Juveliuksen jalanjäljissä Jerusalemissa
Juha Hurmeen Jumalainen näytelmä Espoon kaupunginteatterissa kuljettaa katsojan 1900-luvun alkuun, aikaan ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Juha Hurmeen Jumalainen näytelmä Espoon kaupunginteatterissa kuljettaa katsojan 1900-luvun alkuun, aikaan ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Lars Von Trier on pohjolan tunnetuimpia ohjaajia ja yksi maailman ristiriitaisimmista kulttuurihahmoista. Trier on elokuvillaan ja julkisilla esiintymisillään hämmästyttänyt ja vihastuttanut jo 198o-luvulta lähtien.