Paavilla olisi oikea hetki erota

Paavi Franciscus on ollut keuhko-ongelmien vuoksi sairaalassa jo kaksi viikkoa, eikä sairastelulle ole vielä näkyvissä loppua. Vaikka hän ei tiettävästi ole välittömässä hengenvaarassa, hänen kykynsä johtaa maailmanlaajuista katolista kirkkoa on merkittävästi heikentynyt. Tässä tilanteessa hän voisi hyvin noudattaa edeltäjänsä viisasta esimerkkiä ja erota virastaan. Vaihtoehtona hänellä on luonnollisesti jatkaa hamaan loppuun saakka ja kuolla saappaat jalassa.

Franciscus antoi paaviutensa alkuvuosina ymmärtää, että hän voisi noudattaa eronneen paavi Benedictuksen esimerkkiä ja erota itsekin, kun hänen voimansa heikkenisivät radikaalisti. Hän arveli joka tapauksessa paaviutensa olevan lyhytaikainen. Nyt hän on kuitenkin ollut kohta 12 vuotta paavina ja on jo 88-vuotias. Viime vuosina hänen mielensä tuntuu eron suhteen muuttuneen, ja hän on alkanut puhua kuolemaan asti jatkuvasta paaviudesta.

Franciscus on kertonut kirjoittaneensa heti paaviutensa alussa 2013 kirjeen – eräänlaisen testamentin – siltä varalta, ettei hän ”vakavien terveyssyiden” vuoksi enää pystyisi jatkamaan paavina. Silloin hänen voisi katsoa eroavan tehtävästään. Samanlaisen kirjeen kirjoittivat aikanaan paavit Paavali VI (1963–1978) ja Johannes Paavali II (1978–2005). Kumpikin heistä jatkoi kuitenkin kuolemaansa asti, vaikka erityisesti Johannes Paavali II oli viimeisinä aikoinaan jo aivan toimintakyvytön. Näin kenenkään ei tarvinnut tehdä vaikeaa päätöstä paavin toteamisesta kyvyttömäksi hoitamaan tehtäviään.

Kuka sitten voisi toteuttaa paavin esittämän tahdon ja toteaisi hänet kyvyttömäksi jatkamaan paavina? Ja jos vielä pidemmälle ajatellaan, kuka voisi päättää hoidon lopettamisesta, mikäli hän sellaisesta mahdollisuudesta esittäisi kirjeessä pyyntönsä tai ehtonsa? Kirkkolaista ei olisi siinä tilanteessa apua, sillä tällaisista tilanteista ei siellä ole säädetty mitään. Amerikkalainen jesuiittateologi Thomas J. Reese on miettinyt julkisesti näitä kysymyksiä ja todennut, että parasta olisi, jos paavi nimeäisi henkilön, jolle hän uskoisi näiden päätösten tekemisen. Samoin hänen mielestään olisi tärkeää, että asia olisi jo etukäteen julkinen, sillä se ehkäisisi salaliittosyytösten syntymistä.

Mikäli Franciscus päätyisi eroamaan, kirkko olisi taas kahden paavin ”loukussa”. Tällä kertaa olisi mahdollisuus korjata tiettyjä ongelmia, joita ilmeni Benedictuksen eläessä Franciscuksen ”takapihalla”. Vaikka Franciscus ei koskaan valittanut tilanteesta ja sanoi arvostavansa Benedictuksen läheisyyttä, tuli selväksi, että jotkut konservatiiviset tahot yrittivät valjastaa Benedictuksen omien näkemystensä keulakuvaksi Franciscuksen vastaisessa henkien taistossa.

Tietyt ratkaisut auttaisivat estämään samanlaisen tilanteen toistumisen Franciscuksen ja hänen seuraajansa välillä. Franciscus tekisi ensinnäkin viisaasti, jos hän asettuisi asumaan jonnekin muualle kuin Vatikaanin alueelle. Ehkä hän silloin palaisi kotimaahansa Argentiinaan, jossa hän ei ole käynyt kertaakaan paaviutensa aikana ja jossa hänen sisarensa on vielä elossa. Hän luopuisi paaviin viittaavasta valkoisesta vaatetuksesta. Samoin hän luopuisi paavinimensä käytöstä ja tulisi tunnetuksi isä Bergogliona tai korkeintaan Rooman emerituspiispana. Pelkäksi Bergoglioksi häntä muuten ovat kutsuneet jo monet hänen vastustajansa paaviuden aikanakin! Jottei hän aiheuttaisi mielipiteillään hämmennystä uudelle paaville ja uskoville, hän lopettaisi haastattelujen antamisen kokonaan tai kertoisi näkemyksensä korkeintaan fanittamansa jalkapallojoukkueen San Lorenzon pelaamisesta.

Artikkelikuvana paavi Franciscuksen valinnan jälkeinen The Tablet -lehden kansi 2013.