Tagged Israel

Bernard-Henri Lévy.
0

Israelin yksinäisyys ranskalaisen humanistin kuvaamana

Mitä teki ranskalainen filosofi Bernard-Henri Lévy kuullessaan Hamasin ennennäkemättömän brutaalista ja verisestä hyökkäyksestä Israeliin 7.10.2023? Hän matkusti heti seuraavana päivänä Israeliin. Päätös oli Lévylle refleksinomainen. Maailman sotatantereilla ja kriisialueilla usein nähty filosofi koki moraaliseksi velvollisuudekseen olla paikan päällä, osoittaa solidaarisuutta ja ottaa omakohtaisesti selvää asioista. Näistä aineksista syntyi Lévyn uusin kirja Solitude d’Israël (Israelin yksinäisyys)….

Iisain ja Ruutin hauta Hebronissa. Kuva: André Swanström.
3

Kuka puolustaisi siirtokuntalaisia?

Yle Areenaan ilmestyi 20.5.2024 dokumenttielokuva H2 – Miehityksen laboratorio. Alun perin vuonna 2022 ensiesityksensä saanut dokumenttielokuva kertoo juutalaisten ja arabien ongelmallisesta rinnakkaiselosta kaupungissa, jonka pyhillä paikoilla on suuri merkitys sekä juutalaisuudessa että islamissa. Hebron on ollut näiden etnisten ja uskonnollisten ryhmien välisten  jännitteiden polttopisteessä vuosisatojen ajan. Dokumenttielokuva esittää juutalaiset siirtokuntalaiset aseistettuina, fanaattisina ja palestiinalaisia kaltoin…

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.