Luostareita ja karhuenkeleitä

Parrakas karhuenkeli pitelee sylissään miestä, jolla on erektio. Hän ja enkeli katsovat toisiaan hellästi. Tämä on yksi Reidar Särestöniemen (1925–1981) vaikuttavimmista homoerotiikkaa suoraan esittävistä maalauksista nimeltään Talviuni (1975).

Särestöniemen viimeiseksi jääneessä työssä Raivoisa ilves (1981) eläin on yksin ja tuijottaa eteensä vihaisena. Reidar oli hakenut valtion 5-vuotista apurahaa 1980; keväällä 1981 hän sai tietää, ettei sitä hänelle myönnetä. 27.5.1981 Reidar Särestöniemi kuoli. – Syntymän satavuotismuistoa kunnioitetaan näyttelyin ja seminaarein niin Kittilässä, Rovaniemellä ja Mäntyharjussa kuin pääkaupungissa, Särestöniemelle uskollisessa Didrichsenin taidemuseossa. Koko kevään (1.6. asti) auki oleva näyttely esittelee Särestöniemen taidetta erityisesti hänelle tärkeästä luontonäkökulmasta. Työskennellessään Lapin erämaaluonnossa lapsuuden kotitilallaan hän sai kokea luontoyhteyden väkevänä, samoin kuin monilla matkoillaan maapallon äärilaidoille.

Reidar Särestöniemestä ilmestyi maaliskuussa 2025 Gummeruksen kustantama Noora Vaaralan perusteellinen, innostunut ja innostava elämäkerta Sarviini puhkeaa lehti. On ymmärrettävää, jos menneinä vuosikymmeninä oli vaikea todeta vähemmistöeroottisuutta. Homous oli rikos ja kehotuskielto voimassa rikollisuuden poiston jälkeenkin, mutta hyssyttelyä on esiintynyt viime aikoihin saakka. Taideteokset ovat kuitenkin olleet moneen otteeseen esillä, ja olihan jo Brita Polttila teoksessaan Reidar  (Tammi 1985) käsitellyt aihetta rehellisesti ja kauniisti – mutta kaunistelematta.

Vaarala omistaa teoksensa loppuluvun Reidarin isoveljelle Antonille, joka huolehti Reidarin jäämistöstä ja jälkimaineesta luomalla perintöosuudellaan Särestöniemi-museon. Anton-veli talletti Reidarin taidehistoriallisen kädenjäljen Särestön viimeisenä isäntänä. Museokonsertteja varten Anton osti omilla rahoillaan flyygelin.

Reidar Särestöniemen tapa käyttää värejä ei ollut ajan henkeen sopiva.
Tosin Markku Valkonen huomasi jo 1970 näyttelyarvostelussaan, että ”paljon enemmän Särestöniemi on moderni maalari, vaikka hänessä on nähty pohjoista mystiikkaa ja primitiivisyyttä”.

Yksi kiehtova aihelma Särestöniemen taiteessa on luostari. Siihen on kiinnittänyt huomiota Juha Ilvas teoksessaan Reidar Särestöniemen maailma (Art Fennica 2000). Aihelmaa varioivat muun muassa teokset Luostari kulkee Pohjoisen Jäämeren aalloilla (1970), Trifonan luostari (1970) ja Luostari Yoldianmeren rannalla (1973). Luostari on suljettu, samasukupuolinen yhteisö pyrkimyksenään hengellinen kasvaminen. Jo nuorena Särestöniemeä kiehtoivat myös Platonin (427 – 347 eKr.) dialogit Valtio ja Faidros. Niissä esitetään sielun kohoaminen ajallis-maallisesta kohti ideain ikuista maailmaa. Dialogissa Pidot se nähdään tapahtuvan homoeroottisen kokemuksen sublimaationa.

Viiksekäs miespari Petrus ja Paulus (1979) on klassisen ikonitaiteen muunnelma. Traditionaalisessa pyhäinkuvassakin apostolit Pietari ja Paavali ovat poski poskea vasten. Reidar Särestöniemi uneksi tasa-arvoisemmasta maailmasta, jossa kaikkien rakkaus on hyväksyttyä. Rakkauttaan osoittaa toisilleen ja katsojille suuteleva miespari myös teoksessa Unelmilla on siivet (1980). Ikonitaide teki Särestöniemeen suuren vaikutuksen. –  Pariisi oli Särestöniemelle unelmien kaupunki ja vapauttava kokemus. Siellä hän piti hulluksi kutsuttuna vuonna 1968 yksityisnäyttelyn, mutta se jouduttiin sulkemaan opiskelijaliikehdinnän vuoksi.

Ilveksiä vainottiin ja niistä maksettiin tapporahaa. Reidar näki homot ilveksinä. Kissaeläimet liikkuvat aistillisesti ja noudattavat omia sääntöjään. Surrealisteille yhteys seksuaalisuuteen on taiteellisen työn suunta ja mahdollisuus. Halu vaanii ja väijyy eikä hiivu, muistuttaa Noora Vaarala. Reidarin töissä on näkyvää ja piilotettua erotiikkaa. Maalauksessa Talviuni (1975) siivekäs karhuenkeli tuudittaa uupuneen taiteilijan uneen viulunsoitollaan.