Legohahmoja rivissä. Kuva: Heikki Hämäläinen

30 piispaa kirkolliskokouksessa istuu

Luin Kirkonkellarista Mikko Malkavaaran ja Sakari Häkkisen kirjoitukset, joissa pohdittiin seurakuntarakenteen uudistamista hiippakuntamallin kautta. Tällöin siis nykyisten seurakuntayhtymien sijasta jokainen seurakunta kuuluisi hiippakuntiin. Piispojen määrää lisättäisiin niin, että heitä voisi olla esimerkiksi 30.

Jäin pohtimaan, mitä tämä tarkoittaisi kokonaiskirkon näkökulmasta.

Aluksi voi miettiä kirkolliskokousta. Jos kirkolliskokoukseen lisättäisiin 30 piispaa, siitä seuraisi runsaasti ongelmia. Jos maallikoiden ja papiston suhde haluttaisiin pitää samana, maallikoita pitäisi lisätä aikamoinen määrä. Ehkäpä jopa 50. Tästä viimeistään seuraisi oma haasteensa. Mahtuisivatko kaikki edustajat enää Turun kristillisen opiston saliin? Kirkko joutuisi ehkä rakentamaan uuden tilan Turkuun, sillä kirkolliskokous on jo apostoleista saakka kokoontunut aina Suomen Turussa. Eturivistä pitäisi ainakin saada riittävän leveä, jotta kaikki vaikenevat violetit mahtuisivat samaan riviin.

Vielä hauskempi ongelma seuraisi valiokunnista. Perinteisesti piispat ovat miehittäneet lähes poikkeuksetta valiokuntia – useimmiten niiden puheenjohtajina. Jotta kaikille piispoille – kaikki toistensa vertaisia – riittäisi valiokuntia, niin niitä tarvittaisiin lisää ja reilusti. Ehdotuksia voisivat olla menneisyys-, nykyisyys- ja iänikuisuus-valiokunnat. Käsikirjavaliokunta voitaisiin jakaa vihkimis-, hautaus-, kaste- ja “rukous kanssa ja puolesta – mutta ei puolesta tai vastaan” -valiokuntiin. Yksi vaihtoehto olisi toki miehittää nykyiset valiokunnat pelkästään piispoilla.

Linnanjuhlien suhteen presidentti joutuisi myös miettimään käytäntöjä. Pääsisivätkö enää kaikki piispat juhliin? Ehkäpä tämä olisi muiden asioiden rinnalla varsin triviaali.

Uusi hiippakuntamalli olisi toisaalta lottovoitto heraldikoille ja sinettien suunnittelijoille. Kullakin hiippakunnalla tulisi olla luonnollisesti oma vaakunansa ja sinettinsä. Helpoimmalla toki päästäisiin, jos vaakunat tehtäisiin hiippakuntakaupunkien vaakunoiden perusteella. Näinhän käytännössä Helsingin hiippakunnassa tehtiin. Valitettavasti lopputulos oli aika huono, mutta makuasiasta on tässäkin kysymys.

Eniten huolissani olisin kenttäpiispan asemasta. Kenttäpiispanhan viran antoi kirkolle meidän Herr… ei kun Mannerheim. Jotta kenttäpiispan ja puolustusvoimien kirkollinen työ saisi ansaitsemansa aseman suhteessa muuhun piispakuntaan, olisi luontevinta pyytää valtiota muuttamaan kaikki sotilaspapin virat piispan viroiksi. Nimeksi sopisi mielestäni parakkipiispa. Toisaalta minun on vaikea ymmärtää millainen on piispa, jolla ei ole hiippakuntaa, jota ei ole vihitty ja jota ei ole kirkko edes kutsunut.

Nykyisten hiippakuntien näkökulmasta olisi vaikea hahmottaa, mitä muutoksia seuraisi. Selvää mielestäni on, että uudet hiippakunnat muistuttaisivat paljon enemmän seurakuntayhtymiä kuin nykyisiä hiippakuntia tuomiokapituleineen.

Kaikesta huolimatta kaikki nämä ongelmat olisivat ratkaistavissa enemmän tai vähemmän hyvillä tavoilla. Päätän tämän tulevista hiippakunta-avustajien viroista unelmoiden ja valmiiksi anteeksi pyytäen:”I, for one, welcome our new bishop overlords”

Kuvan henkilöistä Chewbacca ja Mongtomery Burns ovat ilmoittaneet, että eivät ole käytettävissä uusiin piispan virkoihin.


Avatar photo

Kirjoittaja

Kirjoittaja toimii notaarina Helsingin piispan toimistossa. Leivän pöytään tuo kirkollinen hallinto, jonka kummallisuudet herättävät vuoronperään sekä hartautta että hilpeyttä.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.