Konklaavin salaisuudet paljastuvat

Periaatteessa kaikki, mitä paavinvaalissa eli konklaavissa tapahtuu, on salaista. Aina kuitenkin löytyy paavinvaalin jälkeen kardinaali tai useampia, jotka joko tarkoituksella tai ajattelemattomasti – ehkä vaalin jälkeisessä euforiassa – vuotavat journalisteille tietoja valitsijoiden käymistä keskusteluista tai jopa tarkoista äänestystuloksista. Ennen kuin paavi Johannes Paavali II vähän ennen kuolemaansa 2005 määräsi konklaaveja koskevat asiakirjat salaisiksi ikuisiksi ajoiksi, tiedot tulivat tutkijoiden käyttöön viimeistään siinä vaiheessa, kun kunkin paaviuskauden arkistot avattiin tutkimukselle. Nyt se tie näyttää olevan suljettu pysyvästi.

Amerikkalainen Gerard O’Connell ja argentiinalainen Elisabetta Piqué ovat journalistipariskunta, joilla on pitkä kokemus paaviuden ja Vatikaanin tapahtumien raportoinnista. O’Connell on yhdysvaltalaisten jesuiittojen julkaiseman America-lehden toimittaja, Piqué puolestaan argentiinalaisen La Nacion -sanomalehden. Paavi Leo XIV:n valinneen konklaavin aikana Piqué kommentoi tapahtumia CNN:lle ja O’Connell puolestaan kanadalaiselle CTV:lle, kuten hän oli tehnyt jo kahden edellisen konklaavin aikanakin.

Piqué tunnetaan lisäksi paavi Franciscuksesta kirjoittamastaan elämäkerrasta Francis, Life and Revolution (2014), jonka pohjalta on tehty tv-elokuva Bergoglio – Padre Jorge (2015). Piqué ja O’Connell olivat Franciscuksen luottojournalisteja ja läheisiä perheystäviä jo paaviutta edeltäviltä Argentiinan-ajoilta. O’Connell julkaisi vuonna 2019 teoksen The Election of Pope Francis. An Inside Account of the Conclave That Changed History, jossa hän kertoi myös äänestyskierrosten tarkat äänimäärät. Hän kertoi saaneensa ne eräältä kardinaalilta, jonka nimeä hän ei kirjassa mainitse. Tuo kardinaali oli todennäköisesti Bergoglio itse.

Nyt käsillä oleva kirja on laadittu päiväkirjamuotoon, ja siinä O’Connell ja Piqué käyvät tapahtumia läpi vuoropäivin. Päiväkirja alkaa Franciscuksen kuolinpäivän shokista 21.4.2025 ja päättyy paavi Leo XIV:n virkaanastujaisiin 18.5.2025. Tänä aikana pariskunnan päivät ovat pitkiä ja työntäyteisiä, kun he käyttävät kaiken aikansa uutisten tarkkailuun, haastatteluiden tekemiseen ja antamiseen sekä päivittäisten lehtijuttujen kirjoittamiseen, O’Connell Americalle ja Piqué La Nacionille. Heidän lisäkseen konklaavi keräsi Vatikaaniin ja Roomaan noin 4 000 journalistia, osa heistä kokeneita, osa ensimmäistä kertaa konklaavista kirjoittavia.

Vanhoina tekijöinä pariskunnalla on laajat verkostot niin kardinaalien ja kuurian työntekijöiden kuin toisten Vatikaani-journalistien keskuudessa. Kardinaaleissa oli tällä kerralla paljon niitä, jotka olivat ensimmäisessä konklaavissaan ja jotka tunsivat vain harvoja kollegoitaan ennestään. Tutustumisen helpottamiseksi kaikki pitivät nimikylttejä rinnassaan, mikä oli konklaavi-innovaatio. O’Connell ja Piqué haastattelivat konklaavin edellä hyvin monta kardinaalia, ja haastatteluiden ydinsisällöt käydään kirjassa läpi. Kaikkia haastattelemiaan kardinaaleja he eivät mainitse kirjassa. Tässä konklaavissa kardinaaleja oli 133 – enemmän kuin koskaan aiemmin. Heistä 80 % oli Franciscuksen nimittämiä. Tämän jutun kirjoittamishetkellä äänioikeutettujen – alle 80-vuotiaiden – kardinaalien luku on laskenut jo 121:een, ja kohta mennään jo alle 120:n.

Kirjan alaotsikko viittaa siihen, että Robert Prevostin valinnan paaviksi voi nähdä tietyllä tavalla Franciscuksen junailemaksi yllätykseksi. Prevost ei nimittäin esiintynyt käytännössä lainkaan ennakkosuosikkien joukossa, ja hänen valintansa tuli suurena yllätyksenä lähes kaikille. Journalistien ennusteluissa korkeimmalla oli Franciscuksen italialainen kardinaalivaltiosihteeri Pietro Parolin, ja usein esiintyi myös filippiiniläisen kardinaali Luis Taglen nimi. Italialaisissa lehdissä esiintyi kärkisijoilla useita muitakin italialaisia kardinaaleja, mikä on ollut aina hyvin tavallinen ilmiö Italian medioissa konklaavien yhteydessä. Italiassa monet kaipaisivat jo paluuta italialaiseen paaviin, kun sellainen on viimeksi ollut vuonna 1978. O’Connell ja Piqué sanovat, että heille alkoi varsin pian näyttää siltä, että Prevostilla olisi hyvät mahdollisuudet.

Franciscuksen voi katsoa auttaneen Prevostia suuresti sillä, että hän kutsui tämän piispojen dikasterion esimieheksi 2023, mikä antoi tälle mahdollisuuden vaikuttaa uusien piispojen nimityksiin ja tehdä itsensä tutuksi niillä tahoilla, joilla oli merkitystä myös tulevaan konklaaviin. O’Connellin ja Piquén mukaan se kertoi siitä, että Franciscuksella oli selvä suunnitelma Prevostin varalle ja että tämä oli Franciscuksen suosikki.

Voi katsoa myös, että eräällä Piquén jutulla, joka raportoi Parolinille epäedullisista arvioista, oli vaikutusta kardinaalien näkemyksiin. Prevostin englanninkiellisyys oli tiettävästi eduksi siten, että kardinaalien kokoontuessa ennen konklaavia niin sanottuihin yleiskokouksiin hänen kanssaan keskustelivat mielellään monet afrikkalaiset ja aasialaiset kardinaalit, jotka puhuivat mieluummin englantia kuin italiaa. Muutkin Prevostin ominaisuudet kuten se, että hän oli toiminut pitkään lähetyspappina Perussa, olivat hänelle nähtävästi eduksi. Prevostin amerikkalaisuus ei lopulta ollut mikään este, vaikka varsin yleisesti oli pitkään ajateltu, että suurvallan edustajaa ei voitaisi paaviksi valita. Prevostilla oli sitä paitsi myös Perun kansalaisuus.

Verrattuna paavi Franciscuksen valinnasta kertovaan O’Connellin kirjaan tämä teos on erilainen, sillä tässä ei kerrota vaalikierrosten äänimääriä, ainoastaan ehdokkaiden tulosjärjestys kullakin kierroksella. Prevost oli 7.5. alkaneessa konklaavissa johdossa toisesta äänestyksestä lähtien, ja jo ensimmäisessä äänestyksessä hänen äänimääränsä oli ilmeisesti yllättävän suuri. Konservatiivisella ehdokkaalla, Budapestin arkkipiispa Erdöllä oli menestystä vain ensimmäisellä kierroksella. Neljäs ja viimeinen äänestys käytiin Prevostin ja Parolinin välillä. Prevost oli kaiken lisäksi arvottu ratkaisevalle kierrokselle siksi ääntenlaskijaksi, joka lausui ääneen nimet vaalilipuista. Niinpä hän sai lukea kaikkiaan 108 kertaa oman nimensä. Kardinaalit puhkesivat pitkiin aplodeihin 89:n kohdalla, koska se oli vaadittu kahden kolmasosan ääniraja. Konklaavi kesti alle vuorokauden.

O’Connellin ja Piquén päiväkirjamuotoinen teos pitää otteessaan alusta loppuun. Se valottaa hienosti Vatikaanista kirjoittavien journalistien työtapoja, heidän verkostojaan ja kiihkeää ilmapiiriä konklaavin aikana. Monet kardinaalit tulevat ainakin päällisin puolin tutuiksi samoin kuin paavi Leo XIV:n henkilöhistoria ja myös Franciscuksen paaviuden erityispiirteet.

Arvioitu teos: Gerard O’Connell and Elisabetta Piqué: The Election of Pope Leo XIV. The Last Surprise of Pope Francis. Orbis Books 2026. 297 s.