Jan van Eyck: Giovanni Arnolfini ja hänen vaimonsa

Klassinen avioliittokäsitys?

Eduskunnan äänestettyä sukupuolineutraalista avioliittolaista, arkkipiispa Kari Mäkinen kirjoitti Facebook-seinällään: ”Omasta puolestani ajattelen, että siinä [avioliittokäsityksessä] on uudelleenarvioinnin paikka. Se tapahtuu kirkon omista perusteista käsin.”  Statuspäivitys herätti iloa mutta myös huolta siitä, että kirkko olisi ennen pitkää luopumassa kristillisestä avioliittokäsityksestä. Arkkipiispa kuitenkin korosti, että uudelleenarviointi tapahtuu kirkon omista lähtökodista käsin. Päädytäänkö näistä lähtökodista välttämättä vain yhteen lopputulokseen?

Petrus Lombarduksen (k. 1160) Sentenssit on yksi niistä teoksista, jotka ovat vaikuttaneet siihen, miten läntisessä kristikunnassa on ymmärretty avioliiton olemus. Sentenssit oli 1200-luvulta lähtien merkittävä teologinen lähde. Jokaisen teologian maisterin tuli laatia teokseen kommentaari, mikä käytäntö säilyi aina 1500-luvulle asti.

Yksi Petruksen käsittelemistä aiheista on avioliiton sakramentti. Siksi jokainen keskiajan teologi joutui ottamaan kantaa siihen, mikä on avioliitto. Nyt liki 900 vuotta Lombardusta myöhemmin, sama kysymys on yhä ajankohtainen.  Seuraavassa nostan esille eräitä Lombarduksen avioliittokäsityksen piirteitä, minkä jälkeen pohdin, mitä ne voisivat antaa tämän päivän keskusteluun.

Petrus katsoo, että ennen lankeemusta Jumala käski Aatamia ja Eevaa täyttämään maan. Koska Petruksen mukaan maanpiiri on jo täytetty ihmisistä, Jumala ei enää käske lisääntymään. Hän on ainoastaan myöntynyt antamaan periksi ihmisen lisääntymisen ja siten Jumala on myöntynyt myös avioliiton. Tämän käsityksen voi nähdä heijastelevan toisaalta kristillisessä perinteessä arvostettua naimattomuutta, mutta myös sitä näkemystä, jonka mukaan jälkeläiset syntyvät vanhempien seksuaalisen himon seurauksena. Koska himo oli pahasta, Jumala ei käske lisääntymään, vaan ainoastaan sallii sen. Petruksen mukaan Jumala asettikin avioliiton lankeemuksen jälkeen lähinnä pelastaakseen ihmiskunnan himolta. Toisin sanoen, avioliitto salli paheellisena nähdyn seksuaalisuuden harjoittamisen.

Petruksen mukaan avioliitto on sakramentti. Se on pyhä merkki pyhästä asiasta eli Kristuksen ja kirkon yhtymisestä (conjunctio). Aviopuolisot yhtyvät toisiinsa sekä hengellisesti antamalla vapaaehtoisen aviolupauksen että ruumiillisella yhtymisellä. Vastaavasti kirkko ja Kristus ovat yhtyneet, koska ne ensinnäkin tahtovat samaa ja toiseksi jakavat saman ihmisluonnon (minkä vuoksi kirkko on ruumis ja Kristus sen pää). Puolisoiden antama lupaus merkitsee kirkon ja Kristuksen hengellistä yhtymistä rakkaudessa. Seksuaalinen yhtyminen merkitsee kirkon ja Kristuksen luontojen yhtymistä.

Avioliitto ei kuitenkaan edellytä puolisoiden ruumiillista yhtymistä. Lupaus ja hengellinen yhtyminen on ruumiillista yhtymistä tärkeämpää. Tämä tulee ilmi Petruksen käsitellessä kysymystä siitä voiko vaimo, joka kieltäytyy seksuaalisesta kanssakäymisestä, olla avioliitossa.  Petruksen mukaan tällainen vaimo voi olla avioliitossa, joka on merkki kirkon ja Kristuksen hengellisestä yhtymisestä. Tällöin avioliitto ei ole kuitenkaan täysi kuva kirkon ja Kristuksen yhtymisestä, koska se ei sisällä merkkiä kirkon ja Kristuksen luontojen ykseydestä. Petruksen mukaan tällainen avioliitto ei ole vähemmän pyhä kuin sellainen avioliitto, jossa seksuaalinen kanssakäyminen toteutuu.

Avioliiton saa aikaan aviopuolisoiden lupaus. Lupaus ei ole lupaus seksuaalisesta kanssakäymisestä eikä se ole lupaus yhdessä asumisesta. Jos se olisi lupaus yhdessä asumisesta, veli voisi mennä naimisiin siskonsa kanssa tai isä tyttärensä kanssa. Jos taas se olisi lupaus seksuaalisesta kanssakäymisestä, Maria ja Joosef eivät olisi olleet ikinä naimisissa, koska Petruksen mukaan heillä ei ollut seksuaalista kanssakäymistä.  Sen sijaan lupaus on aviopuolisoiden toisilleen antama lupaus aviollisesta toveruudesta (consensus coniugalis societatis). Petruksen mukaan aviomies ottaa puolisonsa vaimokseen. Aviopuolisot eivät ole toinen toisilleen herroja tai orjia, vaan toinen samanlainen minä. Tätä tasa-arvoisuutta myös naisen luominen miehen kylkiluusta korostaa.

Petruksen mukaan avioliitolla on kaksi keskeistä päämäärää: jälkeläisten synnyttäminen sekä haureuden harjoittamisen estäminen. Petrus luettelee myös muita vähemmän tärkeitä, mutta hyviä päämääriä kuten esimerkiksi vihamiesten välisen sovinnon. Väärä päämäärä avioliiton solmimiseen on esimerkiksi omaisuuden hankkiminen itselle. Hän kuitenkin korostaa, että avioliiton saa aikaan aviopuolisoiden lupaus olipa syy tämän lupauksen antamiseen mikä tahansa. Siksi myös väärien päämäärien vuoksi solmittu avioliitto on todellinen avioliitto. Avioliittoon liittyviä hyviä asioita ovat uskollisuus, jälkeläiset ja sakramentti. Petrus kuitenkin tiedostaa, etteivät nämä kuulu jokaiseen avioliittoon. Kaikissa avioliitoissa ei ole uskollisuutta, eivätkä kaikki aviopuolisot saa lapsia. Petruksen mukaan nämä eivät kuitenkaan kumoa puolisoiden välistä avioliittoa.

Petruksen tekstistä ei voi löytää suoria vastauksia tämän päivän kysymykseen siitä voisivatko myös samaa sukupuolta olevat solmia avioliiton, vaikka hän katsoikin, että avioliitto koskee vain miestä ja naista.

Mutta samaan aikaan hän korostaa myös sitä, että avioliitto perustuu aviopuolisoiden antamaan vapaaehtoiseen lupaukseen, minkä vuoksi se on merkki kirkon ja Kristuksen rakkauteen perustuvasta yhteydestä. Tämä on keskeinen syy, miksi avioliitto on pyhä. Avioliiton pyhyyttä ei vähennä se, ettei siihen kuulu seksuaalista kanssakäymistä josta voi seurata jälkeläisten syntyminen. Vaikka avioliitossa ei syntyisikään syystä tai toisesta lasta, siihen voi kuulua muita avioliittoon liittyviä hyviä asioita kuten esimeriksi puolisoiden uskollisuus tai avioliiton sakramentaalisuus.

Nämä kaikki voisivat vallita hyvin myös samaa sukupuolta olevien yhteiselämässä. Sikäli kuin avioliiton pyhyys ei perustu vain seksuaaliseen kanssakäymiseen, josta voi syntyä lapsi, vaan myös ja ehkä ennen kaikkea puolisoiden antamaan lupaukseen, voitaisiin hyvin katsoa, että myös samaa sukupuolta olevat voivat olla osallisia avioliiton pyhyydestä. Vaikka tämä ei olisikaan täydellinen kuva Kristuksen ja kirkon välisestä suhteesta, se olisi kuitenkin kuva Kristuksen ja kirkon rakkaussuhteesta. Ja sellaisena se voisi olla kirkollisen siunauksen kohteena. Lisäksi adoption kautta samaa sukupuolta olevien avioliitto voisi saavuttaa avioliittoon kuuluvan tavoitteen jälkeläisten saamisesta, vaikka tämä ei toteutuisikaan koko täyteydessään seksuaalisen kanssakäymisen seurauksena.

Jo kursorinen Petruksenkin lukeminen osoittaa, että kirkon perinteestä löytyy jo valmiiksi syvällistä pohdintaa avioliiton luonteesta. Keskustelua ei tarvitse aloittaa tyhjältä pöydältä. Lisäksi se osoittaa sen, että perinteinen kristillinen avioliitto-opetus ei typisty vain aviopuolisoiden sukupuoleen tai suvun jatkamiseen. Kristilliseen avioliittokäsitykseen kuuluu myös paljon muuta. Jos avioliitto arvioidaan kirkon omista lähtökohdista käsin, ei siis välttämättä päädytä vain yhteen vaihtoehtoon. Perinne ja kirkon omat lähtökohdat eivät anna suoraa vastausta tämän päivän ongelmiin. Siksi kirkon ja tämän päivän kristittyjen on itse punnittava omaa kaksituhatvuotista perinnettään, nykyistä ymmärrystä ihmisestä mutta myös kristittyjen sydämiä, heidän kokemaansa ahdinkoa ja myötätuntoa.

Artikkelikuva on Jan van Eyckin maalaus Giovanni Arnolfini ja hänen vaimonsa.


Tuomas Vaura

Kirjoittaja

Kirjoittaja Tuomas Vaura on uskonnonfilosofian tohtorikoulutettava.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.