Punainen peto – Eetu Salinin elämä valkokankaalla
Suomalaisen työväenliikkeen merkittävästä aktiivista ja SDP:n perustajajäseniin kuuluvasta Eetu Salinista (1866–1919) on tehty vaikuttava elämäkerrallinen elokuva
Emmi Rintanen on teologian maisteri kirkkohistoriasta ja filosofian maisteri taidehistoriasta, vaikkakin sisimmissään ikuinen oppija. Iloa vapaa-aikaan tuovat museovierailut ja kahvihetket sekä ideaalitapauksessa nämä kaksi yhdessä. Vartijan toimittaja hän on ollut vuodesta 2026 lähtien.
Suomalaisen työväenliikkeen merkittävästä aktiivista ja SDP:n perustajajäseniin kuuluvasta Eetu Salinista (1866–1919) on tehty vaikuttava elämäkerrallinen elokuva
Kävin katsomassa Didrichsenin taidemuseossa vastikään avautuneen näyttelyn Katseita ja kohtaamisia, joka esittelee Elin Danielson-Gambogin (1861–1919) taidetta.
Pitkän ja palkitun uran tähänkin mennessä tehneen elokuvaohjaaja Klaus Härön viimeisin ohjaus on riipaiseva kuvaus
Vartija-lehti sai jokin aika sitten kutsun Helsingin Kristillisdemokraattien järjestämään tapahtumaan
Kun lähdin kartoittamaan 50 vuotta sitten -kirjoitussarjaa varten vuonna 1976 julkaistua elokuvaa, josta voisin kirjoittaa mieleeni painuneena teoksena, sain hävetäkseni huomata, että useat klassikot – kuten Rocky, Taksikuski ja Carrie – ovat jääneet itseltäni näkemättä.
Vuoden 2026 alkua on sävyttänyt historialliseksikin leimatun oikeudenkäynnin päätös