Nykyisen kaltaisena instituutiona katolisella kirkolla on Saksassa enää 20 vuotta elinaikaa. Näin ennusti äskettäin Augsburgin yliopiston historian professori Martin Kaufhold, joka on itsekin katolilainen. Hän perusteli väitettään lasten seksuaalisen hyväksikäyttöskandaalin kelvottoman käsittelyn aiheuttamalla syvällä pettymyksellä ja erityisesti Kölnin arkkipiispan, kardinaali Rainer Maria Woelkin toiminnalla. Kaufholdin mielestä Woelki on saattanut koko kirkon uskottavuuden kyseenalaiseksi.
Woelkia on arvosteltu ankarasti sen vuoksi, ettei hän ole suostunut julkistamaan omassa hiippakunnassaan tehtyä hyväksikäyttöselvitystä vaan on vedonnut esimerkiksi tietosuojakysymyksiin. Asia on niin vakava, että paavi määräsi Kölnin hiippakuntaan erikoistarkastuksen. Sen tekevät Tukholman arkkipiispa, kardinaali Anders Arborelius ja Rotterdamin piispa Hans van den Hende. He selvittävät, ovatko Woelki ja toiset Kölnin hiippakunnan johtoon kuuluneet piispat tehneet virheitä tapausten käsittelyssä. Selvitykseen kuuluu hyväksikäytön uhrien tapaamisia. Tätä kirjoitettaessa tarkastus on juuri alkanut.
Kardinaali Marxin ero ravistaa
Parempaan suuntaan kirkon uskottavuutta yritti viedä Münchenin ja Freisingin arkkipiispa, kardinaali Reinhard Marx, joka esitti paaville eronpyyntönsä 4.6.2021. Hän sanoi pyyntönsä syyksi kirkon epäonnistumisen hyväksikäyttöskandaalin käsittelyssä. Hän pitää itseään osasyyllisenä asiaan, koska hän kuuluu kirkon johtoon. Vuosina 2014–2020 hän oli Saksan katolisen piispainkokouksen puheenjohtaja. Marx on monin tavoin vaikutusvaltainen kirkonmies, hän esimerkiksi kuuluu paavi Franciscuksen neuvonantajana toimivan kardinaalineuvoston yhdeksänhenkiseen ryhmään. Hän on neuvoston ainoa eurooppalainen arkkipiispa.
Kardinaali Marxilla on ollut ratkaiseva rooli siinä, että katolinen kirkko Saksassa on lähtenyt niin kutsutulle ”synodaaliselle tielle”. Se tarkoittaa useampivuotista prosessia, jossa sekä papit ja piispat että maallikot keskustelevat yhdessä vaikeista kysymyksistä kuten vallankäytöstä kirkossa, seksuaalimoraalista, pakkoselibaatista ja naisten asemasta. Lehden teettämässä kyselyssä 84 % kirkon jäsenistä kannattaa pakkoselibaatin poistoa, ja naisten vihkimistä kirkon virkoihin kannattaa 77 %. Suurin osa Saksan piispoista on sitoutunut synodaalisen tien kulkijoiksi. Vastustajiakin on mutta vähän. Yksi näistä on kardinaali Woelki, joka on kutsunut synodaalista tietä ”kvasiprotestanttiseksi kirkkoparlamentiksi”.
Marx on valaissut päätöksensä taustoja muun muassa viittaamalla lehdistötilaisuuteen, joka pidettiin katolisen kirkon hyväksikäyttötapauksia kartoittaneen niin sanotun MHG-tutkimusprojektin tulosten julkistamisen yhteydessä syyskuussa 2018. Silloin toimittaja Christiane Florin kysyi piispoilta, kantaisiko joku näistä vastuuta ja eroaisi tehtävästään. Marx vastasi silloin epäröimättä ”ei”. Myöhemmin hän oli tullut toiseen tulokseen. Monet pitivät tuolloin Florinin kysymystä ylilyöntinä. Florin tunnetaan myös kirkon patriarkaalisuutta kritisoivan teoksen Der Weiberaufstand. Warum Frauen in der katholischen Kirche mehr Macht brauchen (Kösel 2017) kirjoittajana.
Marxin eronpyyntö on luonnollisesti herättänyt monenlaisia reaktioita. Häntä on yhtäältä kiitetty suoraselkäisestä vastuunkannosta, mutta toisaalta on epäilty, että kyseessä on ”pako eteenpäin”, varautuminen siihen, että hänen omasta hiippakunnastaankin aikanaan tehtävässä selvityksessä paljastuu ikäviä tietoja. Marxin on lisäksi arveltu yrittäneen omalla erollaan painostaa Woelkia tekemään samoin, mutta Woelki on ilmoittanut haluavansa jatkaa tehtävässään. Hiippakunnan tarkastuksen tulokset voivat kuitenkin muuttaa hänen mielensä.
Saksan katolisuuden kriisi
Saksan katolisuus on ollut alamäessä vuodesta 2010 lähtien, jolloin hyväksikäyttötapaukset alkoivat paljastua. Kymmenessä vuodessa kirkon jäsenmäärä on vähentynyt kahdella miljoonalla ja oli vuonna 2019, jolta viimeiset tiedot ovat, 22,6 miljoonaa. Evankelisen kirkon jäsenmäärä on 20,7 miljoonaa. Kirkkoon kuulumattomia (tunnustuksettomia) on 32,3 miljoonaa.
Katolisesta kirkosta eroaminen on ollut vuodesta 2010 lähtien kiihtyvää. Vuonna 2019 erosi yli 270 000 jäsentä. Eroamisessa on havaittu kirkon tulevaisuuden kannalta hyvin huolestuttava piirre: nyt eroavat löyhästi sidoksissa olleiden lisäksi ”uskollisimmista uskollisimmat”. Kirkon ydin sulaa. Vihittyjen pappien, pappisseminaarilaisten ja kasteiden määrä on vähentynyt tasaisesti. Toistaiseksi Saksan pappisseminaarit ovat pystyneet kouluttamaan tarpeeksi pappeja oman maan tarpeeseen.
Der Spiegel 21/2021.
Saksalaisessa Der Spiegel -viikkolehdessä oli toukokuussa kansikuvajuttu katolisesta kirkosta otsikolla ”Gottes ignorante Diener” (Jumalan tietämättömät palvelijat), jossa kysyttiin, onko katolinen kirkko enää pelastettavissa. Der Spiegel ei ole koskaan arastellut kirjoittaa kriittisiä juttuja paavista ja katolisesta kirkosta. Juttua varten oli haastateltu useita kirkon jäseniä ja kirkosta eronneita. Jopa yllättävän vahvasti haastatteluista kävi ilmi, kuinka suuri Saksan katolilaisten pettymys paitsi omiin saksalaisiin piispoihin myös paavi Franciscukseen ja Vatikaaniin on ollut. Haastatellut kokivat, että uudistuksista on kyllä riittänyt puhetta, mutta ”30 vuoteen” ei mitään todellista muutosta ole tapahtunut. Klerikalismia pidetään vakavana ongelmana. Vatikaani on liian jäykkä organisaatio, ja suuria odotuksia herättänyt Franciscus on kuitenkin lopulta ollut liian vanhoillinen näkemyksissään. Vatikaanissa ei uskalleta tehdä uudistuksia, kun pelätään, miten ne vaikuttavat siellä, missä kirkko nykyään kasvaa nopeimmin eli niin sanotussa globaalissa etelässä.
Erään papin mukaan skisma Saksan ja Vatikaanin välillä ei ole uhka vaan jo todellisuutta. Alppien pohjoispuolella viitataan kintaalla Vatikaanin määräyksille. Tämä näkyi toukokuussa, kun sadassa katolisessa kirkossa Saksassa siunattiin samansukupuolisia pareja Vatikaanin määräyksiä uhmaten. Der Spiegelin sen jälkeen haastattelema Essenin piispa Franz-Josef Overbeck sanoi, ettei hänen hiippakunnassaan tarvitse yhdenkään papin pelätä sanktioita homoseksuaalien siunaamisesta.
Der Spiegelin mukaan koronakriisin aikana piispoilla ja papeilla ei ole ollut mitään annettavaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, ehkä juuri siksi, että papisto on hyväksikäyttötapausten vuoksi menettänyt uskottavuutensa ja luotettavuutensa. Lehden teettämässä kyselyssä reilusti yli puolet kirkon jäsenistä piti omaa kirkkoaan vähän tai ei ollenkaan luotettavana. Ikäryhmien välillä ei ollut suuria eroja, sen sijaan naiset olivat selvästi miehiä kriittisempiä.
Maria 2.0 aloittaa naisten protestin
Tammikuussa 2019 ryhmä Münsterin Heilig Kreuz -seurakunnan naisia kokoontui kuukausittaiseen istuntoonsa. Naiset olivat lukeneet kirjapiirissä paavi Franciscuksen Evankeliumin ilo -nimistä apostolista kirjoitusta, koska he halusivat päästä perille paavin ajattelutavasta. Tällä kerralla aiheena ei kuitenkaan ollut paavin kirjoitus vaan televisiossa esitetty dokumentti Das Schweigen der Hirten (Paimenten vaikeneminen), jonka aiheena oli niin sanottu ”maantieteellinen ratkaisu” eli seksuaalisten hyväksikäyttäjäpappien siirtely seurakunnasta toiseen, jopa maanosasta toiseen, jotta nämä välttyisivät kiinnijäämiseltä. Keskustelulla ohjelmasta oli järisyttävä vaikutus. Naiset päättivät ryhtyä protestoimaan konkreettisesti hyväksikäyttöongelman huonoa hoitoa vastaan. He päättivät, että pois katsomisen ja vaikenemisen aika olisi ohi.
Naiset valitsivat protestinsa nimeksi Maria 2.0. Se viittasi luonnollisesti siihen, että oli olemassa myös Maria 1.0, ideaalikuva vaikenevasta ja palvelevasta naisesta kirkossa. Maria 2.0 tarkoitti kaiken aloittamista alusta. ”Me emme ole sellaisia!”, muotoili yksi perustajista, Lisa Kötter. Protestin ensimmäinen muoto oli kirkkolakko. Yhden viikon ajan toukokuussa 2019 naiset jäivät pois jumalanpalveluksista, kieltäytyivät kaikista messujen vapaaehtoistehtävistä ja järjestivät sen sijaan oman palveluksensa kirkon ulkopuolella. Münsterissä aktio keräsi 700–800 ihmistä. Kirkkolakkoja pidettiin muuallakin Saksassa. Maria 2.0:n toiminta oli suunnattu ensisijaisesti naisille, mutta mukana oli jonkin verran miehiä, ja useat papitkin olisivat olleet halukkaita liittymään mukaan.
Maria 2.0 on parin vuoden kuluessa laajentunut noin 10 000 naisen epämuodolliseksi verkostoksi, ja sillä on etäpäätteitä Italiassa, Espanjassa, Irlannissa, Intiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa. Se on yksi taho, joka on osa vain naisille tarkoitettua Catholic Women’s Councilia, jonka tavoitteena on täyden tasa-arvon toteuttaminen katolisessa kirkossa. Sen tähtäimessä on synodin järjestäminen sopivan ajan tullen, mahdollisesti 2022.
Maria 2.0 on saanut paljon huomiota osakseen julkisuudessa. Saksan tunnetuin naiskoomikko Caroline Kebekus on ilmoittautunut sen tukijaksi. Kesällä 2020 hän julkaisi rap-musiikkivideon Im Namen der Mutter jossa kritisoidaan hyvin suorasukaisesti katolista kirkkoa sovinismista ja naisten ylenkatsomisesta. Sen lopussa piispat polvistuvat nuoren mustan naispaavin edessä. Arvostelijoita tietenkin löytyy myös. Konservatiiviset katoliset naiset perustivat Maria 1.0:n, joka kannattaa naisten pysymistä perinteisissä rooleissa.
Maria 2.0:aa pyydettiin osallistumaan synodaalisen tien keskusteluihin, mutta se kieltäytyi, koska sen aktivistien mielestä näytti siltä, että naisten ordinaation suhteen asenteet olivat lukossa. Lisa Kötter ennusti, että prosessin kuluessa monet ihmiset käyttäisivät paljon energiaa asioihin, joiden käsittely päättyisi ”vanhoihin tuttuihin umpikujiin”.
Keväällä 2021 Maria 2.0 kiinnitti seitsemän teesiä kirkkojen oviin ympäri Saksaa. Niissä vaadittiin naisten vihkimistä kaikkiin kirkon virkoihin, vallan tasapuolista jakoa, seksuaalisen hyväksikäytön perusteellista selvittämistä ja varotoimien kehittämistä, positiivista ja ajantasaista seksuaalimoraalia, pakkoselibaatin lopettamista, vastuullista taloudenhoitoa ja yleensä Jeesuksen sanoman mukaista elämäntapaa ja yhteiskunnallista toimintaa. Vihkimysten osalta Maria 2.0:n piirissä on esitetty vaihtoehtona vihkimysten avaamiselle niiden poistaminen kokonaan.
Saksan katolisuuden kriisi voi johtaa Martin Kaufholdin ennustamaan tulokseen. Mutta asiat voivat mennä kirkon kannalta myös paremmin, jos se pystyy todellisiin uudistuksiin, esimerkiksi pakkoselibaatin tai naisten ordinoimisen suhteen. Se tosin voi johtaa dramaattisimmassa tapauksessa jopa välirikkoon Vatikaanin kanssa ja Saksan kansallisen katolisen kirkon syntymiseen.
Artikkeli perustuu pääasiassa saksalaisten lehtien raportointiin.
Artikkelikuva on kansikuva Lisa Kötterin teoksesta Schweigen war gestern (Vaikeneminen kuuluu eiliseen). Maalausten naisilla on suu suljettu laastarilla, mikä kuvaa sitä, mitä naisilta on kirkossa odotettu ja odotetaan.
