Kuopion piispa seuraa Jeesusta

Jari Jolkkosen Nasaretin mestarin tarina on tietokirja, joka käy läpi tuhansien vuosien historiaa Israelin esihistoriasta Jeesuksen ajan läpi aina kristinuskon leviämiseen. Teos on taustamateriaali hänen televisiodokumentilleen Ristinmies ja minä.

Piispallinen kirjoittaja liittyy yhtäältä genreen, jonka tunnetuin edustaja on paavi Benedictus, alun perin oppinut professori Joseph Ratzinger, joka Vatikaanin uskonopinopin kongregaation johtajana toimi Johannes Paavali II:n ”salakuiskaajana” ja tämän kuoleman jälkeen kohosi kaikkien Kristuksen orjien orjaksi eli paaviksi. Benedictuksen Jeesusta koskevat kirjat kohosivat lentokenttämyymälöiden best sellereiksi.

Mutta missä Benedictus katsoi teemaansa kirkollisen opetusvirkansa näkökulmasta sovittaen erilaisia tutkimuksellisia näkökohtia siihen, Jolkkonen ei ole yhtä paavillinen. Hän malttaa ottaa esille spekulaation ja erilaiset tulkintalinjat, joista hän sitten kohtuullisen varovaisesti valitsee uskottavimpana pitämänsä. Paikoitellen hän tyytyy toteamaan, että tutkimuksellista yksimielisyyttä ei ole, ja hyvä niin. Hänen esitystapansa tuo mieleen Otavan suuren maailmanhistorian oppineet esitykset. Jolkkosen ote on maltillinen mutta sympaattinen. On selvä, että hän itse on Raamatun tarinoiden seuraaja, mutta hän ei niele niitä sellaisenaan.

Sukellus Lähi-Idän historiaan

Naiivi raamatullisuus jää syrjään esimerkiksi kysymyksessä Aabrahamin olemassaolosta. Kuinka vasta kaukainen perimätieto voisi vakuuttaa tällaisen nomadisheikiksi sanotun esi-isän olemassaolosta? Jolkkonen tyytyy viittaamaan nykyiseen geenitutkimukseen, jonka mukaan alueen väestöllä on yhteinen kanta. Omakohtaisen suhteen tähän luo myös Jolkkosen oma geneettinen tausta, joka johtaa sekä palestiinalaisiin että juutalaisiin juuriin.

Vastaavasti Jolkkonen ei tutkimuksen päätrendiin viitaten usko israelilaisten yhteen maahantuloon luvattuun maahan Mooseksen johdolla. Yli sata vuotta tutkimuksessa on uskottu, että siirtyminen tapahtui pienemmissä ryhmissä, ja on oma kysymyksensä, millainen hahmo Mooses tässä mosaiikissa oli.

Itse Israelin kuningaskunta vaikutti vain noin 80 vuotta. Daavidin jälkeen vaikuttanutta Salomoa on pidetty viisaana, mutta myös tuhluripoikana. Kritiikki ilmenee jo Vanhan testamentin kirjoituksissa. Selvää on, että Salomon jälkeen valtakunta hajosi ja joutui vuosisatojen selvitystilaan pakkosiirtolaisuuksineen ja kansojen sekoituksineen.

Silkkoina satuina Jolkkonen ei perimätiedon esityksiä pidä. Erilaiset historialliset reliikit ja arkeologiset löydöt antavat niille suuremman kaikupohjan kuin niitä epäilevät tulkinnat.

Noin 70 sivua pitkä Israelin esihistoriaa käsittelevä jakso palauttaa lukijan mieleen Lähi-idän kriisin pitkät varjot. Olemme sen osalta vuosituhantisten ristiriitojen kanssa tekemisissä. Tilanteen kärjistymisen osalta Jolkkonen viittaa 1990-luvulla Hebronissa sattuneisiin useisiin välikohtauksiin.

Historian ja uskon Jeesus

 Jeesusta käsittelevä jakso liittää hänet juutalaiseen perinteeseen. Monet Uudesta testamentista tutut tarinat saavat konkreettisen taustan Jolkkosen esityksessä. Esimerkiksi rahanvaihtajien pöytien kaataminen ei ole vain markkinoiden kritiikkiä vaan kohdistuu uhritraditioon, jossa rahanvaihtajilla oli merkittävä tehtävä.

Jolkkonen seuraa tarkasti Jeesuksen opetuksen keskeisiä kohtia ja sijoittaa ne historialliseen taustaansa. Jeesus on juutalainen opettaja, joka radikalisoi perinnettä. Erityisesti hän liittyy juutalaisen profeettakirjallisuuteen.

Jeesuksen historiallisuus ei ole Jolkkoselle ongelma, kuten ei valtaosalle historiantutkijoistakin. Mitä se käytännössä oli, saa lisävahvistusta erityisesti vuosituhantisista muistopaikoista ja niiden tulkinnasta. Jolkkonen kirjoittaa (kuten paavi Benedictuskin huomautti), että neitseellisen syntymisen tarinoita oli kulttuurissa useampia, mutta toisaalta Jeesusta koskeva kuvaus poikkeaa niistä merkittävästi. Marian Ilmestyskirkko Nasaretissa on fransiskaanien mukaan se konkreettinen paikka, jossa Sana tuli lihaksi. Jolkkonen toteaa, että varhaisesta vaiheesta alkaen paikkaa on muisteltu, mutta historiantutkijat ovat varovaisempia.

Esitys etenee konkreettisesti Jeesuksen elämään liitetyillä muistopaikoilla, kuten esimerkiksi syntymäluolassa (sic). Tämä on sikälikin kiinnostavaa, että varhaisimmat tiedonannot, jotka ovat 300-luvulta, Jerusalemin varhaisesta pääsiäisliturgiasta viittaavat siihen, että se oli saatto, jossa vaellettiin muistopaikoilla. Sen sijaan varhaisimpana pidetty Jaakobin liturgia on noin vuodelta 400. Näin kirja on myös matkakirja loistavin valokuvin. Hyvän turistioppaan tavoin Jolkkosen selostaa jokaisen kohteen historiaa. Jos ei Jeesuksen omaa venettä löydykään, löytyy kyllä vene samalta ajalta.

Matka päättyy Pyhän Haudan kirkkoon ja puutarhahautaan. Pyhän Haudan kirkon sijaintia Jolkkonen pitää melko täsmällisenä mutta puutarhahaudasta yhtyy tulkintaan, jonka mukaisesti se ei ole juuri sepaikka, mutta muutoin kyllä arvokas.

Kristinuskon leviäminen ja merkitys

 Kristinusko levisi nopeasti itään, Syyriaan, missä Markuksen evankeliumi on kirjoitettu, Kreikkaan ja Iraniin. Irakista Jolkkonen löytää vanhan arameankielisen seurakunnankin. Näihin vaiheisiin liittyy myös Uuden testamentin synty. Sen evankeliumit on kirjoitettu joitakin vuosikymmeniä Jeesuksen elämän jälkeen ja se ei sellaisena ole tarkka historiallinen lähde vaan julistusta. Jeesuksen historiallisuus on kuitenkin epäämätön. Esimerkiksi Aleksanteri Suuresta kirjoitetut lähteet ovat huomattavasti nuorempia hänen elämäänsä nähden kuin Jeesuksesta. Ei ole järkisyitä epäillä sitä, että kerran oli Nasaretin mestari.

Kirjansa lopussa Jolkkonen arvioi kristinuskon tärkeitä teemoja. Ne ovat perhekulttuuri, köyhien asia, ihmisarvo, uskonnonvapaus ja demokratia. Sellaisena Jolkkonen avaa yleistä ja varauksetonta keskustelua Jeesuksen ja kristinuskon vaikutuksesta länsimaiseen kulttuuriin. Esimerkiksi demokratia ja uskonnonvapaus voidaan kiistää erityisinä kristillisinä lahjoina, mutta keskustelun väärtiksi Jolkkosen puheenvuorosta on.

Näin Jolkkosen tietorikas teos tarjoaa aineksia Lähi-idän ymmärtämiselle, uskonnon ja konkreettisen historian suhteelle sekä uskonnon vaikutuksen ymmärtämiselle. Se on antavaa niin uskovaiselle kuin toisella tavalla kokevallekin.

Kirjallaan Jolkkonen lunastaa epäilemättä paikan uskontoa, kulttuuria ja yhteiskuntaa käsittelevän keskustelun eturivisssä. Hänen asiallinen ja perusteltu, tarkkaan tutkimustyöhön perustuva esitystapansa vakuuttaa lukijansa ja luo alustan omille reaktioille. Kirjoittaja on piispa, joka ei peittele piispuuttaan, mutta vaeltaa kuin David Attenborough perinteensä maisemassa.

Arvioitu teos: Jari Jolkkonen, Nasaretin mestarin tarina, Docendo 2026, 249 s.