Bad Faith.

Bad Faith – dokumentti pahanhajuisesta uskosta

Kristillinen nationalismi on lähinnä evankelikaaleista muodostuva, poliittisesti vaikutusvaltainen liike nykyhetken Yhdysvalloissa. Monet republikaanipoliitikot tunnustautuvat sen kannattajiksi, ja liikkeellä on laajat verkostot ja paljon rahaa käytössään. Ei se silti amerikkalaisten enemmistöä – eikä edes amerikkalaisten kristittyjen enemmistöä – sulje piiriinsä, kuten Stephen Ujlakin ja Christoper Jacob Jonesin ohjaamassa dokumentissa  Bad Faith: Christian Nationalism’s Unholy War on Democracy (2024) todetaan.

Kristittyjä nationalisteja ei lainkaan haittaa se, että he eivät muodosta enemmistöä amerikkalaisista kristityistä. Heille riittää se, että he ovat oikeassa, ja he aikovat pakottaa muutkin näkemään asiat heidän tavallaan. Heidän tavoitteenaan on tehdä Yhdysvalloista teokratia – valtio, jonka toiminta pohjautuu äärikonservatiiviseen raamatuntulkintaan. Demokratian ja vaalit voi heittää romukoppaan, kun valtion johtoon asetetaan diktaattori, jonka sana on laki. Trumpkin sanoi äskettäin, että seuraavien vaalien jälkeen kristittyjen ei enää tarvitse äänestää.

Kristityille nationalisteille demokraatit ovat paholaisen puolue, saatanan käsikassara. Ja kun kristityillä on vastassaan saatana, kaikki keinot ovat sallittuja, mikä näkyy nykyisessä vaalitaistelussakin. Capitolin hyökkäyksessä 6. tammikuuta 2021 kristityt nationalistit olivat näkyvästi mukana omine kristillisine symboleineen. He olisivat hirttäneet varapresidentti Mike Pencen Trumpin toivomuksen mukaisesti, jos olisivat vain saaneet hänet kiinni. Heille hyökkäys Capitolille oli pyhää sotaa. Vastakkain olivat pimeyden ja valon valtakunnat.

Kristillisten nationalistien keskeinen väite on, että Yhdysvallat perustettiin kristilliselle perustalle valkoisia kristittyjä varten. Heidän mukaansa perustuslaki lepää vankasti raamatullisella pohjalla. Nämä ovat valheita, mutta tietämättömiin kannattajiin ne uppoavat. Dokumentissa todetaan sekin, että yksipuolisen median seuranta pitää ihmiset helposti ohjailtavina ja tyhminä.

Kristilliseen nationalismiin kuuluu olennaisesti rasismi, joka ei kuitenkaan kohdistu pelkästään muihin kuin valkoisiin amerikkalaisiin, vaan sen syvin olemus on demokratian vastaisuus, kuten yksi haastateltavista, pastori William Barber II toteaa. Hän on myös Yalen yliopiston Center for Public Theology & Public Policyn perustaja ja johtaja.

Trumpia kristilliset nationalistit ovat verranneet Persian kuningas Kyyrokseen, joka ei itse ollut juutalainen mutta jonka hallintokausi suosi juutalaisia. Samalla tavalla heitä ei häiritse se, että Trump on elämäntavaltaan ja moraaliltaan kaukana hyvästä kristitystä – hänen hallintonsa kuitenkin suosi kristillisten nationalistien tavoitteita, erityisesti Korkeimman oikeuden ja monien alemman asteen tuomarien nimittämisen kautta. Trump oli heidän auttajansa, vaikka ei osannut kysyttäessä edes nimetä mielikohtaansa Raamatusta – hänelle tuli mieleen ainoastaan ”Two Corinthians” – kaksi korinttilaista. Näin saatiin aborttioikeuden 1973 taannut Korkeimman oikeuden päätös Roe v. Wade kumotuksi 2022.

Kristillisellä nationalismilla on historiaa ja juurensa. Taustaa voi hakea Ku Klux Klanista lähtien. 1980-luvulla Ronald Reaganin presidenttikaudella kiteytynyt uskonnollinen oikeisto on osa liikkeen kehitystä, samoin Obaman aikana syntynyt Teekutsuliike. Liikkeen ideologinen konehuone on 1981 perustettu Council for National Policy, joka on imenyt puoleensa varakkaita oikeistolaisia tukijoita. Neuvoston perustivat konservatiivinen aktivisti Paul Weyrich ja pastori ja kirjailija (Left behind -kirjat) Tim LaHaye. Weyrich oli taitava hyödyntämään jo olemassa olevia konservatiivisia verkostoja propagandan levittämisessä ja rahan keräämisessä. Hän on tunnettu kommentistaan, ettei hän halunnut kaikkien äänestävän. Riitti kun konservatiivit äänestivät tarpeeksi aktiivisesti.

Myös Jeesukselle on sovitettu MAGA-lippistä.

Myös Jeesukselle on sovitettu MAGA-lippistä. Jeesuksella lakissa voisi ennemminkin lukea Make Aramaic Great Again.

Paul Weyrich laati laajan manifestin The Integration of Theory and Practice: A Program for the New Traditionalist Movement, joka on selvä esikuva Trumpin tulevan kauden ohjelmaksi suunnitellulle Project 2025:lle. Kummankin ohjelmakohtiin kuuluu olemassaolevien demokraattisten instituutioiden kumoaminen – suorastaan tuhoaminen – ja nykyisten virkamiehien korvaaminen Trumpille lojaaleilla hännystelijöillä.

Dokumentin keskeisiä “pimeän puolen” hahmoja ovat edellä mainittu Weyrich sekä jo edesmenneet pastorit Jerry Falwell, Pat Robertson ja vielä voimissaan oleva Robert Jeffress. Asiantuntijakommentaattoreista eniten ovat äänessä edellä mainitun Barberin lisäksi kristillistä nationalismia tutkineet Oklahoman yliopiston professori Samuel Perry ja kirjaiija Katherine Stewart, konservatiivisia verkostoja tutkinut Anne Nelson, demokraattinen poliittinen strategi Steve Schmidt ja kirjailija Jonathan Wilson-Hartgrove.

Bad Faith on tärkeä dokumentti kristillisen nationalismin luonteen ja toimintatapojen ymmärtämiseksi. Aivan juuri paljastui, että Putinin hallinto on maksanut miljoonia dollareita republikaanisille influenssereille Venäjä-mielisen propagandan levittämiseksi ja Yhdysvaltain demokratian horjuttamiseksi. On vain ajan kysymys, että paljastuu myös kristillisen natkonalismin johtajien saaneen rahoista osansa.

Dokumentti ei ole tätä kirjoitettaessa vielä nähtävissä Suomessa miltään maksukanavalta. Itse katsoin sen YouTubesta. Sinne sen on laittanut joku, joka on tallentanut erään dokumentin esitystilaisuuksista siihen kuuluvine yleisökeskusteluineen. Kuvan laatu ei ole paras mahdollinen ja katkoja on useita.

Lue myös:

Mikko Ketola: Amerikan kristilliset nationalistit himoavat valtaa. Vartija 7.3.2021.

Mikko Ketola: Valkoinen kristillinen nationalismi – amerikkalaista epäjumalanpalvelusta. Vartija 26.2.2024.

Mikko Ketola: Yhdysvaltain evankelikaalisuudessa ekstremismi on uusi normaali. Vartija 17.6.2024.

Matti Myllyskoski: Amerikkalaisen presidentinvaalitaiston epätavallisia kiemuroita. Vartija 4.9.2024.


Avatar photo

Kirjoittaja

Mikko Ketola (s. 1963) on kirkkohistorian yliopistonlehtori ja dosentti Helsingin yliopistossa. Vartijan päätoimittajana hän on toiminut vuodesta 2010 lähtien. Lue lisää


'Bad Faith – dokumentti pahanhajuisesta uskosta' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.