Jumalainen näytelmä.

Juveliuksen jalanjäljissä Jerusalemissa

Juha Hurmeen Jumalainen näytelmä Espoon kaupunginteatterissa kuljettaa katsojan 1900-luvun alkuun, aikaan ennen ensimmäistä maailmansotaa. Maanmittari Valter Juvelius on hylännyt porvarillisen ammattinsa ja päättänyt löytää Vanhan testamentin rivien välejä tulkiten liitonarkin, johon on säilötty Jumalan Moosekselle antamat laintaulut. Ensimmäisen puoliajan Valter vasta suunnittelee hankettansa. Pääsemme mukaan tuoreen tohtorin väitöskirjan kunniaksi järjestämään juhlaan, jossa tapaamme muiden muassa rakastavaiset L. Onervan ja Eino Leinon. L. Onerva esittää esikoisteoksestaan runon Tuliruusu – ja miten esittää! Saamme kuulla Tuliruususta punkversion. Herra mun vereni, miten mun suonissa virtaa tuli!

Toisella puoliajalla ollaankin jo siirrytty Jerusalemiin, liitonarkin kaivauksiin. Englantilaisen yläluokan rahoittama ja johtama retkikunta on kaivanut ja kaivanut, mutta liitonarkista ei ole näkynyt kerubin siipisulkaakaan. En kai hirveästi spoilaa, jos paljastan, että eihän siitä hommasta mitään tule. Hurmeella kun on tapana tuoda yhä uudelleen näyttämölle vimmainen nuorimies, joka taiteen tai tieteen nimissä hamuilee mahdotonta, ymmärtämättömien aikalaistensa ympäröimänä. Niin tapahtui Aleksis Kivelle Making of Leassa , niin tapahtuu Valterille Jumalaisessa näytelmässä. Kaivaukset keskeytyvät kalabaliikkiin, kun sekä juutalaiset että muslimit raivostuvat retkikunnalle, joka on yön hämärässä murtautunut pyhään Kalliomoskeijaan pyhiä aarteita himoitessaan.

Neljä vuotta sitten kävin katsomassa Kansallisteatterissa Juha Hurmeen Lemminkäisen. Kirjoitin silloin muistiinpanoihini: Ihminen on jumalallisimmillaan, kun se tekee teatteria. Olen yhä samaa mieltä. Jumalaisen näytelmän näkökulma on läpeensä humanistinen. Se ei pilkkaa uskontoja vaan haluaa nostaa niistä esiin alkuperäisen ytimen, jossa pieni ihminen yrittää löytää yhteyttä itseään suurempaan voimaan. Tai noh, ehkä Hurmeen pilkkakirveestä saa kevyen sipaisun kaikki ”päiväräsäset”, joita näytelmässä edustaa Valter Juveliuksen syvästi uskovainen sisar Ester, joka oli suomalainen diakonissa ja Suomen Lähetysseuran juutalaislähetyksen uranuurtaja. Harva on pelastusvarmuudessaan yhtä vahva kuin Ester Juvelius. Siinä missä veljensä etsii Raamatusta salattuja koodeja, Ester julistaa kunnon pietistin tavoin, ettei Raamattu mitään erityistä tulkinta-avainta tarvitse. Voi Luther, minkä meille teit!

Hurmeen teoksessa korkeampaa yhteyttä hapuilevat uskon kilvoittelijoiden lisäksi myös runoilijat, joiden osaa Hurme kommentoi siten, ettei Jumala heistä ihmisinä välitä mutta saattaa rakastaa heidän teoksiaan. Valter etsii liitonarkkia, taitelija taas kaivautuu omalla tavallaan pintakerroksen läpi pyhää tavoitellessaan. Kukaan meistä ei lopulta saavuta tavoittelemaansa, mutta tärkeintä onkin ehkä pyrkimys.

Kansallisteatterin Lemminkäisessä Juha Hurme totesi, ettei ole mitään ylempää lakia (voimaa), joka estäisi oliota ja olion maailmaa tuhoutumasta. Tähdet, puut, ihmisten lait, fysiikan lait – ei ole mitään ylempää, joka suojelisi sitä kaikkea täydelliseltä olemattomuudelta, olemisen lakkaamiselta. Jumalaisessa näytelmässä Juvelius laulaa runoilija Gustaf Frödingin sanoin:

Mut turhaan tempoa ja turhaan kääntää

koen vanhaa salpaa vankan ristiraudan,

sit’ en voi taivuttaa, en poikki vääntää,

– taotuks itseeni nään ristiraudan,

kun itse murrun, murran ristiraudan.

Jumalainen näytelmä perustuu tositapahtumiin ja historiallisiin henkilöihin, mutta lopputulos on riehakasta kuvitelmaa. Jos haluaa tietää Valter Juveliuksen seikkailuista ja niiden tosiasiallisuudesta tarkemmin, kannattaa tarttua Timo R.  Stewartin tietokirjaan Juvelius ja kadonneen arkin metsästys (Gaudeamus, 2020). Teos on toiminut innoittajana Hurmeen näytelmälle ja palkittiin Laura Jäntin säätiön tietokirjapalkinnolla vuonna 2021.

Mainittakoon vielä, että Jumalainen näytelmä on musiikkiteatteria. Iida Savolaisen hienot sävellykset ja näyttelijöiden musisointi tempaavat totisesti mukaansa.

Arvioitu teos: Jumalainen näytelmä. Teksti ja ohjaus: Juha Hurme. Näyttämöllä: Eetu Känkänen, Cécile Orblin, Antti Laukkarinen, Enni Ojutkangas, Tomi Alatalo, Roosa Söderholm. Musiikki: Iida Savolainen. Kantaesitys Espoon Kaupunginteatterin Revontulihallissa 8.9.2022.


Avatar photo

Kirjoittaja

KTM Tiina Kristoffersson kirjoittaa Vartija-lehteen erityisesti kirjallisuudesta, elokuvista ja tv-sarjoista. Kirkolliseen keskusteluun hän on osallistunut mm. Taantuvan tasa-arvon kirkko -antologian (toim. Anni Tsokkinen) yhtenä esseistinä. Vapaa-ajallaan Kristoffersson suunnittelee kristillisiä rukousnauhoja ja yrittää pitää viherkasvejaan hengissä. Kuva: Markku Pihlaja.


'Juveliuksen jalanjäljissä Jerusalemissa' kirjoitusta on kommentoitu

  1. Avatar photo

    5.10.2022 @ 17.28 Hannu Kuosmanen

    Kävin myös katsomassa Juha Hurmeen Jumalaisen näytelmän. Tiina Kristofferssonin ansiokkaaseen arvioon ei minulla ole muuta lisättävää kuin se, että Juha Hurmeella on todella taito tehdä vakavistakin asioista riemastuttavan armollista karnevalismia, ketään kuitenkaan liian ilkeästi rienaamatta.

    Voisin kuitenkin vähän laajentaa näkökulmaa ja nostaa enemmän esiin Valter Juveliuksen hahmon pohjana olevan Timo R. Stewartin tietokirjan Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys. Kuten Tiina toteaa, tämä Tieto-Finlandia ehdokkaana 2020 ollut teos kannattaa todella lukea.

    Siinä missä Hurme tekee näytelmässään faktan ohella ilottelevaa fantasiaa ja itsestään Juveliuksesta kaikkien salaliittoteorioiden vähintäänkin pikkuveljen, avaa historioitsija Stewart kirjassaan aidon Juveliuksen arkeologista ja kirkkohistoriallista todellisuutta.

    Suomalaisen Juveliuksen 1911 mobilisoimat kaivaukset ovat historiallinen tosiasia ja samalla kansainvälinen seikkailu ja selkkaus, jonka rinnalla jopa neljällä Oscarilla palkittu Indiana Jonesin Kadonneen aarteen metsästys jää toiseksi – vaikka perustuukin periaatteessa ihan samaan tarinaan.

    Stewart itse asiassa pelasti kirjallaan Juveliuksen vaipumasta historian armeliaaseen unohdukseen. Hän toi esiin myös sen, että Juvelius oli ollut suuri innoittaja kahdelle muulle suomalaiselle Lähi-Idän ja Raamatun arkeologian tutkijalle, nimittäin Aapeli Saarisalolle ja Voitto Virolle. Ja voi senkin mainita, että Juvelius (myöhemmin myös Juva) oli arkkipiispa Mikko Juvan isosetä.

    Helsingin yliopiston itämaisen kirjallisuuden professori Aapeli Saarisalo oli pohjustanut jo 1920 luvulta alkaen suomalaisten erikoislaatuista kiinnostusta Raamatun kertomusten tapahtumapaikkoihin muinaisessa Palestiinassa lukuisissa kansantajuisissa kirjoissaan. Voitto Viro – tuo Kari Kanalan ja kaikkien muiden julkkispappien legendaarinen edeltäjä – oli puolestaan maininnut Juveliuksen kaivaukset ensi kertaa 1954 ilmestyneessä kirjassaan Rakas Pyhä maa.

    Erityisesti Viro teki 1970 luvulla ansiokasta salapoliisityötä löytääkseen Juveliuksen tieteellisen testamentin, jossa väitetysti olisi ollut hänen paljastamansa Hesekielin kirjasta löytynyt salakirjoitus Liiton arkun piilopaikasta Temppelivuorella.

    Testamentti ja Liiton arkku ovat edelleen löytymättä, mutta se täytyy sanoa, että Saarisalo ja etenkin Viro lukuisilla Pyhän maan matkaoppaillaan avasivat ainakin osan suomalaisen kristikansan sydämistä ja käynnistivät pyhiinvaellusmatkat Raamatun tapahtumapaikoille – ja samalla ilmeisen pyrkimyksen erityisen henkisen siteen solmimiselle myös Israelin ja Suomen valtiollisille suhteille.

    Maltillisemmin yhteys näkyi Aapeli Saarisalon aloitteesta 1949 perustetun ystävyysseura Suomen Karmel -yhdistyksen toiminnassa. Suomen Lähetysseura puolestaan oli aloittanut työ Palestiinassa jo 1924.

    Toisessa ääripäässään tämä yhteys kiteytyi Leo Mellerin Kuvan ja Sanan sekä Patmos Lähetyssäätiön 1970 luvulla alkaneessa toiminnassa. Ja taitaapa samaa juurta olla edelleen nähtävissä taivaskanava TV7:n Lähi-Idän uutisissa. Mutta se on jo toinen juttu se.

    Timo R. Stewart toimii tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa erityisalanaan uskonnon ja nationalismin rooli Lähi-Idässä ja alueen konflikteissa. Häneltä on juuri ilmestynyt kirja Luvatun maan lumo – Israelin kristityt ystävät Suomessa (Gaudeamus 2022).

    Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.