Puhuessaan kardinaalikollegiolle 10. toukokuuta uusi paavi Leo XIV perusteli nimivalintaansa. Hän toi ensin esiin Vatikaanin II kirkolliskokouksen päätöslauselmia ja edeltäjänsä ensyklikan (kiertokirjeen) ja sitten hän sanoi:
”Tuntien kutsumukseni jatkaa tällä samalla polulla, päätin ottaa nimen Leo XIV. Tähän on useita syitä, mutta pääasiassa siksi, että paavi Leo XIII käsitteli historiallisessa kiertokirjeessään Rerum Novarum sosiaalista kysymystä ensimmäisen suuren teollisen vallankumouksen yhteydessä. Nykyään kirkko tarjoaa kaikille sosiaalisen opetuksensa aarreaitan vastauksena uuteen teolliseen vallankumoukseen ja tekoälyn alan kehitykseen, joka asettaa uusia haasteita ihmisarvon, oikeudenmukaisuuden ja työn puolustamiselle.”
On syytä paneutua paavi Leo XIII:n – alkujaan kreivi Gioacchino Vincenzo Raffaelle Luigi Pecci, virassa 1878–1903 – kestävimpään perintöön ensyklika Rerum Novarumiin (Uusista asioista, suom. Työväenkysymyksestä, 15. toukokuuta 1891). Se loi perustan koko modernille katoliselle yhteiskuntaopille.
Kiertokirjeen tausta
Rerum Novarumin taustalla oli katolisen kirkon tarve tavoittaa teollisen vallankumouksen luoma suurten kaupunkien teollisuusproletariaatti, joka muuttaessaan maalta kaupunkiin menetti yhteyden kirkkoon. Uusi työväestö oli altis sosialistisille opeille, jotka olivat antiklerikaalisia ja usein ateistisia. Leon edeltäjä Pius IX oli esittänyt tuomion sosialismille, mutta enää eivät tuomiot yksin auttaisi vaan kirkon olisi esitettävä oma vaihtoehto.
Paavi ei ollut ensinnä asialla, kun kirkko pohti työväenkysymystä. Rerum Novarumin innoittaja oli saksalaisen Mainzin piispa paroni Wilhelm Emmanuel von Kettelerin (virassa 1850–1877) sosiaalinen opetus ja etenkin hyvin tiivis teos Die Arbeiterfrage und das Christentum (1864), jossa piispa asettui kärsivien työtätekevien luokkien rinnalle, ja monet hänen ajatuksensa tulivat lähelle Saksan sosiaalidemokratian alkuaikojen ei-marxilaisen teoreetikon Ferdinand Lassallen ajatuksia. Tärkeä vaikuttaja oli myös englantilainen kardinaali ja Westminsterin arkkipiispa Henry Edward Manning (virassa 1865–1892), joka käsitteli ajan sosiaalisia kysymyksiä. Hän meni jopa niin pitkälle, että tuki Lontoon satamalakkoa vuonna 1889.
Ensyklika sai alkunsa personalismia talouden alalla käsitelleistä ajatuksista, erityisesti jesuiittaisien Luigi Taparelli D’Azeglion ja Matteo Liberatoren kirjoituksista. Jälkimmäinen oli yksi asiakirjan laatijoista yhdessä dominikaanisen kardinaalin Tommaso Maria Zigliaran kanssa. Zigliara oli korsikalaissyntyinen dominikaanioppinut ja uusskolastiikan edistäjä, joka toimi myöhemmin Leon perustaman Paavillisen Tuomas Akvinolaisen akatemian prefektinä. Mutta on jo aika avata Rerum Novarumin sisältöä.
Yksityisomistuksen puolustusta ja sosialismin kritiikkiä
Rerum novarum käsittelee nimenomaisesti työväenluokan tilannetta ja sen alaotsikko on ”Työväen olosuhteista”. Leo korostaa tarvetta löytää nopeasti lääke kurjuuteen ja köyhyyteen, joka painaa niin epäoikeudenmukaisesti työväenluokan enemmistöä. Tässä kiertokirjeessä Leo ilmaisee katolisen kirkon vastauksen kapitalismin ja teollistumisen vanavedessä syntyneeseen yhteiskunnalliseen konfliktiin, joka oli herättänyt sosialistisia ja kommunistisia liikkeitä ja ideologioita, sekä nouseviin talousliberaaleihin ja sosialistisiin teorioihin.
On huomattava, että kiertokirjeessä ei sanallakaan kosketella maaseudun yhä vielä feodaalityyppisten rakenteiden aiheuttamaa kurjuutta, kun vuokraviljelijät ja maatyöläiset raatoivat pienen maanomistajaryhmän hyväksi suurimmassa osassa Eurooppaa, vaikka maaorjuudesta oli luovuttu. Juuri maalaiskylien näköalattomuus veti ihmisiä kaupunkien tehtaisiin. Päinvastoin Leo näki, että vasta industrialismin myötä työnantajien ja työntekijöiden suhteet ovat muuttuneet niin, että jotkut harvat pääoman omistajat lähes orjuuttavat työntekijöitä.
Kiertokirjeen aluksi paavi pitkään ravistelee sosialismin vääriä vastauksia. Hän puolustaa yksityisomistusta luonnonoikeuden periaatteena Tuomas Akvinolaisen hengessä. Perustelussa puhutaan vain maan yksityisomistuksesta, mutta kuitenkin se laajennetaan universaaliksi periaatteeksi. Ehkä Leo ajatteli, että tekemällä heti aluksi tilit selviksi sosialismin kanssa saadaan myös konservatiiviset lukijat jatkamaan pidemmälle. Sosialismin helmasynti oli toiminta valtiollisen tai kunnallisen yritysten omistamisen puolesta. Tällä tavoin valtion mahti kasvoi yli perheiden ja muiden yhteisöjen. Yhteisomistus tappoi ahkeruuden, joka ei kannattanut ja oli viime kädessä vahingollisin työntekijöille itselleen.
Ihmisen arvokkuus
Työnteko ansiotyön tavoittelemiseksi on ihmiselle kunniallista, ei häpeällistä, koska se mahdollistaa kunniallisen elannon ansaitsemisen. Jeesuskin teki suuren osan elämästään työtään höyläpenkin ääressä. Hän toteaa, että Jumala on antanut jokaiselle ihmisarvon luomalla heidät Jumalan kuvaksi ja antamalla heille vapaan tahdon ja kuolemattomat sielut. Kunnioittaakseen työntekijöidensä arvokkuutta työpaikalla työnantajien tulisi antaa vapaata työstä jumalanpalvelukseen ja perhevelvoitteiden täyttämiseen; antaa riittävästi aikaa lepäämiseen eikä odottaa pitkiä työpäiviä, jotka estävät riittävän unen; ei vaatia työtä vaarallisissa olosuhteissa, joissa on ruumiinvamman vaara; ei vaatia työtä moraalittomissa olosuhteissa, jotka vaarantavat sielun; ja maksaa kohtuullista päiväpalkkaa, jota vastaan työntekijöiden tulisi tehdä koko päivän työ.
Paavi mainitsee erityisesti kaivosteollisuuden työn ja ulkona tehtävän työn tiettyinä vuodenaikoina terveydelle vaarallisina ja lisäsuojaa vaativina. Hän arvostelee lapsityövoiman käyttöä lasten kehitystä häiritsevänä tekijänä ja toteaa: ”Lapsia ei pitäisi sijoittaa työpajoihin ja tehtaisiin ennen kuin he ovat ruumiillisesti ja henkisesti kehittyneitä”. Hän pyrki suojelemaan lapsia ja naisia työltä, ”joka sopii täysikasvuiselle vahvalle miehelle”. Rerum novarumissa oikeudenmukainen palkka määritellään vähintään elämiseen riittäväksi palkaksi, mutta Leo suosittelee, että maksetaan riittävästi työntekijän, hänen vaimonsa ja perheensä elättämiseksi, ja että työntekijälle jää hieman säästöjä hänen olosuhteidensa parantamiseksi ajan myötä. Hän myös toivoo, että naiset työskentelevät kotona ja kasvattavat lapsia.
Vaikka kiertokirje noudattaa perinteistä opetusta omistusoikeudesta sekä työnantajan ja työntekijän välisistä suhteista, se soveltaa vanhoja oppeja erityisesti nykyaikaisiin olosuhteisiin, mistä johtuu sen nimi.
Valtion suojelu, ammattiyhdistykset, kollektiivinen sopiminen
Leo lainaa ensin Tuomas Akvinolaista vahvistaessaan, että yksityisomaisuus on luonnollisen oikeuden perusperiaate. Sitten hän lainaa Gregorius Suurta sen asianmukaisesta käytöstä: ” (—) Kuka hyvänsä on saanut Herralta Jumalalta tavallista runsaammin ruumiillista ja ulkonaista tai henkistä hyvyyttä, on saanut yltäkylläisyytensä sitä varten, että hän käyttäisi sitä omaksi parhaakseen ja lähimmäistensä parhaaksi ikään kuin palvellen Jumalan kaitselmusta. ”Se, jolle on suotu ymmärrystä,” sanoo pyhä Gregorius Suuri, ”käyttäköön ymmärrystään hyödylliseen opetukseen; se joka on saanut rikkautta, katsokoon ettei harjoita hyväntekeväisyyttä laiskasti; se, jolla on kokemusta ja harjaannusta käytännön toimissa, käyttäköön taitoaan lähimmäistensä parhaaksi.”
Paavi julistaa, että valtion tehtävänä on edistää oikeudenmukaisuutta oikeuksien suojelemisen kautta, kun taas kirkon on puhuttava sosiaalisista kysymyksistä opettaakseen oikeita yhteiskunnallisia periaatteita ja varmistaakseen luokkaharmonian rauhoittaen luokkakonfliktia. Hän toistaa kirkon pitkäaikaisen opetuksen yksityisomistusoikeuden ratkaisevasta merkityksestä, mutta tunnustaa yhdessä kiertokirjeen tunnetuista kohdista, että markkinavoimien vapaata toimintaa on hillittävä moraalisilla näkökohdilla.
Tuossa kohdassa hän kirjoittaa: ”Vaikka siis sopimukset, varsinkin palkasta, solmitaankin työläisten ja työnantajien välillä molemmin puolin vapaasti, niissä täytyy aina ottaa huomioon se luonnollisen oikeudenmukaisuuden vaatimus, että palkan täytyy olla niin suuri, että vaatimaton, kunnollinen työläinen voi elää sen varassa. Tämä tärkeä vaatimus ei riipu osapuolten vapaasta tahdosta. Olettakaamme, että työläinen alistuu kovassa hädässään liian koviin työehtoihin välttääkseen vielä pahemman kohtalon, voivathan työnantaja tai yrittäjät pakottaa hänet hyväksymään sopimuksen. Tämä merkitsee, että työläinen joutuu väkivallan kohteeksi, ja oikeudenmukaisuus nostaa silloin vastalauseen.”
Kiertokirjeen suhtautuminen valtioon on varauksellisen myönteinen. On uutta kirkon opetuksessa, että Leo yhdessä kohdin esittää vallan kolmijaon lakiasäätävään, toimeenpanovaltaan ja oikeuslaitokseen ihanteellisena valtiojärjestyksenä. Valtion olisi suojeltava työläisiä, joiden työ on sen varallisuuden lähde. Toisaalta kuitenkin todetaan, että valtion pitäisi puuttua asioihin mahdollisimman vähän. Leo esittää subsidiariteettiperiaatteen eli läheisyysperiaatteen, jonka mukaan asiat pitäisi käsitellä mahdollisimman lähellä ihmisiä ja vain tarvittaessa ylemmällä tasolla. Periaatteen omaksui Euroopan unioni paljon myöhemmin perusperiaatteekseen katolisten yhteiskuntatieteilijöiden ja kristillisdemokratian välityksellä. On sanottu, että Rerum Novarum antoi perustan kristillisdemokraattiselle poliittiselle ideologialle.
Rerum novarum on merkittävä 1800-luvun kaupunkien köyhien ahdingon elävässä kuvauksessaan ja laissez-faire-kapitalismin tuomitsemisessa. Sen määräämien korjaustoimenpiteiden joukossa on ammattiliittojen perustaminen, erityisesti Leo kiittelee katolisia työväenyhdistyksiä, joita juuri oli alettu perustaa. Rerum Novarum onkin tärkeä virstanpylväs katolisen ammattiyhdistysliikkeen kehittymisessä. Todella tärkeä oli Leon ehdotus kollektiivisen sopimisen käyttöönotosta erityisesti vaihtoehtona valtion puuttumiselle asiaan.
Kiertokirje tunnustaa köyhien erityisaseman yhteiskunnallisissa kysymyksissä ja ilmaisee Jumalan myötätunnon ja suosion heitä kohtaan.
Rerum Novarumin opetus on vahvistettu Leon seuraajien kiertokirjeillä sen vuosipäivinä:
– Pius XI:n Yhteiskunnallisesta järjestyksestä (Quadragesimo anno) vuonna 1931,
– Johannes XXIII:n Kansojen äiti ja opettaja (Mater et magistra) vuonna 1961,
– Paavali VI:n Yhteiskunnan uudistamisesta (Octogesima dveniens) vuonna 1971,
– Johannes Paavali II:n Ihmisen työstä (Laborem exercens) 1981 ja Sata vuotta sitten (Centesimus annus) vuonna 1991.
Varsinkin Johannes Paavalin kiertokirjeitä, joissa heijastuu Puolan riippumattoman itsehallinnollisen ammattiliitto Solidaarisuuden ympärillä käyty keskustelu, olisi ehkä syytä käsitellä uudessa artikkelissa.
Lainaukset
Leo XIII: Työväenkysymyksestä (Rerum Novarum) 15.5. 1891 teoksessa Paavien yhteiskunnallinen opetus. Katoliset sosiaaliensyklikat Leo XIII:sta Johannes Paavali II:een, Katolinen tiedotuskeskus, Helsinki 1990.
Lähteitä
Granieczny, Alexandra: ”Die Arbeiterfrage und das Christentum”, Die Arbeiterbischof Wilhem Emmanuel von Ketteler. https://www.sozialdemokratie-rlp.de/dokumente/die-arbeiterfrage-und-das-christentum.html
Johannes Paavali II: Sata vuotta sitten, Centesismus annus. Katolinen tiedotuskeskus 2017.
Misner, Paul (1991). ”The Predecessors of ’Rerum Novarum’ Within Catholicism”. Review of Social Economy 49.
Artikkelikuvassa paavi Leo XIII. Kuva: Braun et Compagnie, Public domain, via Wikimedia Commons.
