Huippukirurgi muuttuu supervelhoksi omituisella matkalla multiversumin eri tasoilla.
Alussa on menestyvä, egoistinen, röyhkeä huippukirurgi Stephen Strange. Tohtori Strange on nokkela, ylelliseen elämään tottunut ja valitettavan tietoinen siitä, miten poikkeuksellisen taitava hän on työssään ja kuinka menestyksekästä elämää hän elää. Itseriittoinen Strange (Benedict Cumberbatch) olisi itse asiassa aika epämiellyttävä, ellei olisi myös sangen hurmaava.
Itseriittoisuus kostautuu tohtorille. Hänen ammattitaitonsa ja menestyksensä on hänen vakaissa käsissään, ja juuri ne murjoutuvat kaikkein kehnoimpaan kuntoon onnettomuudessa, johon hän joutuu osin liiallisen itsevarmuutensa myötä. Ankarasti lääketieteen mahdollisuuksiin uskova tohtori ei saa käsiään kuntoon itselleen tutuilla konsteilla. Siksipä hän päätyy hortoilemaan Nepaliin avun perässä.
Strange törmää hänelle aivan vieraaseen ja naurettavana näyttäytyvään tapaan nähdä maailmankaikkeus: rajaton, monitasoinen, jollakin aivan muilla tavoilla käsiteltävissä oleva kuin mihin kirurgin älyllinen preparointi riittää. Hän äkäilee kohtaamaansa uudenlaista maailmankatsomusta vastaan, mutta kasvaa elokuvan myötä sulauttamaan uuden ja vanhan todellisuutensa yhteen.
Strange kohtaa Muinaisen. Androgyyni, iätön ja ajaton oppinut tuntee kaikkeuden salat ja hänellä kyky käsitellä todellisuutta haluamallaan tavalla. Tilda Swinton on roolissaan upea, mutta hahmolle sinänsä olisi kaivannut enemmän tilaa ja syvyyttä. Muinaisen tehtäväksi jää paitsi esittää monologeja kaikkeuden olemuksesta myös paiskata Strange todellisuuden tehosekoittimeen ja vääntää kosmisesta napista mylly päälle.
Muinainen, The Ancient One, tönäisee epäuskoisen tohtorin multiversumin pyörteisiin. Kuva: ©2016 Marvel.
Opeissaan vielä keskeneräinen Strange päätyy kohtamaan Muinaisen entisen oppilaan, joka on lähtenyt pimeyden poluille – tietenkin. Näyttämölle kerta toisensa jälkeen milloin minkäkin vinossa olevan kulman takaa seuraajiensa kanssa harppova Kaecilius (Mads Mikkelsen) ja Strange ottavat yhteen, ja seuraa todellisuuden vääristymistä ja kepeää pohdiskelua olevaisen luonteesta. Todellisuuksien rajat valuvat toistensa lomaan, haipuvat ja järjestäytyvät mielikuvituksellisesti uusiksi.
Velhot manipuloivat aikaa ja paikkaa yliluonnollisilla kyvyillään. Kädenheilautuksesta ympäristö muuttuu kaleidoskooppimaiseksi, alati muuttuvaksi kuvajaiseksi. Visuaalisesti huikaiseva ja kekseliäs elokuva vääntää todellisuuden korkkiruuville ja tarjoaa säkenöivän tripin. Erikoistehostemyllytys ei kuitenkaan tunnu itsetarkoitukselliselta. Kun velhomestarit taistelevat, on näyn oltava sen mukaista.
Tunnustettakoon, etten tiennyt Marvelin psykedeelisestä, 1960-luvulla luodusta sarjakuvalääkäristä juuri mitään ennen tätä elokuvaa. Se oli oikeastaan vain hyvä: saatoin katsoa visuaalisesti aivon nyrjäyttävän, hahmoiltaan keskimääräistä supersankaripöperöä kiinnostavamman ja tarinaltaan onnistuneen elokuvan ilman sarjakuvien luomaa odotushorisonttia. Annoin itselleni kuitenkin luvan odottaa elokuvalta näyttävyyttä ja vetävyyttä, sillä siinä Marvel on viime vuosina onnistunut. Myös erityisen nimekäs näyttelijäkaarti lisäsi kiinnostusta itselleni tuntematonta tarinaa kohtaan.
Koska minulla ei ollut juurikaan toiveita siitä, millainen Strangen pitäisi olla, on helppo todeta, että Benedict Cumberbatchin Strange on erinomaisen moniulotteinen, koppava, ärsyttävä, tarpeen tullen veijarimainen supervelho. Taitavan näyttelijän tulkitsemana tohtorin läpikäymä muutos pääsee tässä elokuvassa onnistuneesti alkuun. Kosmiselle seikkailulle on odotettavissa jatkoa, ehkä jo ensi vuonna ensi-iltaan tulevassa Thor – Ragnarok -elokuvassa.
Elokuvan loputtua kannattaa pysyä penkissä koko pitkän lopputekstirimssun loppuun asti. Siellä kurkataan vielä tulevaan.
Arvioitu elokuva:
Doctor Strange. Ohjaus Scott Derrickson. Teattereissa 24.10. alkaen.
Artikkelikuvassa Tohtori Strange on ehtinyt jo saada pari pintanaarmua ajauduttuaan mukaan kosmiseen valon ja pimeyden taisteluun. Kuva: ©2016 Marvel.
