Eutanasia – hankala kysymys

Eutanasialla tarkoitetaan ”hyvää kuolemaa”, jossa avustetusti maailmasta poistuvaa autetaan tässä.

Kommentoin hieman kysymystä siltä pohjin, että olen tutustunut tapauksiin, joissa olen katsonut eutanasian oikeutetuksi ja toisaalta olen varovainen ja epäileväinen siihen suuntaan, voitaisiinko luovuttamattomista yksilökokemuksista muodostaa yleinen sääntö.

Keskustelu eutanasiasta

Eutanasiaa koskevat lainvalmistelut ovat käynnissä. Osa keskustelijoista, näiden joukossa tunnettuja moraalifilosofeja, katsoo, että asian vastustajat ovat julmia olentoja, jotka eivät ymmärrä ihmisten kärsimystä. Vastustavat tahot puolestaan leimaavat eutanasian puolustajat julmiksi.

Äskettäin ilmestyi kolmen piispan puheenvuoro, joka vastusti eutanasiaa. Puheenvuorossa korostettiin palliatiivisen hoidon eteenpäinviemistä.

Lieneekin totta, että maassamme on tässä kehitettävää. Miksi esimerkiksi syöpäpotilaille ei mielellään anneta lääkehasista, joka vastaansanomattomasti lievittää kipuja? Tai miksi ei nukuteta, jolloin henkilökohtainen kivun kokemus lieventyisi?

Valitettavasti keskustelu asiasta on livennyt kuitenkin ääripäihin. Toinen porukka syyttää vastustajia ihmishirviöiksi ja toinen porukka elämän arvoa kunnioittamattomiksi.

Keskustelun jakopisteinä ovat niin sanotut konservatiivit ja liberaalit. Konservatiivit tahtovat pitää yllä perinnäisiä elämän kunnioittamisen arvoja. Liberaalit kokevat asian siten, että konservatiivit eivät ota huomioon olosuhteita.

Moraalihan muuttuu moralismiksi, jos sen piirissä ei oteta olosuhteita huomioon. Tämän asian osalta arvokonservatiivit liikkunevat usein heikoimmilla jäillä. Liberaalien oikeutus on tältä osin oikeutettua; moraali ei ole silmittömyyttä, joka ei huomioi olosuhteita.

Mutta onko liberaalienkaan arvostelu aivan oikeutettua? Jos konservatiivien kanta ei ota tarpeeksi huomioon olosuhteita, onko niin, että heidän lähtökohtansa olisivat huonoja, kuten liberaalit näyttävät edellyttävän sanoessaan, että itse periaatteet ovat ongelmallisia.

Yksi aihe koskee eroa passiivisen ja aktiivisen eutanasian välisestä suhteesta. Äskettäin ikuisuuteen siirtynyt arkkiatri Risto Pelkonen huomautti, että erotus on ongelmallinen.

Passiivinen eutanasia tarkoittaa hoidon lopettamista. Siihen voi liittyä myös erilaisten lääkeaineiden avulla annettavaa apua, joka nopeuttaa kuolemaa. Tähän liittyvät toimenpiteet ovat ilmeisesti suomalaisen terveyshoidon piirissä omaksuttuja ja käytänteeksi saatettuja toimenpiteitä.

Aktiivinen eutanasia tarkoittaa sitä, että toteutetaan välittömästi kuoleman aiheuttava toimenpide.

Vihdoin viitataan Hollannin eutanasialakiin, josta kerrotaan verrattain populistisesti, mitä se tarkoittaa sekä äskettäin Ranskassa hyväksyttyyn eutanasialakiin.

Hollannin eutanasialaki

Toisin kuin usein sanotaan, Hollannin eutanasialaki ei ole suvaitsevainen. Hollannin laissa kuolinavun antaminen normitetaan murhaksi, josta säädetty rangaistus on monta vuotta vankeutta.

Lisäksi on säädös, jonka mukaisesti tiettyjen ehtojen täyttyessä tehdään syyttämättäjättämispäätös.

Edes Hollanti ei ole tahtonut säätää kaikkien suvaitsevaisuuslaulujen mukaista lakia, jonka mukaisesti eutanasia on sallittu. Se on edelleen kielletty maan lainsäädännössä.

Hollannin eutanasialaki ei suinkaan ole mikään vapaamielisyyden ja itsemääräämisoikeuden voitto, kuten kiihkeimmät eutanasian asianajajat propagoivat. Siihen pätee mieluummin Juha Watt Vainion toteamus: Ei ole Kööpenhamina kuin ennen, mieltä kiehtova ja syntinen.

Hollannissa ei ole pidetty oikeutettuna ns. kuolemankulttuurin ajamista, josta eutanasiaa puoltavia tahoja joskus arvostellaan. Myös Hollannin lainsäädännössä eutanasia on ensisijaisesti murha, mutta siitä ei inhimillisyyden nimessä säädellyissä tapauksissa joudu tuomiolle.

Murhan aate- ja käsitehistoriaa, katolisen ja protestanttisen käsitteistön ero

Toisen ihmisen elämän lopettaminen suunnitellusti ja tarkoitusperäisesti on yleensä eurooppalaisissa oikeustapauksissa murha.

Eutanasia (ja abortti) ovat erityisesti roomalaiskatolisen kirkon ja sen eettisen opetuksen näkökulmasta yksiselitteisesti murhia.

Tähän rajuun käsitykseen, joka on vaikuttanut laajasti eurooppalaiseen moraalitietoisuuteen, sisältyy kuitenkin joustavuuksia.

Niistä keskeisin on ns. kaksoisvaikutusperiaate.

Kaksoisvaikutusperiaatteen mukaisesti paha asia voi toteutua, mikäli se on teon ei-aiottu sivuvaikutus. Tällä perusteella esimerkiksi lapsen abortoituminen voi tapahtua, mikäli teon tarkoitus on ollut pelastaa äidin henki. Sama ajattelutapa pätee eutanasiaan.

Katolisissa sairaaloissa tapahtuu kirkon kiellosta lukuun ottamatta toimenpiteitä, joita katolinen ei sanoisi aborteiksi ja protestantti taas sanoisi niitä sellaisiksi. Tämä johtuu käsitteellisistä eroavaisuuksista.

Voisi myös todeta, että kun roomalaiskatolinen kirkko on korkeimman johtonsa osalta todennut eutanasian murhaksi, sen omassa piirissä esimerkiksi paavien kohdalta asia on ollut useamman kuin yksi kertaa huoletonta. Kaikki paavien kuolemat eivät ole olleet ulkopuolisen tahon auttamattomia.

Herääkin väliin kysymys, tuntevatko kaikkein jyrkimpiä kantoja katolisesta moraaliopetuksesta esittävät ihmiset meilläpäin oman kirkkonsa opetuksia. Mainitsen tässä esimerkiksi henkilön nimeltä Timo Soini.

Katolistaustaisen eurooppalaisen moraalikäsityksen käsitteistö on erilainen kuin protestanttistaustaisen pohjoisen käsitteistö. Tämä tekee esimerkiksi eri maiden lainsäädännön vertailun ongelmalliseksi.

Esimerkiksi Hollannin eutanasialakia on mielestäni tulkittu meillä hieman yksiviivaisesti eikä välttämättä sen intention mukaisesti, joka siihen sisältyy.

Käsitteellisen tulkinnan ongelman sisältö on seuraavanlainen:

Kuvittele, että ovellesi kolkuttaa murhaajia pakeneva henkilö ja pyytää suojaa. Kätket hänet kaappiin. Hetken kuluttua ovellesi kolkuttaa kaksi gangsteria, jotka kysyvät, onko tyyppi asunnossasi. Jos olet käynyt protestanttisen pyhäkoulun, vastaat, että juu. tuolla se on kaappiin kätkettynä. Jos taas olet ollut roomalaiskatolisen lastenkasvatuksen piirissä, näyttelet hullua.

Erilaiset reagointitavat johtuvat samasta moraaliperiaatteesta: valehdella ei saa. Protestantti puhuu totta, mutta roomalaiskatolisen kasvatuksen saanut tietää myös sen kirkkonsa periaatteen, että tietoa voi luovuttaa vain sille, jolla on siihen oikeus, valehteluun syyllistymättä.

Molemmat olivat moraalisia, samasta moraaliperiaatteesta johtuen. Periaatteen soveltamisohjeista johtuen toinen paljasti kaappiin piilotetun ja toinen ei. 

Lääkärin ammattietiikka ja toisen ammattiryhmän tarve

Käsitteellisen sumeuden ohella teema on ongelmallinen lääkärin ammattietiikan näkökulmasta. Sitä säätelee yhtäältä perinnäinen Hippokrateen vala, jossa lääkäri sidotaan elämän suojelemiseen ja toisaalta toisen maailmansodan natsilääkäreiden toiminnasta johtuva vakuutus, jossa ei vastaavaan toimintaan enää ryhdytä.

Lääkärin ammattietiikkaan ei yksiselitteisesti sisälly elämän lopettaminen. Lääkäreiden enemmistö Suomessa onkin toistuvasti ilmaissut, että ei hyväksy eutanasian toteuttamista. Tästä on seurannut palliatiivisen hoidon ja kivun lievityksen tematiikka.

Asia ei ole aivan niin yksinkertainen, että tehtäisiin lainsäädäntö, jonka mukaisesti lääkäri voisi kieltäytyä eutanasiasta. Miten ne lääkärit, jotka suostuisivat siihen, noudattaisivat ammattikuntansa enemmistön kantaa lääkärin ammattietiikan osalta?

Tällöin juolahtaa mieleen, että tulisi perustaa toinen ammattikunta. Hieman mustalla huumorilla olenkin ehdottanut, että kansanopistoihin voitaisiin perustaa vapaan sivistystyön Porras ikuisuuteen -linja, jolle Opetushallituksen 400 osaajaa voisivat laatia osaamistavoitteet ja itsearviointikriteeristön ynnä Karvi jatkuvat kyselyt.

Opiskelijoiksi koottaisiin maakuntien lahjakkuusreservi ynnä erityisesti ETA-alueen ulkopuolisia opiskelijoita.

Tämä natsaisi parahultaisesti esimerkiksi siihen visioon, jonka jo Gustaf Janouch on raportoitunut Franz Kafkan kanssa käymistään keskusteluista 1920-luvun alussa kirjassaan Keskusteluja Kafkan kanssa (WSOY, 1995).

Lainaan valaisevaa pätkää mainitusta teoksesta:

– Pyöveli on nykyisin arvostettu, palvelukokemuksen mukaan hyvin palkattu virkamies. Miksi siis ei jokaisessa arvossa pidetyssä virkamiehessä piilisi pyöveli?

– Virkamiehet eivät kuitenkaan tapa ketään!

– Entä jos sen tekevät? He tekevät elävistä, muuntautumiskykyisistä ihmisistä pienimpäänkin muutokseen kykenemättömiä arkistonumeroita. 

Armahdus?

Riennän tässä yli monien eutanasiaan liittyvien kysymysten ohi, ohi soterakenteen epäonnistumisen, ikääntymisen ja siitä kasvavan paineen saattaa pois maailmasta merkittävä osa kansalaisia, kustannustehokkuuden, viimeisen tahdon ilmaisemisen ongelman ja sen sellaisten.

Jätän vain viimeiseksi huokaukseni kysymyksen.

Onko eutanasia väkipakolla saatava lainsäädäntöön myönteisessä merkityksessä? Voisiko asian ratkaisu, inhimillisistä ja torjumattomista syistä olla pikemminkin lainsäädäntöön laadittava armahduspykälä spesifioitujen ehtojen täyttyessä niille, jotka auttoivat loputtomasta kärsimyksestä osallisen sinne, missä kipua ei ole, ei huokauksia, ei surua vaan loppumaton elämä.

Artikkelikuvassa John William Waterhousen (k. 1917) maalaus Sleep and his Half-brother Death vuodelta 1874.