Kuoleman odotushuoneissa
Romaanin kirjoittaja ja sen myöhempi lukija ovat yhtä aikaa näyttämöllä Michael Cunninghamin menestysromaaniin perustuvassa Kevin Putsin säveltämässä samannimisessä oopperassa Tunnit.
Romaanin kirjoittaja ja sen myöhempi lukija ovat yhtä aikaa näyttämöllä Michael Cunninghamin menestysromaaniin perustuvassa Kevin Putsin säveltämässä samannimisessä oopperassa Tunnit.
Tutkimuksissa ei ole kyetty osoittamaan mitään kaikkia kouluväkivallan tekijöitä yhdistävää persoonallisuusprofiilia.
Yhdysvaltalaisella Wes Andersonilla on niin omanlaisensa tyyli, että hänen nimensä on elokuvamaailmassa käsite siinä missä Hitchcock tai Tarantino.
Omaelämäkerrassaan Yliopistolla kuin kotonani Raija Sollamo kuvaa paitsi pitkää uraansa Helsingin yliopistossa, myös tietään kohti yliopistoa ja elämää sen ulkopuolella.
Igor Mikeshin lähestyy kirjassaan Understanding Russian Christianity naapurimaamme kristillisyyttä vastaamalla moniin, todennäköisesti hänelle usein esitettyihin, kysymyksiin.
Pentti Saarikoski kirjoitti kerran: jokaisella on tämänsä.