Hyvät, pahat ja rumat – impressioita Los Angelesista kesällä 2025

Yhdysvalloista on tullut jälleen hyvien, pahojen ja rumien tekojen taistelutanner.  Poliittiset, taloudelliset ja uskonnolliset voimat repivät ja jakavat amerikkalaisia. Miltä näytti enkelten kaupunki, Los Angeles, kesällä 2025?

Pahat

Yhdysvalloissa on monta erilaista todellisuutta ja monta kerrostumaa. Kaliforniassa elämää värittää sininen eli Yhdysvaltojen demokraattinen puolue. Juuri ennen matkaani kesäkuussa oli presidentti komentanut kansalliskaartin sotilaat Los Angelesin keskustaan lopettamaan mielenosoitukset vastoin poliittisten päättäjien ja paikallisen poliisin tahtoa.  Mielenosoitukset olivat olleet suhteellisen rauhallisia. Tilanne eskaloitui riehumiseksi, kun sotilasjoukot saapuivat kaupunkiin. Yhtä nopeasti levottomuudet tyrehtyivät.  Kesäkuun puolivälissä enää graffitit ja vanerilevyt kauppojen ikkunoissa muistuttivat yhteenotoista.

Rauha on kuitenkin näennäistä. Maahanmuuttoviraston ICE-joukot (U.S. Immigration and Customs Enforcement) ottivat ihmisiä kiinni kaduilla, tekivät ratsioita autopesuloihin, maatiloille ja lietsoivat pelkoa. Huhuttiin, että ICE:n kiinniottajien palkat ovat kolminkertaiset tavalliseen poliisiin verrattuina. He kulkevat ilman virkapukua ja ilman tunnuksia. Pelko jäytää myös toisaalla. Itsemurhat sekä poliisissa että ICE:n työntekijöiden joukoissa kasvavat, koska ristiriitatilanne on niin vaikea. Monella poliisissa ja siirtolaisvirastossa työskentelevistä on itsellään maahanmuuttajataustaa.

Valtatien vieressä keikkuvat halvan työvoiman pyöreät sombrerot ja kiinalaiset olkihatut valtavilla keinokastelluilla pelloilla. Keltaisenkuivaa, pölyistä maata ja sitten on yhtäkkiä vihreää versoa silmänkantamattomiin.  65 % siirtolaisista ei ole tehnyt mitään rikollista, reilulla 30 %:lla on maahantuloon, viisumeihin ja maahan jäämiseen liittyviä rikkomuksia. Vain 7 prosentilla on väkivaltaista rikostaustaa. Tällä perustellaan pidätysaalto.

Uudenlainen orjuus ja ihmiskauppa näyttäytyvät siirtolaisten ja maahanmuuttajien elämässä omana kerrostumana.  Blood, sweat and tears merkitsevät siirtolaisille verisiteitä, jotka liittyvät sukulaisuussuhteisiin (blood) ja niiden katkeamiseen, hikeä pelloilla pienellä päiväpalkalla (sweat) ja ihmiskaupan uhrien ja rikollisuuden aiheuttamia kyyneleitä (tears).

Kirkkohyppelyt

Pasadenassa, Los Angelesin koillisosassa, sijaitseva Fullerin teologinen seminaari on evankelikaalinen ja tunnustuskuntiin sitoutumaton maisteri- ja tohtoriopintoja tarjoava opinahjo. Kampuksia on myös Texasissa ja Arizonassa. Opiskelijoita on noin 2300 sekä lähetyksen ja teologian (The School of Mission and Theology) että psyko- ja perheterapian (The School of Psychology & Marriage and Family Therapy) koulutusohjelmissa. Opiskelijoita on lähes sadasta eri kirkkokunnasta Aasiasta, erityisesti Etelä-Koreasta, Latinalaisesta Amerikasta ja eri puolilta maailmaa. Tutkinnon voi suorittaa myös etänä.

Professoreina Fullerissa on laaja joukko esimerkiksi luterilaisia ja helluntailaisia, kuten Fulleria Suomessa ja maailmalla tunnetuksi tehnyt professori Veli-Matti Kärkkäinen. Hän ystävällisesti järjesti minulle kutsun ja mahdollisuuden keskittyä väitöskirjaani Fullerin kirjastossa. Ulkosuomalaisuus on tutkimukseni kontekstia, joten ajattelin, että oleminen toisaalla antaa minulle sekä etäisyyttä että vauhtia saada tutkimus kasaan opintovapaan aikana ilman arkihuolten häivää.

Fullerin teologisesta seminaaria pidetään uskonnollisesti konservatiivisena. ”Johtokunta taitaa olla konservatiivisempaa kuin professorit”, tuumasi eräs professoreista. Raamattu ja etiikka -seminaaripäivä avasi minulle ymmärrystä oppilaitoksen roolista siltojen rakentajana liberaalimman ja konservatiivisemman ajattelun välillä. Se toi esiin myös mielenkiintoista tutkimusta afro-karibialaisen tai ns. ”mustan” teologian ilon ja rytmin teologiasta sekä vapautuksen ja siirtolaisuuden teologiasta Latinalaisesta Amerikasta ja ymmärrystä korealaisesta yhteiskunnasta taustoineen.

Iso kysymys on, miten amerikkalainen jakautunut yhteiskunta kykenee käsittelemään orjuutta, alistamista ja ihmisten yhteiskunnallista luokittelua tai lynkkauksia. Sovintokomiteoita ei ole ollut. Maatiloilla on elänyt orjuudessa ihmisiä vielä vuonna 1963. Raamatun orjuusnarratiivin avulla pystytään kuitenkin avaamaan näkymiä kontekstuaalisuuteen, patriarkaalisuuteen tai vanhaan seemiläiseen maailmankuvaan. Orjuuden kirkot yksiselitteisesti tuomitsevat. Keskustelu orjuudesta avaa kuitenkin samantyyppisiä ihmisoikeuksien loukkauksia, Raamatun tekstien kirjaimellista tulkintaa ja kovia asenteita kuin mitä nykyään käytetään keskusteltaessa seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Niiden hyväksymiseen on konservatiivisessa teologiassa vielä matkaa.

Pasadenassa kävin ahkerasti jumalanpalveluksissa. Vanhoilla kirkoilla on hallussaan isot, jopa korttelin kokoiset tontit suurine kirkkorakennuksineen viime vuosisadan alusta. Kävin metodistikirkossa katsomassa viisi viikkoa harjoitellun Singing in the Rain -musikaalin. Estradilla oli yli 50 pasadenalaista. Mukana oli vauva ja 72-vuotias showgirl-isoäiti. Los Angelesissa ihmiset näyttelevät, esiintyvät ja tuntuvat osaavan sen lapsesta asti.

Pasadenan  All Saints´-episkopaalikirkossa puolestaan juhlittiin orjuuden päättymisen Juneteenth-juhlaa (19. kesäkuuta) yhdessä mustan St. Barnabas-kirkon seurakuntalaisten kanssa. Yhdessä ripustettiin kirkon seinälle ikoni mustasta Jeesuksesta. Kirkolla oli myös Pride-viikon kunniaksi iloiset diskotanssit seurakuntatalolla. Papit olivat joukon jatkona. Pyysin soittamaan Abbaa ja löytyihän listoilta Dancing Queen.

Juneteenth-juhla All Saints’ -episkopaalikirkossa Pasadenassa. Kuva Iiris Kivimäki.

All Saints -kirkon pihalle ajoi myös säännöllisesti kaupungin suihku- ja pyykkikonebussi, jossa asunnottomat pääsivät peseytymään. Kirkon puolesta oli tarjolla myös ruokaa ja sosiaalityöntekijän kanssa voitiin suunnitella asumiskokeiluja – tarjolla oli jopa Asunto ensin -projektin tyyppistä tuettua asumista. Kaduilla kuitenkin tapahtuu ja ihminen kuuluu johonkin. Siksi osa ei halua asuntoa ennen kuin tuki, työ ja yhteisö löytyvät.

Baptistikirkossa jumalanpalvelus alkoi ylistysmusiikilla. Rumpali oli laitettu pleksin taakse. Saarnat olivat enimmäkseen tutun kaavan mukaisia. Raamatun sanasta lähdettiin – paitsi silloin, kun pastori alkoi kertoa omasta sapattivapaastaan ja mitä hän aikoo silloin tehdä – ehkä pistäytyy kirkolla tekemässä musiikkia. Ehkä lukee. Mielessäni toivotin hänelle jälkimmäistä. Kerroin, että Suomessa papit ovat kuukauden lomilla joka vuosi. Pastori kertoi vievänsä vinkin omalle seurakuntaneuvostolleen.

Kuulin myös toisenlaisia saarnoja. Niissä otettiin kantaa pidätyksiin ja pelkoon, jota koettiin, kun satunnaiset ICE:n ratsiat olivat levittäytyneet kotikulmille. Luterilaisessa ja episkopaalien palveluksessa ne mainittiin suoraan, muissa verhotummin.

Hurmosta tai karismaattisia ilmiöitä en havainnut päiväjumalanpalveluksissa. Erikoinen ilta oli amerikkalaisen kotoperäisen Christian Science -liikkeen temppelissä. Paikalla oli omaa väkeä kahdeksan ihmistä tuhannen hengen kirkossa ja zoomin välityksellä muutama lisää. Perustaja Mary Baker Eddyn kirjoitusten ja psalmien kooste oli runollinen ja meditatiivinen – oli vaikeaa huomata, mistä psalmi alkaa ja mistä Baker Eddyn teksti jatkaa. Hänen opetustensa mukaan henkiset parannuskeinot ajavat lääketieteen hoidon ja lääkkeiden ohi, vaikka valinta jätetään ihmiselle itselleen.  Paikalla oli esilaulaja ja urkuharmonin soittaja. Sielläkin minua tervehdittiin hyvin lämpimästi ja toivotettiin tervetulleeksi mukaan.

Ystävällisyys ja vieraanvaraisuus tuntuivat hyviltä, mutta kovin lähelle ei amerikkalaisilla ole tapana päästää. Ihmisillä on omat piirinsä ja joukkonsa. Minä olin vieras. Silti ystävällisyyttä ja kiinnostusta osoitettiin kovasti – samoin suomalaisia sukujuuria kerrattiin ahkerasti, kun minä suomalaisena prototyyppinä olin paikalla. Sekin tuntui hyvältä.

Yhteisön merkitys on ihmisille edelleen tärkeä. Kirkkoyhteisö merkitsee ihmisille kuitenkin vähemmän kuin aiemmin. Nuoret jättävät kirkossa käymisen muutettuaan opiskelupaikkakunnille. Kavereiden kanssa liikutaan, kunnes jokin katastrofi kohtaa ja keikauttaa elämän kuten työpaikan menettäminen, joka vie samalla terveysvakuutuksen ja sosiaaliturvan tai talo tuhoutuu tulipalossa tai tulee kallis avioero.

Rumat

Aamulla kello kuusi seisoin bussipysäkillä Los Angelesin keskustassa. Juuri pysäkin penkiltä herännyt nuori mies oli levoton. Pyysi vettä ja odoteltiin yhdessä bussia. Hänellä oli mukanaan kätevä taittotuoli – oli kuulemma napannut sen kirkosta viime viikolla. Pappi oli hurjistunut, kun huomasi asian. Nuori mies oli vähän arka menemään takaisin kirkkoon, kun ajatteli, että pappi ei ehkä katso hyvällä. Kehotin vaan menemään ja pyytämään anteeksi. Ystävällinen nuori mies. Jonkun äidin kohteliaaksi kasvattama poika. Aineiden vaikutus oli jo lakannut. Bussilla hän matkasi keskustaan hakemaan päivän huumeannosta ja ehkä käymään kirkossa.

Rumaa on se, miten vähän ihmisillä on apua ja turvaverkkoja ympärillään. Miten aseet, huumeet tai väkivaltaiset elokuvat kuten kesällä elokuvateattereihin tullut Eddington ja pelit eivät enää hätkäytä rumuudellaan. Ikään kuin siedätämme itsemme kestämään rumaa väkivaltaa.

Pelkäsinkö? Ehkä jännitin liikkuessani yksin iltaisin metrolla keskustaan ja takaisin. Matka kesti noin tunnin, koska metrojuna pysähtyy lukemattomia kertoja. Illalla metrossa nukkuvat asunnottomat pitkällä, lähes parituntisella matkalla linjan päästä päähän. Töistä tai kaupungilta palaavat ryhmittyvät vaunussa vierekkäin. Kerran edessä istuva energiajuomaa juova iso mies räjähti huutamaan ja paineli vaunun takaosaan kyselemään jotain valkoisen keski-ikäisen miehen lenkkareista. Minä siirryin vaunun toiseen päähän, jossa seisoi poika sähköpotkulautansa kanssa. Ajattelin, että saadaan ainakin lauta väliin, jos tilanne kärjistyy. Pieni kiinalaistaustainen vanhempi nainen kipitti suojassani samaan päätyyn. Tilanne rauhoittui. Juttelin valkoisen keski-ikäisen miehen kanssa jälkeenpäin, kun satuimme samoihin liukuportaisiin. Hänellä oli ollut pippurisumute taskussa ja yleensä kuulemma linkkuveitsikin – nyt ei onneksi ollut, eikä asetta.

Hyvät

Kalifornia on täynnä vastakohtaisuuksia. Kun katson lähelle, näen vain sameita väripilkkuja, mutta kun katson kauempaa, näyttävät ne välähdyksen kokonaisuudesta, joka katoaa samalla. Pilkut terävöityivät impressionistisiksi kuviksi. Norton Simonin taidemuseossa myös oikeat impressionistit sekä Van Goghit, Gauguinit ja flaamien kultakauden huipputeokset katselivat minua seiniltä. Yllätyin, miten valtavasti eurooppalaista ja myös aasialaista taidetta on päätynyt Amerikkaan.

Hyvää ja tavattoman kaunista rouhealla ja voimakkaalla tavalla antaa Kalifornian ja Nevadan luonto. Valtavat laaksot ja siniset, utuun peittyvät vuoret, kullankaivajien valkoisina vaahtopäinä porisevat kosket, Yosemiten luonnonpuiston putoukset ja palaneet metsät, joissa mustat puut seisovat hiljaisina. Kaskaat sirittivät minut uneen. Näin auringonnousun vuorten takaa. Halusin myös kunnioittaa metsän hiljaisuutta, koskettaa 3000 vuotta vanhoja jättiläispunapuita eli sequoia-puita Mariposa-lehdossa.

Kirjoittaja Iiris Kivimäki jättiläispunapuun juurella.

Montereyssä uljaat valaat lipuivat hiljaa ja majesteetillisesti laivan keulan editse. Pikkuinen oli keskellä ja kaksi valasta sitä suojelemassa kummallakin puolella.

Suomalainen julkisen keskustelun toistama yhden totuuden Amerikka tarjoaa mahdollisuuden nauraa, pilkata ja päivitellä maan politiikkaa, poliitikkoja, taloutta ja uskonnollisuutta. Asettua ylä- ja ulkopuolelle. Emme näe kokonaiskuvaa, vaikka hyvät, pahat ja rumat ovat meidänkin ovellamme. Samat virtaukset ennakkoluuloista ja peloista, äärioikeiston kasvusta, siirtolaisten demonisoinnista ja yhteiskunnallisesta levottomuudesta liikkuvat salamavauhdilla ympäri maailmaa. Samat värit ja pilkut hahmottuvat pikaisiksi ja rumiksi kuviksi täälläkin.

Matkallani näin kasvavaa vastarintaa Yhdysvalloissa, häpeää rasismista ja demokratian ja oikeuden rapautumisesta sekä siitä, millaiselta Amerikka ja amerikkalaiset ovat alkaneet näyttää maailman silmissä.

Mitä ihmiset kaipaavat epävarmuuden keskellä? Oikeuden ja oikeuslaitoksen voittoa. Kirkoissa uskotaan, että nuorillekin kirkko tulee tärkeäksi, jos se hoitaa ihmisten spiritualiteettia, auttaa ihmisiä kuuluumaan välittävään seurakuntayhteisöön ja jos kirkko tekee todeksi sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

”God has been good to me” – Jumala on ollut hyvä minulle, sanoivat sekä hongkongilainen opiskelija että ikänsä Kaliforniassa asunut ja kirkossa käynyt suomalainen nainen.

—

Kuuntelin keväällä ja kesällä Uuden jutun toimittaja Anu Partasen hienoa kokonaisuutta Yhdysvaltojen 100 päivästä, joka auttoi ymmärtämään maan politiikkaa. Suosittelen lämpimästi Uutta juttua:  esimerkiksi tätä artikkelia.

Homeless Man Shares the Harsh Reality of Skid Row kertoo 8 minuutin ajan asunnottomien elämästä Skid Rowlla, Los Angelesissa.

True Justice: Bryan Stevenson’s Fight For Equality – Full Film asianajajan kutsumuksesta auttaa kuolemanrangaistuksen saaneita uuteen oikeuskäsittelyyn.

Osa Yhdysvaltojen kirkoista nousi vastustamaan Trumpin hallinnon pidätysaaltoa – ”En olisi aktivisti, ellei minulla olisi toivoa ja Kristusta” – Kirkko ja kaupunki (Iiris Kivimäki)

Artikkelikuvassa metsäpalojen jälkiä Kaliforniassa. Kuva: Iiris Kivimäki.