Tämä näkemyksellinen kirjoitus perustuu vuosien seurantaan uskonnollisen median kommentointipalstoilla esiintyvästä naiseutta koskevasta alentavasta keskustelusta. Kommentoinnit viriävät useimmiten naisten pappeutta koskevista uutisista ja artikkeleista. Kommentoinnit laajenevat usein asiattomiksi naista ja naisten pappeutta koskeviksi pahantahtoisiksi arvioinneiksi. Kommentoinnit ja naispappien henkilökohtaisesti saama vihaposti täyttää kauttaaltaan kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön.
Mieskommentoijien naisiin kohdistama halveksiva kielenkäyttö nimenomaisesti uskonnollisessa mediassa on hämmentävää. Kirjoittajat ovat usein samoja henkilöitä. Heidän sinnikäs naiseen kohdistuva alentava ajattelutapansa pakottaa etsimään ilmiön psykodynaamisia, tiedostamattomia syitä.
Ihmisyksilön kehityssiirtymä täydellisestä psyykkisestä ja fyysisestä äitiriippuvuudesta ulkoisen todellisuuden osallisuuteen ei ole helppo psyykkinen prosessi.
Ihminen syntyy totaalisesti avuttomana äidistä, naisesta, jonka hyvästä tahdosta lapsi on täydellisen riippuvainen. Tästä ”nöyryytykseksi” koetusta tilasta hänen on päästävä irti fyysisen napanuoran katkaisemisen lisäksi myös psyykkisestä sidonnaisuudestaan äitiin. Epäonnistuneen kehityksen vuoksi irtipääsy saattaa traagisesti vaatia myös halventamisen epäkypsän toimivallan, äidin, naiseuden monenlaisen halventamisen. Erityisesti miehen tiedostamaton nöyryytykseksi koettu totaalinen riippuvuus äidistä, naissukupuolesta, tulee ilmi naiseuden erimuotoisena, perustelemattomana kaltoinkohteluna. Uskonnollisena ajatteluna ilmiö on vastoin kristillisen uskon keskeisimpiä intuitioita.
Naisen pappeuden vastustamisen tiedostamaton, psykodynaaminen syy liittyy ihmisen alkuperäisen primääririippuvuuden uusiutumisen pelkoon. Psykoterapeuttisen näkemyksen mukaan on ilmeistä, että äidin psyykkinen poissaolevuus tai voimakas hallintapyrkimys pojan itsenäistymispyrkimyksiä kohtaan on myöhemmin vaikeuttamassa pojan suhtautumista toiseen sukupuoleen, naiseen. Nainen herättää pojassa eloon pelon varhaisriippuvuuden kaltaisesta tilasta, jonka pelon hän neutralisoi epämielekkäin toimin. Nöyryyttäväksi koettu riippuvuussuhde äitiin on todettu yhdeksi naisvihan ja naiseuden halveksunnan taustatekijäksi.
Uskonnollis-kulttuuriset, naista halventavat perimät elävät myös tässä ajassa. Synnyttäneiden naisten uskonnolliset puhdistautumisrituaalit, tyttöjen sukuelinten silpominen, naisen seksuaalinen halventaminen joukkoraiskaamisiin asti on tänä päivänä piiloteltua länsimaistakin tragediaa.
Tutkimuksen mukaan suomalaisten nuorten miesten suhtautuminen perheväkivaltaan on muuttunut sallivammaksi. Joitakin vuosia sitten Venäjän rikoslainsäädännöstä poistettiin perheen sisäisen väkivallan rangaistavuus.
Naissukupuolta loukkaava julkinen kirjoittelu on epäonnistuneen kehityksellisen trauman surullinen, häpeällinen muoto. Uskonnollisessa mediassa esiin tulevana se herättää laajaa, uskonnollisten piirien ulkopuolista ihmettelyä. Uskonnollinen media on yksinään voimaton kyseisen häirikköviestinnän edessä. Kirkon, seurakuntien johdon ja järjestöaktiivien olisi puututtava ilmiöön piispantarkastuksissa, seurakuntien ja uskonnollisten järjestöjen luottamuselimissä.
Artikkelikuvassa pamfletti Swetnam, The Woman-Hater vuodelta 1620. Englannin kielen sana misogynist esiintyi ilmeisesti ensimmäisen kerran tässä julkaisussa. Kuva: Anonymous/Unknown author, Public domain, via Wikimedia Commons.
' Naisviha uskonnollisessa mediassa' have 1 comment
28.6.2026 @ 9.51 Sirkku Nyström
Olen pohtinut paljon, mikä naisessa on niin vastenmielistä, että se aiheuttaa tai oikeuttaa suuren määrän erilaista ilkeyttä. Kiitos kirjoittajalle ilmiön syvien juurien avaamisesta. Sieltä nousee ilmeisesti myös joidenkin naisten naisiin kohdistuva inho, mikä näkyy erityisesti suhtautumisessa naisten pappeuteen.
Naisvihassa lienee mukana myös vanhatestamentillista naiseen liittyvää saastaisuusajattelua. Silloin nainen pelkällä olemassaolollaan maagisesti pilaa pyhän paikan pyhyyden. Nykyajassa tämä vaikuttaa oudolta, mutta mekanismi on mielestäni aika helposti tunnistettavissa.
Olin vuosituhannen alussa vajaat kolme vuotta kristillisen lehden päätoimittajana ja yllätyin lehteen kohdistuvasta vihapostista. Homoseksuaalisuus oli kauheinta kaikista, samoin jooga ja kaikki muu itämaisiin uskontoihin viittaava. Eikä naisten pappeus ollut kovin suosittua sekään.
Aiemman työurani olin tehnyt ns. maallisessa mediassa, missä vastaava ilmiö kilpistyi yleensä päätoimittajan sihteeriin. Vakiosoittajat tunnettiin, samoin täysikuuhun ajoittuva outojen palautteiden ryöpsähdys. Vastaavaa törkyviestintää oli suhteellisen vähän ja palaute pääosin asiallista.
Uskonnolliset lehdet ovat vuosikymmeniä olleet törkyviestinnän kohde, johon lehtien tekijät ovat alistuneet ja tottuneet. Somen ja erityisesti Twitterin (nykyisen X:n) ilmaanuttua paljastui että samaa törkyä pursuu esiin runsaasti muualtakin. Sen rajuus yllätti suuren yleisön, mutta uskonnollisten lehtien tekijöille siinä ei ollut mitään uutta.
Monen uskonnollisiin medioihn soittaneen ja kirjoittaeen raivon alta kuului aito hätä. Mitään muuta ei saa olla näkyvissä tai julkisuudessa kuin se, mihin hän itse ja oma piirinsä ovat tottuneet. Kaikki muu on uhkaa, ja se pitää joko vaientaa tai tuhota. Uskonnolliset mediat olivat turvallinen saareke, joka ei saa muuttua.
Olisi kiinnostavaa tietää, ovat uskonnolliset ihmiset erityisen raivokkaita ilmaistessaan, mistä eivät pidä tai mitä eivät hyväksy. Ihan sama liittyi se naisten asemaan tai Raamatun tulkintoihin. Ajattelen, että kyse voisi olla turvallisuuden tunteesta, jota erilaisuus uhkaa.