Läpileikkaus Eero Nelimarkan taiteilijanurasta Ateneumissa

Vaikka saavuin Ateneumiin perjantaina vain tunti museon aukeamisen jälkeen, oli rakennus jo tupaten täynnä.

Ihmisvirta oli kuitenkin erityisesti keskittynyt kolmannen kerroksen vaihtuvaan näyttelyyn, joka on syyskuun 13. päivä asti pyhitetty taiteilija Eero Nelimarkan (1891–1977) pitkälle ja tuottoisalle uralle. Kun nousin kolmanteen kerrokseen ja astuin oikealla olevista ovista sisään ensimmäiseen saliin, pääsin tutustumaan taiteilijan elämään aikajanan kautta.

Nelimarkka syntyi Vaasassa köyhäintalossa perheen kahdeksanneksi lapseksi ja kuopukseksi. Lapsuutta sävytti niukkuus ja tragedia, kun Erkki-isä kuoli köyhäintalon mielisairasosastolla Nelimarkan ollessa vain 9-vuotias. Maria-äidistä muodostuikin taiteilijalle kunnioitettu tukihahmo, joka loi turvallisen kodin vakaalla kristillisellä kasvatuksella ja ylläpiti perheen taloutta ompelu- ja pyykinpesutöillä. Nuoruudessaan Nelimarkka kävi käsityöläiskoulua ja opiskeli kondiittoriksi, mutta näiden ohessa haave taiteilijanurasta alkoi kypsyä. Aikuisuuden kynnyksellä hän päättikin ryhtyä päätoimiseksi taiteilijaksi saaden kannustusta esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelalta (1865–1931).

Ateneumin näyttely on kattava läpileikkaus Nelimarkan pitkästä taiteellisesta tuotannosta, mutta sitä ei ole rytmitetty kronologisesti vaan teemoittain. Tämä on oivallinen keino nivoa yhteen taiteilijan uraa ilman, että teoksia esiteltäisiin väkisin tiettyihin aikakausiin tai tyylisuuntiin kategorisoiden. Teemat ennemmin korostavat, että monet aiheet ja taiteelliset piirteet usein säilyvät läpi pitkän taiteellisen uran. Teemojen kautta tarkastelijalle jää myös helpommin muistijälki taiteilijan tuotannosta.

Ihmiset, interiöörit ja asetelmat

Nelimarkan kohdalla aiheiden ja taiteellisten piirteiden säilyvyys on upeasti havaittavissa. Sekä ensimmäisessä että viimeisessä salissa yksi seinä on pyhitetty taiteilijan omakuville, joista toiset ovat uran alkupuolelta ja toiset myöhempää tuotantoa. Näiden ainutlaatuisten teosten yhteneviä piirteitä ovat kuitenkin ¾ profiili ja tummien silmien keskittynyt katse, joka näyttää suuntautuvan jonnekin ohi tarkastelijasta. Omakuvien lisäksi taiteilija ikuisti tällaista etääntyneisyyttä myös muiden ihmisten muotokuviin.

Nelimarkan opettajana toiminut taiteilijakaima Eero Järnefelt (1863–1937) olikin havainnut nuoremman taiteilijan lahjakkuuden muotokuvamaalarina. Näyttely esittelee, kuinka monipuolisesti Nelimarkka kuvasi uransa varrella ihmisiä arkisissa askareissaan ja omissa ajatuksissaan tai tietoisesti poseeraamassa. Mielenkiintoinen yhtenevä piirre monissa muotokuvissa on, että malli on selin taiteilijaan ja siten myös tarkastelijaan, kuten teoksissa Neiti Kekäläinen (1916) ja Ovensuussa (1918). Nelimarkka kuvasi myös monesti mallinsa selin meihin katsomassa ikkunasta ulos. Mitä kaikkea tämä etääntyneisyys voikaan viestiä?

Ihmisten lisäksi hän maalasi myös runsaasti kodikkuutta ja seesteisyyttä huokuvia interiöörejä sekä asetelmia esimerkiksi hatuista, kengistä ja nukeista. Nelimarkka meni vuonna 1918 naimisiin Saima Alaviitalan kanssa, ja parille syntyi neljä lasta, siispä kummallisiltakin vaikuttavien nukkeasetelmien maalaamisen voi nähdä asettuvan luontevasti lapsiperheen elämän kuvaamiseen taiteilijan silmin.

Luonto ja maisemat

Monipuolisesta tuotannosta huolimatta Nelimarkka on monelle tuttu nimenomaan Etelä-Pohjanmaalla kuvaamistaan lakeusmaisemista, joissa suoraviivaiset horisontit erottavat alavan viljelysmaan ja eri pilvityypein ikuistetun taivaan jokien halkoessa näköalaa. Näyttelyn maisemia käsittelevässä salissa seinälle onkin ikuistettu Nelimarkan sitaatti: ”Maa ja taivas. Siinä on elämän synteesi, pohjalaisen maiseman kasvot.”

Samassa salissa yksi seinusta on kuitenkin täytetty pystymaisemilla: korkeilla puilla, vehreydellä, kangasta täyttävillä kaarevilla oksilla ja metsän läpi kulkevilla poluilla. Nämä ovat täysin päinvastaisia lakeusmaisemiin verrattuna; runsaita ja muodokkaita. Vaikka salin maisemamaalauksissa viitataan ihmisen kädenjälkeen luonnon muokkaamisessa, ihmiset eivät näissä luontokuvauksissa ole pääosissa.

Luonnonmaisemien lisäksi Nelimarkka kuvasi myös kaupunkimaisemia, esimerkiksi Helsinkiä ja ulkomaankohteita. Hän kierteli paljon Euroopassa, mutta matkusti myös Yhdysvalloissa ja Lähi-idässä. Matkustelua käsittelevä näyttelysali esittelee Nelimarkan maalauksia ulkomaan kulttuurista ja infrastruktuurista sekä heijastaa miehestä matkoillaan diaesitystä, joka antaa kuvan hyvin pukeutuneesta herrasmiehestä.

Taiteiden merkityksestä

Ateneumin näyttely on ensimmäinen, joka esittelee tällä tasolla Nelimarkan koko pitkän uran. Tärkeimpänä näyttely viestii taiteilijan monipuolisuudesta ja intohimosta taidetta kohtaan sekä määrätietoisuudesta luoda oma taiteilijanura köyhistä lähtökohdista huolimatta. Mahdollisuuden luoda taidetta hän halusi jakaa myös muille.

Nelimarkka perusti säätiön vuonna 1945, ja hänen lahjoittamillaan varoilla säätiö osti Erkki-isän huonokuntoisen kotitalon Alajärven Pekkolasta vuonna 1961. Ensimmäiset taidekurssit järjestettiin siellä. Nelimarkalla oli myös pitkäaikainen haave perustaa oma museo, ja tämä haave toteutui, kun hänen nimeään kantava museo avattiin kesällä 1964.

Taiteilijalla oli kannustava asenne taiteen tekemistä kohtaan ja myönteinen näkemys siitä, miten taideopetus voisi vaikuttaa meihin. Mielestäni hänen sitaattinsa vuodelta 1959 onkin erinomainen loppukaneetti taiteiden merkityksestä:

”Piirustuskoulu mielestäni voi tehdä hyödyllisen palveluksen yhteiskunnalle. Eihän kaunotaiteet ole haitaksi kenellekään, sillä ihmismielen jalostamiseksi ne ovat tarkoitetut.”

Artikkelikuva: Eero Nelimarkka: Omakuva, 1922. Kansallisgallerian kokoelma / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen.