Serafim Seppälä: Holokausti ravisteli juutalaisen uskon perusteita

Teologisen Aikakauskirjan numeron 1/ 24  teemana oli antisemitismi. Neljäs siitä esille nostamani artikkeli käsittelee sitä, miten antisemitismin äärimmäinen muoto holokausti eli shoa kykeni järkyttämään ikivanhan juutalaisen uskonnon perusteita. Kyse on Serafim Seppälän artikkelista ”Siinai ja Auschwitz”. Mitä holokausti teki valitun kansan idealle? FT Serafim Seppälä on systemaattisen teologian ja patristiikan professori Itä-Suomen yliopistossa.

Miten juutalaisuudesta on tullut likeinen Sinulle?

Tylsä vastaus: lukemalla. Nuorempana olin kiinnostunut vähän kaikesta ja luin paljon kaikenlaista. Keskiajan juutalaisuus, siis klassinen rabbiininen juutalaisuus kaikissa muodoissaan, oli niin värikästä ja kirjallisesti monitahoista ja antoisaa, että siihen jäi jotenkin koukkuun. Sittemmin ihastuin myös Irakin ja Marokon ikivanhaan juutalaiseen musiikkiperinteeseen.

Suomessahan on hassu tilanne sikäli, että suomenkielistä kirjallisuutta on vain Raamatun ajoista ja holokaustista, ikään kuin juutalaisuudessa ei olisi mitään muuta tapahtunut. Tuohon väliin kuitenkin jää se mitä juutalaisuus varsinaisesti on. Se on pysynyt rakkaana harrastuksenani jo yli 30 vuotta.

Sittemmin myös matkustelu on avannut asioita. Olen kierrellyt paljon Puolan pikkukaupungeissa ja peräkylissä synagogien raunioilla ja juutalaisilla hautausmailla, ja se on ollut mitä jännittävin matkailun muoto. Jerusalemissa taas pääsi lähemmäksi elävää juutalaisuutta, siellähän kaikki juutalaisuuden vanhat ja uudetkin muodot kukoistavat.

Ehkä itsestäni jotain kuitenkin kertoo se, että Jerusalemin juutalaisista paikoista itselleni läheisimpiä ovat kirjakaupat. Olen laiska tutustumaan ihmisiin ja osallistumaan mihinkään tapahtumiin. Tykkään havainnoida asioita sivusta ja työstää niiden merkityksiä ja pinnan alaisia yhteyksiä.

Tämä on ehkä tavallaan pitänyt juutalaisuuden itselleni raikkaana: ei ole tarvinnut kohdata sellaisia käytännön ongelmia, joita rabbit joutuvat hoitamaan, vaan on voinut keskittyä makustelemaan parhaita paloja.

Artikkelissasi toteat että shoan aiheuttama tuho juutalaisten parissa ravisteli myös heidän vanhaa uskontoaan. Juutalaisia ovat kohdannet monet vainot, mutta shoa taisi olla merkittävin järkytys Jerusalemin temppelin hävityksen jälkeen. Minkälaisia vaiheita shoan jälkeen on nähty juutalaisessa teologiassa?

Viimeiset 75 vuottahan olisi tietysti joka tapauksessa melkoinen aatteellinen myllerrys: kaikki moderniteetin ja tradition kohtaamiset synnyttävät jatkuvasti ajatusten päivityksiä ja uusia ilmaisutapoja.

Holokausti eli shoa on kuitenkin niin valtavan mittaluokan asia, että siitä on jouduttu miettimään tosissaan kaikilla sektoreilla. Juutalaisuushan oli jakautunut kiivaasti toisiaan vastustaviin ryhmiin, ja pitkään nämä riidat vaikuttivat myös shoan syitä arvioitaessa. Uskonnolliset näkivät tapahtumissa Jumalan rangaistuksen siitä, että erityisesti lännessä juutalaiset olivat hylänneet Tooran ja mukautuneet kulttuurillisesti eurooppalaiseen elämänmenoon. Maallistuneet vasemmistolaiset sionistit Israelissa puolestaan syyttivät uskonnollisia juutalaisia passiivisesta alistumisesta kuolemaan, ja niin edelleen.

Vähitellen shoan muistosta kuitenkin tuli juutalaisia hyvin laajalti ja syvällisesti yhdistävä tekijä. Jumalasta, Toorasta, Israelin valtion luonteesta ja politiikasta on erimielisyyksiä, mutta shoan muisto on suunnilleen kaikille todella pyhä asia. Nähdään, että kyseessä on jotain ainutlaatuista, jota ei voi selittää millään perinteisillä kärsimyksen selitysmalleilla. Ymmärretään sekin, että uskonnollisten juutalaisten tapa noudattaa sapattia, rukouksia ja muita perinteitä loppuun saakka henkensä kaupalla getoissa ja leireillä oli sekin rohkea vastarinnan muoto.

Jumalakuvan muutoksista ja kehityskuluista shoan jälkeen on kirjoitettu satoja esityksiä. Kaikki vaihtoehdot on esitetty: Jumalasta ja traditiosta on irtisanouduttu kokonaan, vanhaan perinteiseen Toora-juutalaisuuteen (jossain muodossa) on takerruttu entistä lujemmin. Jumalaa on puolustettu, Jumalaa on syytetty. On etsitty tietä eteenpäin ilman Jumalaa ja Jumalan kanssa.

Olen näistä jumalakuvan muutoksista tekemässä kirjaa, ja sen sivuprojektina ilmestyi vastikään artikkeli ”Siinai ja Auschwitz: Mitä holokausti teki valitun kansan idealle?” (Teologinen aikakauskirja 1/2024.)

Miten shoa siis vaikutti valitun kansan ideaan? Jotkut ovat nähneet Jumalan sanoneen irti liittonsa ja jäljellä ei ole juuri mitään yhteistä perustaa. Toiset taas puhuvat vapaaehtoisen liiton puolesta uudelta perustalta. Miten jaottelisit keskustelua?

Ensinnäkin ”jumalasuhde” tuo suomalaiselle mieleen yksilön suhteen Jumalaan. Juutalaisuudessa taas jumalasuhde on ennen muuta kollektiivinen käsite: Jumala on valinnut itselleen oman kansan, jolla on aivan omanlaisensa erityinen jumalasuhde ja omat vaatimuksensa. Tämä on valitun kansan idean ydin. Se taas johti juutalaiset olemaan aina erilaisia, mikä johti vainoihin ja lopulta joukkotuhoon.

Niinpä monet ajattelijat ovat halunneet irtisanoutua koko ideasta tai uudelleentulkita sitä radikaalisti. Jotkut ovat yrittäneet uudistaa liittoajatusta joko radikaalisti tai perinteen pohjalla pysytellen, toiset ovat pyrkineet tulkitsemaan sitä abstraktimmin ja mystisemmin.

Kiehtovimpia ideoita on Irving Greenbergin päättely, jonka mukaan Jumalan suorittama valinta johti juutalaiset tuhoon, ja siksi Jumala on vastuussa ja hänen tulee katua! Greenbergin mukaan juutalaisten ja Jumalan liitto jatkuu vastedes vapaaehtoiselta pohjalta: juutalaisilla ei ole enää moraalista velvollisuutta olla valittu kansa, mutta he voivat valita liiton jatkumisen siitä huolimatta. Shoa siis käänsi asetelman ylösalaisin: ennen Jumala oli valinnut Israelin tämän synneistä huolimatta, nyt Israel valitsee Jumalan kaikesta huolimatta.

Näissä keskusteluissa valinnan ja liiton idea liittyy aina jumalakuvakeskusteluun: mitä enemmän jumalakuva radikalisoituu, sitä vähemmän liiton ja valinnan ideasta jää jäljelle. On hyvä huomata, että asiaa ei ole käsitelty yksittäisten raamatunkohtien tulkintaongelmana, vaan kyse on koko uskonnon perusluonteesta.

Hasidien elämyksellisen ”herätysliikkeen” piirissä jumalasuhde näyttää yhä syvältä. Mainitset että silläkin taholla on kuitenkin näkynyt muutosta.

 Muutos on jo se, että asiaan on ylipäätään otettu kantaa: on tunnustettu, että shoa on sen mittaluokan ongelma, että perinteiset selitykset eivät riitä, kyseessä ei ole tavallista isompi vastoinkäyminen vaan koko uskonnon perusluonnetta horjuttava asia. Hasideilla ilo on se tila, jossa Jumala kohdataan, ja shoan jälkeen iloitseminen vaikuttaa helposti eskapistiselta ja ehkä epärehelliseltä.

Toisaalta kansanmurhan aikana ilmeni loputtomasti tapauksia, joissa hasidit ja monet muutkin säilyttivät uskonsa loppuun saakka. Hasidit saattoivat jopa käydä kaasukammioihin tanssien ja laulaen Jumalan kunniaksi! Miksi muiden pitäisi siis luopua uskostaan tällaisten sankarien takia? Tämä on hyvä kysymys, ja sillä on oikeutettu jumalasuhteen ja uskonnollisuuden jatkuminen ennallaan.

Hasidit ja muut perinteiset Toora-juutalaiset ovat lisänneet ohjelmaansa shoan muiston ylläpitämisen. Näiden kysymysten miettiminen on johtanut monet päivittämään asennettaan Israelin valtioon, ja monet ovat alkaneet osallistua vapaaehtoisena maanpuolustukseen.

Suomessahan usein luullaan, ja jopa mediassa oletetaan, että mitä uskonnollisempi, sitä sotaisampi, mutta tämähän ei pidä Israelissa alkuunkaan paikkaansa. Uskonnollisimmat juutalaisethan eivät ole koskaan hyväksyneet koko Israelin valtiota, koska se on rakennettu maalliselle pohjalle. Eivätkä sitten palvelleet armeijassakaan.

Viimeisin Hamasin hyökkäys ja Iranin uhka näyttää kuitenkin saaneen monet uskonnollisetkin ajattelemaan, että juutalaisen olemassaolon turvaamiseksi tarvitaan juutalainen valtio, ja sitä täytyy tukea.

Sanot että juutalaiset kipuilevat Jumalan kanssa solmitun liiton kanssa shoan jälkeen siihen saakka kun Messias tulee ja ehkä senkin jälkeen. Miten kristittyjen pitäisi huomioida tämä dialogissa juutalaisuuden kanssa?

Riippuu tietysti dialogin tasosta. Korkean profiilin teologisiin dialogeihinhan osallistuvat yleensä vain ne, jotka jo tuntevat toisen hyvin, eikä siellä ongelmia olekaan.

Joka tapauksessa oleellista on ymmärtää asian sensitiivisyys ja kaikenkattavuus. Shoa ei ole vain tavallista isompi vastoinkäyminen vaan määrätietoinen ja tehokas yritys lopettaa juutalainen olemassaolo kaikissa muodoissaan kokonaan. Tämän jälkeen arkielämäkin on taistelua juutalaisen olemassaolon puolesta, taistelua Hitleriä vastaan. Juutalainen kokee asiat holokaustin pitkässä varjossa.

Jos peilataan tilannetta tämänhetkiseen sotaan, niin Suomessakin moni poliitikko tuntuu lukevan tilannetta pinnalta käsin. Ajatellaan naiivisti, että kyse on vain pienistä järjestelyistä: jos Palestiinalle annetaan itsenäisyys, sen jälkeen kaikki ongelmat katoavat. Kun tätä naiivia toivetta toistetaan tarpeeksi, siihen aletaan uskoa. Parhaassa tapauksessa se rauhoittaisi tilanteen muutamaksi vuodeksi.

Nythän varsinainen ongelma ei ole se, että Hamas hyökkäsi Israeliin lokakuussa, eikä se, että Israel kävi vastaiskuun traagisine seurauksineen. Varsinainen ongelma on se, että Hamas ja Iran, joilla on laaja tuki, eivät tunnusta juutalaisvaltion olemassaolon oikeutta ja heidän päämääränsä on sen lopullinen tuhoaminen. Heille Palestiinan itsenäisyys olisi vain yksi hyödyllinen välivaihe tämän päämäärän toteuttamiseen. Israelilla ei ole varaa tehdä näissä suhteissa yhtään isoa virhettä, koska se merkitsisi olemassaolon päättymistä.

Kysymyksen voisi asettaa näin: millainen maailma halutaan? Halutaanko islamilainen monoliitti Atlantilta Intian valtamerelle, vai mahtuuko tuon monoliitin keskelle myös pieni juutalaisvaltio, suunnilleen Kainuun kokoinen? Sen verran maailmaan soisi mahtuvan monikulttuurisuutta, että arabialaisen valtameren keskellä voisi olla yksi pieni ”juutalainen Kainuu”.

Artikkelikuva: Itä-Suomen yliopisto.