Uhrien puolella – edes rukouksin

Suomen ortodoksisen kirkon hyväntekeväisyysjärjestö Filantropia lähetti hiljattain ortodoksisiin seurakuntiin kirjeen, jossa kerrottiin, että ”arkkipiispa Elia kannustaa seurakuntia huomioimaan Ukrainan sodan alkamisen vuosipäivän toimittamalla kirjeen sisältämän rukouspalveluksen tai muun sopivan palveluksen”.

Ehdotetuissa rukouspyynnöissä mainitaan muun muassa: ”Vielä rukoilemme Herraa, että Hän suojelisi paljon kärsivää Ukrainaa, Lähi-itää ja niiden kansoja, jotta he voisivat jatkaa elämäänsä rauhassa, hartaudessa ja synninkatumuksessa. Vielä rukoilemme, että rauha ja tyyneys asettuisivat paljon kärsivään Ukrainaan, Lähi-itään ja että ne vapautuisivat kaikista vihollisista ja muukalaisten hyökkäyksiltä.”

Tällä viikolla on herättänyt kohua se, että metropoliitta Arseni kielsi oman alueensa eli Kuopion ja Karjalan hiippakunnan seurakuntiin lähettämässään paimenkirjeessä toimittamasta sodan alkuun liittyviä muistopalveluksia, ellei joku niitä erikseen pyydä. Näissäkin tapauksissa Filantropian lähettämää rukoustekstiä ei saisi ”missään tapauksessa lukea”.

Kieltonsa perusteluissa metropoliitta Arseni viittasi STT:n haastattelussa muun muassa siihen, että ”ylipäätään ortodoksisessa kirkossa ei minkään sodan muistopäivälle ole pidetty rukouspalveluksia. Se on poliittinen kannanotto konfliktiin, eikä se kirkolle kuulu”.

Ortodoksisen kirkon ikoneihin ja pyhiksi luettuihin ihmisiin liittyvät kertomukset eli hagiografiat ovat pullollaan viittauksia taisteluihin, joissa niin Bysantin kuin Venäjän valtakunnat ovat taistelleet maallisten vihollistensa kanssa. Näiden ikonien ja pyhien kunniaksi rakennetuissa kirkoissa toimitetaan tapahtuminen vuosipäivinä jumalanpalveluksia. Hurmeisten taisteluiden muistopäivät ovat normalisoituneet osaksi kirkon elämää.

Tämän kirjoituksen toisen laatijan kotikirkko Järvenpäässä on pyhitetty Jumalansynnyttäjän Kazanilaiselle ikonille. Kyseisen ikonin toista vuosittaista juhlaa vietetään 22. lokakuuta sen muistoksi, että venäläiset onnistuivat kyseisenä päivänä vuonna 1612 vapauttamaan Moskovan kaupungin puolalaisten ja liettualaisten miehityksestä.  Tampereen keskustaa kaunistava ortodoksinen kirkko on myös pyhitetty Aleksanteri Nevalaiselle, jonka urotöihin kuuluu Nevan taistelun voittaminen vuonna 1240.

Näistä ja lukuisista muista esimerkeistä johtuen pidämme metropoliitan perustelua paitsi tekopyhänä myös historiattomana. Emme näe tarvetta ryhtyä pikaisesti ”peruuttamaan” kirkon historiaa, muuttelemaan juhlien tekstejä tai pyhäkköjen nimiä. On tervettä tunnustaa, että kirkko on seissyt valtioiden ja kansankuntien rinnalla, iloinnut niiden voitoista ja lohduttanut tappion hetkillä. Tunnustamisen jälkeen voi harkiten karsia aikaansa nähnyttä aineistoa pois. Paljon siitä on mennyttä kristikuntaa eikä niinkään kristinuskoa. Tehtävä ei ole helppo, muttei myöskään mahdoton.

Itse asiassa Suomen ortodoksinen kirkko suhtautuu kypsällä tavalla ortodoksisen perinteen sotaisaan aineistoon. Sitä on muihin ortodoksisiin paikalliskirkkoihin verrattuna hyvinkin maltillisessa käytössä.

Nyt arkkipiispa Elia kutsuu, kuten myös Konstantinopolin patriarkka Bartolomeos on lukuisin kerroin tehnyt, seisomaan uhrien puolella, jos ei muuten, niin ainakin rukouksin. Toivottavasti näin toimittaisiin koko Suomen ortodoksisessa kirkossa. Uhrista ei nimittäin ole epäselvyyttä. Se on sodassa paljon kärsivä Ukrainan kansa.

Artikkelikuva: Jumalansynnyttäjän Kazanilainen ikoni Järvenpään kirkon kryptassa. Kuva Petteri Lalu.