Mitä Vatikaanissa tapahtuu ennen konklaavin alkua?

Paavi Franciscuksen seuraaja valitaan keskiviikkona 7.5. alkavassa konklaavissa. Valkoinen savu tuprahtaa ilmoille todennäköisesti saman viikon perjantaina tai lauantaina. Jos se tapahtuu jo torstaina, kardinaalit ovat löytäneet nopeasti mieleisensä ehdokkaan, kuten tapahtui Franciscuksen valinnassa. Jos valkoista savua joudutaan odottelemaan kauemmin, on kyse shakkitermein jo lähes pattitilanteesta.

1900-luvun alusta lähtien konklaavit ovat kestäneet keskimäärin kolme päivää. Jos lasketaan vain neljä viimeistä (1978 lähtien), ollaan keskiarvossa lähempänä kahta. Pitempää kuin kahden päivän mittaista konklaavia voi odottaa, sillä näyttää siltä, että ketään ylivoimaista ennakkosuosikkia ei ole.

Kardinaalien kokoukset ennen konklaavia

Ennen konklaavia kardinaalit kokoontuvat niin kutsutuissa kenraalikongregaatioissa eli yleiskokouksissa, joita pidetään päivittäin konklaaviin asti. Niissä he voivat pitää puheita, joiden pituus tosin on rajattu tällä kertaa viiteen minuuttiin osanottajien tavallista suuremman määrän vuoksi. Aikaraja on kuitenkin kuulemma ylittynyt monen puhujan kohdalla. On ymmärrettävää, että kardinaaleilla on paljon sanottavaa siitä, millaista paavia kirkko nyt tarvitsee ja mitkä ovat kirkon suurimmat tulevaisuuden haasteet. Puheet eivät kuitenkaan ole kampanjapuheita vaan asialähtöisiä, sillä suosikkiehdokkaiden nimiä ei niissä mainita. Asialistalla ovat Vatikaanin antamien tietojen mukaan olleet muun muassa Vatikaanin talous, polarisaatio kirkossa ja yhteiskunnassa ja maallikkojen asema kirkon hallinnossa.

Yleiskokouksiin saavat osallistua kaikki kardinaalit iästä riippumatta, mutta itse konklaaviin pääsevät mukaan vain alle 80-vuotiaat. Hieman epäselvyyttä aiheutti tällä kertaa Universi Dominici Gregis -vaalisäännön maininta, että konklaaviin osallistuvien kardinaalien määrä on rajattu 120:een, sillä alle 80-vuotiaita kardinaaleja on 135. Kardinaalit totesivat, että Franciscus oli kardinaalinimityksillään tehnyt rajauksen käytännössä tyhjäksi. Lisäksi säännössäkin todetaan, että jokainen oikeassa järjestyksessä nimitetty kardinaali on oikeutettu äänestämään paavia, jos hän on alle 80-vuotias. Kaikki 135 äänioikeutettua kardinaalia eivät kuitenkaan tule paikalle. Kaksi heistä on liian sairaita. Lisäksi yksi alle 80-vuotias, Angelo Becciu, on menettänyt luottamuksensa ja kardinaalin oikeutensa rikostuomion vuoksi.

Kardinaaleja on niin monta, että kaikki eivät mahdu yöpymään konklaavin osanottajille varatussa Domus Santa Martassa, vaan osa majoittuu sen vieressä olevassa rakennuksessa.

Kenraalikongregaatioiden ajan kardinaalien toimintaa johtaa kardinaalikunnan dekaani, joka on 91-vuotias Giovanni Battista Re. Hän on saattanut jäädä jonkun mieleen Franciscuksen hautajaisissa pitämästään saarnasta. Konklaavissa hän ei voi ikänsä vuoksi olla mukana, vaan silloin dekaanina toimii rankingissa korkeimmalla oleva alle 80-vuotias eli kardinaali Pietro Parolin, yksi vahvimmista ennakkosuosikeista uudeksi paaviksi. Konklaavissa dekaanin tehtävä on kysyä paaviksi valitulta, hyväksyykö hän valintansa ja minkä paavinimen hän ottaa.

Voisiko käydä niin kuin Conclave-elokuvassa, että mukaan ilmestyy yllätyskardinaali? Elokuvassa kyseessä oli paavin salaa eli in pectore (rinnassa) nimittämä kardinaali Benitez. Todellisuudessa näin ei voisi tapahtua, sillä jos paavi ei ole julkistanut näin nimittämänsä kardinaalin nimeä ennen kuolemaansa, nimitys raukeaa, eikä silloin auta edes minkäänlaisen todistuksen esittäminen.

Yleiskokouksilla on tärkeä tehtävä tutustuttaa kardinaalit toisiinsa, sillä suurimmalla osalla heistä ei ole ollut monta tilaisuutta tehdä aiemmin tuttavuutta. Lisäksi kenelläkään Franciscuksen nimittämistä 108 kardinaalista ei ole aiempaa kokemusta konklaavista. Yleiskokousten funktiota voisi verrata tietyssä mielessä uusien yliopisto-opiskelijoiden orientaatiojaksoon. Vatikaanissa jatkuvasti työskentelevät kardinaalit toki tuntevat toisensa paremmin, mutta enemmistö kardinaaleista tekee työnsä lähinnä omissa paikalliskirkoissaan ja piispainkokouksissa ympäri maailmaa. On tiettävästi ehdotettu, että kardinaalit pitäisivät rinnuksissaan nimikylttejä, joissa lukisi nimen lisäksi myös heidän asemapaikkansa.

Salaisuksia ja vuotoja

Ensimmäistä kertaa yleiskokoukseen saapuessaan jokainen kardinaali vannoo noudattavansa salassapitosääntöjä ja lupaa olla kertomatta kokouksissa pidetyistä puheista ulkopuolisille. Salaisia eivät ole siis vain konklaavin äänestykset. Salaisuutta täytyy noudattaa myös paavin valinnan jälkeen, ellei paavi anna lupaa säännön rikkomiseen. Todellisuudessa vuotoja kuitenkin on aina, niin tälläkin kertaa. Eräs nimettömäksi jäänyt amerikkalainen kardinaali kertoi vastikään journalisti Gerard O’Connellille kitkerästä arvostelusta, jota yli 80-vuotias italialainen kardinaali Stella oli kohdistanut Franciscuksen politiikkaan nimittää maallikoita korkeisiin kirkollisiin tehtäviin.

Gerard O’Connell on America-lehden veteraanitoimittaja, joka kirjoitti Franciscuksen valinnasta kirjan The Election of Pope Francis: An Inside Story of the Conclave That Changed History (2019). Siinä hän kertoo muun muassa tarkasti vuoden 2013 yleiskokouksissa käydyistä keskusteluista ja konklaavin jokaisen äänestyskierroksen äänijakaumasta. Hänelle antoi tiedot eräs konklaaviin osallistunut kardinaali vastoin antamaansa salassapitovalaa. Kardinaalin nimeä O’Connell ei kirjassa paljasta.

Kenet kardinaalit haluavat paaviksi?

Eilen vappupäivänä kardinaalit eivät pitäneet kokouksia, vaan heillä oli vapaapäivä kuten kaikilla italialaisilla. Toimettomia he eivät kuitenkaan olleet, vaan he kokoontuivat pienemmissä piireissä Rooman ravintoloissa, pizzerioissa ja kahviloissa ja jakoivat ajatuksiaan seuraavasta paavista. Eräs kokenut kardinaali on sanonut, että merkittävin ja tuloksekkain työ uuden paavin löytämiseksi tehdään itse asiassa tällaisissa pienissä kokoontumisissa yleiskokousten ulkopuolella. Englanninkielisessä konklaaviraportoinnissa näistä keskusteluista on käytetty nokkelia nimiä gnocchi negotiations tai tagliatelle talks. Kenties joukkoon voisi lisätä vielä käsitteen gelato chats. Monille kardinaaleille vahvistuu yleiskokousten ja pienempien palaverien yhteisvaikutuksesta varmuus siitä, ketä he konklaavissa äänestävät.

Vatikanistien eli paavista ja Vatikaanista kirjoittavien toimittajien ja muiden asiantuntijoiden papabile-listoilla on näkynyt koko joukko nimiä ja uusia nostetaan otsikoihin päivittäin. Seuraamisen arvoinen ehdokkaiden esittelyssä on esimerkiksi kokenut amerikkalainen Vatikaani-raportoija John L. Allen Jr., joka julkaisee katolisen Crux-verkkojulkaisun sivuilla joka päivä henkilökuvan yhdestä paavikandidaatista (Papabile of the Day).

Suomessa toistetaan lähinnä kansainvälisestä mediasta peräisin olevia kärkiehdokkaiden luetteloita. Silloin voi sattua tietämättömyydestä johtuvia kömmähdyksiä. Jotkut suomalaiset julkaisut lainasivat  New York Post -lehden juttua paavikandidaateista. Joukossa oli muiden muassa amerikkalainen Raymond Burke, joka on hyvin konservatiivinen ja Franciscuksen kaudella epäsuosioon joutunut kardinaali. Hänellä tuskin on minkäänlaisia mahdollisuuksia paaviksi, eikä hän tiettävästi itsekään usko mahdollisuuksiinsa. Suomalaiset julkaisut eivät ehkä tajunneet, että New York Post on hyvin konservatiivinen julkaisu, joka otti Burken mukaan vastatakseen amerikkalaisten konservatiivisten lukijoiden toiveisiin.

Kandidaattien hehkuttamisessa on jonkin verran kansallismielistä värinää. Niinpä ruotsalaiset ja muutkin pohjoismaalaiset ovat olleet innoissaan ruotsalaisen kardinaali Arboreliuksen mahdollisuuksista, sveitsiläiset sveitsiläisen kardinaali Tscherrigin ja hongkongilaiset taas sikäläisen kardinaali Chow Sau-yanin eli Stephen Chow’n.

Suuret vedonlyöntitoimistot kuten englantilainen William Hill listaavat päivittyviä kertoimia kärkikandidaateista. Hillin tarjoamat kertoimet kuuden kärjestä olivat tätä kirjoittaessa seuraavat:

• Pietro Parolin – 9/4
• Luis Antonio Tagle – 3/1
• Peter Turkson – 6/1
• Matteo Zuppi – 6/1
• Robert Sarah – 8/1
• Pierbattista Pizzaballa – 8/1

Listaa katsoessa on silmiinpistävää jako Italiaan ja muuhun maailmaan. Usko paaviuden palaamiseen italialaisen paavin käsiin kolmen ei-italialaisen jälkeen vaikuttaa olevan vahva. Puolet kärkiehdokkaista (Parolin, Zuppi ja Pizzaballa) on italialaisia. Heidän lisäkseen on yksi ehdokas Aasiasta (Tagle) ja kaksi Afrikasta (Turkson ja Sarah). Yksi heistä, Robert Sarah, on selvä konservatiivinen ehdokas. Vanhin heistä on Sarah (79), nuorin Pizzaballa (60). Vedonlyöjät turvautuvat yleensä kaikkien huulilla oleviin turvallisiin ehdokkaisiin mutta osuvat joskus oikeaankin. Viime konklaavin alla Bergoglio ei listoilla ollut, ei edes italialaisten vatikanistien, jotka usein ovat hyvin ajan tasalla.

Paaviehdokkaista puhuttaessa tulee helposti toistetuksi vanhaa kliseetä ”joka menee konklaaviin paavina, tulee sieltä ulos kardinaalina”. Olen itsekin tätä käyttänyt. Sillä tarkoitetaan sitä, että joka kampanjoi uutterasti (ei julkisuudessa vaan kulissien takana) päästäkseen paaviksi ja menee konklaaviin varmana voitostaan, joutuu pettymään. Kampanjoinnin suhteen sanonta pitää kenties melko hyvin kutinsa, mutta on ollut myös paavinvaaleja, jolloin varsin itsestään selvä seuraajaehdokas on tullut valituksi. Näin tapahtui 1939, kun Pius XI:n kardinaalivaltiosihteeristä tuli paavi Pius XII. Samoin tapahtui 1963, kun Johannes XXIII kuoli kesken Vatikaanin II konsiilin ja Paavali VI valittiin hänen seuraajakseen. Edellinen kerta oli 2005, kun Johannes Paavali II kuoli ja hänen luottomiehestään Joseph Ratzingeristä tuli Benedictus XVI. Nyt monet ajattelevat, että koko Franciscuksen ajan kardinaalivaltiosihteerinä eli Vatikaanin kakkosmiehenä toiminut Pietro Parolin olisi ylivoimainen ehdokas. Asia ei ole kuitenkaan (Pietarin) kirkossa kuulutettu.

Muita tunnettuja sanontoja ovat ”lihavaa paavia seuraa laiha paavi”, joka sekin joskus on pitänyt paikkansa, ja ”pastoraalipaavia seuraa diplomaattipaavi”. Sitäkin voi pitää joissakin tapauksissa osuvana havaintona.

Yksi kenties ratkaiseva seikka on se, miten Franciscuksen nimittämät ”periferiakardinaalit”  Aasiasta ja Afrikasta tulevat toimimaan. Muodostavatko he kenties oman äänestäjäblokin ja pitävätkö he huolen siitä, että Franciscuksen perintöä erityisesti köyhien ja siirtolaisten tukemisessa ei hukata, että ilmasto- ja ympäristökysymykset saavat edelleen paljon huomiota ja että synodaalista prosessia ei keskeytetä tai laimenneta?

Korjattu 4.5. sairaiden äänioikeutettujen kardinaalien lukumäärä ja Becciun tilanne.

Artikkelikuvassa jääkaappimagneetteja. Kuva: Mikko Ketola