Irlannin katolisuus on monesta syystä kiinnostava aihe. Irlanti oli pitkään vankimpia vanhoillisen katolisuuden linnakkeita Euroopassa ja tuotti pappisseminaareissaan pappeja runsaasti yli oman tarpeen. Kirkolla oli luja ote irlantilaisesta yhteiskunnasta ja politiikasta.
Mutta ajat ovat nyt toiset. Katolisen kirkon ote on hellinnyt ja sen arvovalta heikentynyt. Hyväksikäyttöpaljastukset ovat jo 1990-luvulta lähtien nakertaneet ihmisten luottamusta kirkkoon ja pappeihin. Täydellä teholla paljastukset iskivät 2009, kun riippumattomat tutkimuskomissiot julkistivat synkät raporttinsa tietyissä hiippakunnissa, kirkon kouluissa ja muissa laitoksissa tapahtuneesta henkisestä ja ruumiillisesta väkivallasta lapsia ja nuoria naisia kohtaan.
Kirkko on ollut sen jälkeen jyrkässä alamäessä. Sen nahistunut arvovalta on näkynyt tappioina viime vuosien kansanäänestyksissä, joita on järjestetty tasa-arvoisesta avioliitosta ja aborttioikeudesta. Messuissa kävijöiden määrä on laskenut rajusti.
Uudet ajat ovat tuottaneet myös uudenlaista teologista ja kirkollista ajattelua.
Tony Flannery (s.1947) on irlantilainen katolinen pappi, jonka hengellinen koti on redemptoristien sääntökunnassa. Hän perusti Irlannin hyväksikäyttöskandaalien jälkimainingeissa 2010 yhdistyksen nimeltä The Association of Catholic Priests (ACP) , jonka jäsenyys on vapaaehtoinen ja jonka tavoitteena on tarjota vapaa keskustelufoorumi katolista kirkkoa ja yhteiskuntaa koskeville aiheille.
ACP edustaa liberaaleja näkökantoja useissa teologisissa kysymyksissä ja on ollut konservatiivien kovasanaisen kritiikin kohteena. Yhdistys on ilmoittanut sillä olevan noin 1 000 jäsentä. Yhdistyksen maallikkosiipi on nimeltään The Association of Catholics in Ireland.
Flannery itse joutui Vatikaanin kurittamaksi 2012, kun hän oli esittänyt redemptoristien Reality-lehdessä näkemyksiä, jotka Vatikaanin mukaan voitiin tulkita harhaoppisiksi. Kyse oli muun muassa hänen mielipiteistään pappisvirasta, homoseksuaalisuudesta, ehkäisystä ja tasa-arvoisesta avioliitosta.
Flanneryn oikeudet toimia pappina pidätettiin, ja häntä kehotettiin vetäytymään hiljaisuuteen. Hän ei kuitenkaan totellut vaan on 2013 lähtien kiertänyt maailmanlaajuisesti puhumassa katolisen kirkon uudistamisen tarpeesta. Katolisen opin puhtautta palvova Vatikaanin Uskonopin kongregaatio vaatii pappisoikeuksien palauttamisen ehtona Flannerya allekirjoittamaan asiakirjan, jossa hän lupaisi seurata virallista opetusta tietyistä kysymyksistä. Flannery ei ole suostunut allekirjoittamaan. Tietty lainsuojattoman asema on antanut hänelle vapauden arvostella oppia.
Flannery julkaisi kuluvana vuonna 2020 teoksen From the Outside. Rethinking Church Doctrine (Red Stripe Press). Kirjan nimi viittaa Vatikaanin häneen kohdistamiin kurinpitotoimiin. Flannery esittää monen asian suhteen näkemyksiä, joita perinteisen katolisuuden kannattajien on varmasti vaikea niellä. Hän selvästi tietää tämän, niin usein hän sanoo, ettei halua loukata kenenkään uskoa.
Flanneryn mielestä irlantilainen katolisuus joutui alamäkeen jo 1500-luvulla Trenton konsiilin jälkeen, kun roomalaiset tavat syrjäyttivät vanhat kelttiläiset tavat. Seksuaalisuuteen liittyvien lakien ja sääntöjen korostus vei irlantilaisilta ”ilon elämästä”.
Flannery kuvailee omaa pappistietään ja toteaa esimerkiksi 1960-luvusta, että pappisseminaareissa oli vallalla hyvin negatiivinen suhtautuminen ihmisen seksuaalisuuteen. Sitä ei osattu käsitellä. Selibaattia hän pitää hyvin vahingollisena ja katsoo, että siitä olisi luovuttava. Sen voisi sallia niille, jotka siihen haluavat todella sitoutua, mutta sitä ei pitäisi vaatia keneltäkään. Hän ei ihmettele yhtään, että epäterve suhtautuminen seksiin on ollut papiston keskuudessa yleistä ja johtanut osan kohdalla alaikäisten hyväksikäyttöön.
Oppia koskevassa uudelleenajattelussa Flannery menee aivan perusasioihin. Hänen mielestään kirkko teki pahan virheen, kun se varhaisilla vuosisadoilla kapseloi Jeesusta koskevat opit jäykkiin muotoiluihin. Hänen mielestään olisi tarvetta pohtia asioita uusista näkökulmista. Hänen mielestään katolinen kirkko ei voi väittää, että se tarjoaa ainoan oikean tien Jumalan luo. Mahdollisesti eniten hurskaita katolilaisia hätkähdyttää Flanneryn toteamus, että Marialla on aivan liian korkea asema kirkossa. Hänen mielestään se on väärinkäsitysten tulosta, eikä Raamattu anna siihen aihetta.
Hän viittaa toistuvasti raamatuntutkimuksen uusimpiin tuloksiin. Niihin nojautuen hän toteaa, että nykyisen kaltaiselle pappeudelle ei ole mitään perusteita Raamatussa. Flanneryn mielestä pappisvihkimykseen liittyvä käsitys, että vihittävä kokee jonkinlaisen perusluonteisen, ontologisen muutoksen, on vaarallinen. Se nimittäin antaa sekä vihittäville itselleen että seurakuntalaisille käsityksen, että pappi on heidän yläpuolellaan oleva, muita arvokkaampi olento, jolle kuuluu automaattisesti erityinen arvostus ja etuoikeudet. Tämä käsitys on johtanut pappien vääristyneeseen arvostukseen, klerikalismiin, jota vastaan paavi Franciscuskin on toistuvasti puhunut.
Flanneryn mielestä pappeuden ei tarvitsisi olla elinikäinen kutsumustyö, vaan sitä voisi aivan hyvin harjoittaa määräaikaisesti, esimerkiksi kymmenen vuoden ajan, minkä jälkeen voisi siirtyä muihin töihin. Flannery kannattaa naisten vihkimistä papeiksi, mutta ei usko, että se tapahtuu paavi Franciscuksen aikana.
Kun ottaa huomioon, että Flannery on vaikutusvaltainen henkilö suuren pappisyhdistyksen piirissä, voi arvella, että hän ei ole yksin ajatuksineen. Tämä lupaa mielenkiintoisia aikoja Irlannin katolisuudelle.