muu yksittäinen katolilainen puhunut julkisuudessa niin hengellisen kuin seksuaalisen hyväksikäytön ongelmista katolisessa kirkossa. Hän kirjoittanut ja esiintynyt ahkerasti erilaisissa dokumenteissa. Häntä haastateltiin esimerkiksi 2019 valmistuneeseen Christoph Röhlin filmiraporttiin Verteidiger des Glaubens (Uskon puolustaja), jonka aiheena oli Joseph Ratzinger vallankäyttäjänä katolisessa kirkossa. Röhlin kanssa Reisinger julkaisi myös kirjan Nur die Wahrheit rettet (Vain totuus pelastaa) vuonna 2021.
Kun Doris, silloin sukunimeltään vielä Wagner, oli 15-vuotias, hänen koko perheensä kääntyi luterilaisuudesta katolisuuteen. Hän sanoo jo nuorena tienneensä, että haluaa nunnaksi. Kaksikymppisenä hän liittyi hengelliseen yhteisöön nimeltä Das Werk (Familia Spiritualis Opus) (engl. The Work). Se oli perustettu 1938 ja sai paavin hyväksynnän 2001. Hän työskenteli yhteisön Rooman-haarassa vuoteen 2011, jolloin hän jätti yhteisön, meni naimisiin ja perusti perheen.
Syy konventin jättämiselle oli joutuminen kahden yhteisöön kuuluvan papin seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi. Hän on kertonut tapahtumista kirjassa Nicht mehr ich. Die wahre Geschichte einer jungen Ordensfrau (2014). Reisinger on kertonut, että hänen ilmoitettuaan esihenkilölleen tapahtuneesta tämä oli suuttunut hänelle ja antanut ymmärtää, että Reisingerin olisi pitänyt teeskennellä, ettei mitään ollut tapahtunut. Papit eivät saanet rangaistusta teostaan.
Doris Reisinger sai Saksassa vuonna 2022 arvostetun Herbert Haag -palkinnon. Palkinto on myönnetty 1985 lähtien henkilöille, jotka ovat edistäneet vapautta ja inhimillisyyttä katolisessa kirkossa. Sen ovat saaneet muiden muassa Leonardo Boff ja Eugen Drewermann. Haag (1915–2001) oli sveitsiläinen katolinen teologi ja toisen tunnetun sveitsiläisteologin Hans Küngin läheinen ystävä.
Palkinnonluovutustilaisuudessa pitämässään puheessa Reisinger ei säästellyt sanojaan. Hän totesi, että kuluneen kymmenen vuoden aikana tilanne on muuttunut vain pahemmaksi; hyväksikäyttö jatkuu ja hyväksikäyttäjiä suojellaan samaan tapaan kuin ennenkin. Hän kertoi menettäneensä kaiken luottamuksen ja kaikki odotuksensa kirkkoa kohtaan. “Kriisi on pohjaton. Se ei lopu. Se on katolisen kirkon loppu,” hän sanoi. ”Kirkosta on tullut lähes synonyymi hyväksikäytölle.”
Reisingerin mukaan hyväksikäytettyjen osalta tilanne on erityisen synkkä sellaisissa maissa, joissa media, yhteiskunta ja kirkko elävät tiiviissä symbioosissa kuten Unkarissa, Italiassa tai Puolassa, Afrikan ja Aasian maista puhumattakaan. Hän on hyvin pessimistinen sen suhteen, että asiat kirkossa voisivat muuttua. Hän näkee hyväksikäyttöön suhtautumisessa ja sen kirkollisessa käsittelyssä ”massiivista tietämättömyyttä, läpinäkyvyyden puutetta, epäpätevyyttä, toiveajattelua, PR:ää, häikäilemättömyyttä, vallan keskittämistä, vallan salailua, sumutusta, kauheaa kärsimystä ja henkistä kitschiä.” Reisingerin mukaan ”tässä erämaassa on hyvin vähän huutajia”.
Reisinger nosti puheessaan esiin kaksi erityistä ongelmaa. Ensinnäkin lahkonkaltaisissa kirkollisissa ryhmissä esiintyy organisoitua hengellistä hyväksikäyttöä, jonka avulla ihmiset alistetaan. Usein niissä esiintyy myös seksuaalista hyväksikäyttöä. Toiseksi seksuaalinen hyväksikäyttö aiheuttaa suuren määrän raskauksia ja abortteja, myös alaikäisille. Useimmissa tapauksissa syylliset, katoliset papit, pakottavat uhrinsa aborttiin.
Reisingerin mielestä kirkon johto on ollut osallinen hyväksikäytön jatkumiseen. Hän on syyttänyt paavi Franciscusta saamattomuudesta hyväksikäytön kitkemisessä; vaikka paavi on esimerkiksi tunnustanut nunnien hyväksikäytön ongelman, ongelma ei ole poistunut mihinkään. Vatikaanin Uskonopin kongregaaatio sai jo 1990-luvulla raportin nunnien seksuaalisesta hyväksikäytöstä Afrikassa, mutta se ei tiettävästi johtanut toimenpiteisiin.Tuohon aikaan tietoja kirkossa tapahtuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei vielä otettu Vatikaanissa riittävän todesta muutenkaan.
Seurasin viime viikolla Reisingerin vierailua englantilaisen Root & Branch -ruohonjuuriyhteisön nettiseminaarissa, jossa hän puhui hengellisen ja seksuaalisen hyväksikäytön yhteydestä. Root & Branch on 2020 aloittanut katolisten vapaaehtoisten ylläpitämä online-yhteisö, jonka tavoitteena on ”turvallinen, oikeudenmukainen ja inklusiivinen kirkko”. Yhden määritelmän mukaan sen jäsenet ovat katolilaisia, jotka yrittävät pitää kiinni institutionaalisesta kirkosta kynsin ja hampain. Suuri osa sen aktiiveista on naisia, mutta yhteisö on avoin kaikille, jopa ei-katolilaisille. Mukana on pappeja, nunnia, sääntökuntalaisia, jopa ekskommunikoituja.
Root & Branch julkaisi 2021 nelikohtaisen niin kutsutun Bristolin tekstin, jossa otetaan kantaa moraaliteologiaan, kirkolliseen auktoriteettiin, yleiseen pappeuteen ja kirkon monimuotoisuuteen. Esimerkiksi viime viikkoina ajankohtaiseen kysymykseen pappisseminaarilaisten homoseksuaalisuudesta, jota Franciscuksen kerrotaan paheksuneen, teksti ottaa kantaa näin. ”Niitä, jotka ovat esimerkiksi homoja, ei pidä suostutella valehtelemaan siitä, keitä he ovat saarnatakseen evankeliumia, ja kirkon tulee tunnustaa ja pyytää anteeksi vahinkoa, jota se on aiheuttanut heille ja muille, joita se on samalla tavoin vahingoittanut.
Root & Branch pyrkii vaikuttamaan omalta osaltaan katolisessa kirkossa käynnissä olevaan ”synodaalisen tien” prosessiin, jonka tavoitteena on osallistaa katolisen kirkon jäsenistöä entistä laajemmin kirkon toiminnassa. Se lähti liikkeelle syksyllä 2021maailmanlaajuisesti hiippakuntatasolta, ja siinä on konsultoitu ja kuunneltu maallikoita, pappeja, sääntökuntalaisia ja lähetystyöntekijöitä. Prosessi huipentuu lokakuussa 2024 Roomassa pidettävään synodiin, joka julkaisee päätösasiakirjan.Root & Branchin tavoitteena on pitää huoli siitä, että naisten äänet pääsevät kuuluviin.
Nettiseminaarissa Doris Reisinger esitti “seitsemän pointtia” hengellisestä hyväksikäytöstä:
- Hengellinen hyväksikäyttö koostuu hengellisen elämän kontrolloimisesta ja rajoittamisesta.
- Hengellinen hyväksikäyttö tuhoaa uskon.
- Hengellinen hyväksikäyttö on sisäänrakennettuna katolisuudessa.
- Hengellinen hyväksikäyttö katolisessa kirkossa on erityisen pahaa naisia ja lapsia kohtaan.
- Uskonnollisessa kontekstissa seksuaalinen hyväksikäyttö kytkeytyy olennaisesti hengelliseen hyväksikäyttöön.
- Hengelliset hyväksikäyttäjät ovat hengellisesti köyhiä ihmisiä.
- Hengellisen hyväksikäytön torjuminen onnistuu vain hengellisesti rikkailta ja itsenäisiltä ihmisiltä.
Naisten ja lapsen alttiuden hengelliselle hyväksikäytölle Reisinger katsoo johtuvan siitä, että patriarkaalisessa kirkossa he ovat alisteisessa asemassa. Heillä on vielä vähemmän hengellistä vapautta kuin maallikkomiehillä. Naisille ja lapsille tarjotut hengelliset roolit, roolimallit ja elämänpolut ovat vähissä ja käytännössä vain muunnelmia alistumisesta, palvelemisesta, hiljaisuudesta, valmiudesta kärsiä ja antaa anteeksi.
Seksuaalista hyväksikäyttöä edeltää ja seuraa usein hengellinen hyväksikäyttö. Hyväksikäyttäjä hyödyntää tällöin hengellistä rooliaan alistamalla uhrinsa ja tekemällä hänestä tottelevaisen. Samalla hän saa uhrin epäilemään omaa sisäistä ääntään. Usein hyväksikäyttäjä pyrkii vakuuttamaan uhrin siitä, että Jumala hyväksyy hyväksikäyttäjän seksuaaliset teot ja että niillä on jokin syvempi, hengellinen merkitys. Toisaalta hän saattaa yksinkertaisesti syyllistää uhrinsa sanomalla tämän olevan demonien vallassa tai halunneen tahallaan vietellä hyväksikäyttäjän. Hengelliseen hyväksikäyttöön kuuluu uhrin pakottaminen anteeksiantoon tai häpäiseminen, jos hän yrittää saada oikeutta osakseen.
Artikkelikuvassa Doris Reisinger nettiseminaarissa. Kuvakaappaus: Mikko Ketola.
Lue myös:
Mikko Ketola: Tony Flannery – irlantilainen katolisen kirkon uudistaja. Vartija 13.12.2020.
Mikko Ketola: Saksan katolisuutta uhkaa alasajo. Vartija 9.6.2021.
'Doris Reisinger – huutavan ääni kirkossa' kirjoitusta on kommentoitu
24.6.2024 @ 14.16 Matti Heiliö
Näiden paljastusten virta on lohduton. Kolme viimeistä paavia on pinnistellyt jo 80-luvulla julkisuuteen nousseen ongelman edessä. Doris Reisingerin raportoimat naisten kohtalot ja ongelman laajuus yllätti jälleen. Kuvaavaa on, että Franciscuksen kaatajat syyttävät häntä kykenemättömyydestä hyväksikäyttötapausten käsittelyssä ja liberaalisuudesta parisuhdeasiassa. Kirkon voimattomuus on outoa. Ongelma on paavia suurempi. Silmät tulisi avata. Kristillisen fundamentalismin yritys kieltää homoseksuaalinen ihmisyys on julma vääryys. Pappien selibaatti on luonnonvastainen järjestely; poikkeuksena ne, joille selibaatti sopii aidoksi identiteetiksi. Luonnollinen seksuaalisuus tulisi olla kirkossa kunnioitettu, iloinen, arkinen asia. Säätelynä lähimmäisen kunnioitus ja ihmisyyden pyhyys.
10.7.2024 @ 22.51 Juha
Minä en ymmärrä, miksi ollaan sitä mieltä, että joitakin voidaan ” eheyttää ” ja onko sellainen edes tarpeellista. Me emme tiedä tarpeeksi aivojen toiminnasta ja geenit vaikuttavat eniten ihmisten käyttäytymiseen. Sitten moni on yrittänyt” muuttua” , mutta oli tuhoon tuomittu asia. Antaisivat olla rauhassa. Jos kerran Jeesus oli julkisyntisten seurassa ja järkytti aikalaisiaan , niin miksei tämä malli kelpaa. Se oli esimerkillistä toimintaa. Mitäpä muutakaan, jos uskoo, että mies oli Jumala.