Miten olla raamatullinen ja tunnustuksellinen asioissa, joista Raamattu ja kirkon tunnustus eivät puhu? Tuokin kysymys tuli mieleen Saksan Speyerissa. Martti Lutherin taistelutantereilla teologian professorit luennoivat mm. tekoälystä (AI = Artificial Intelligence), itsetunnosta, urheilusta ja ihmisestä poliittisena eläimenä. Esimerkkejä aiheista, joihin ei äkkipäätään tuntuisi löytyvän sitaattia Raamatusta tai luterilaisen kirkon tunnustuskirjoista.
Tekoäly ei huolestu totuudesta
Mistä teologian professorit siis puhuivat ja millaisia asioita he tutkivat Raamattua ja luterilaista tunnustusta käsittelevässä kokouksessa? Etukäteen ajattelin, että onpa kiinnostavaa, että puhutaan tekoälystä. Kyselin itsekin ennen matkalle lähtöä Chat GPT -tekoälyltä, mikä onkaan teologian tarkoitus. Hyvin vastasi. Hyvin vastasi myös professori Matthias Braun. Hän liitti tekoälyn etiikkaa koskevan esityksensä ihmisen haavoittuvuuteen ja rajallisuuteen. Äly ei korvaa viisautta eikä ihmisen tietoisuutta omasta olemassaolostaan. Eikä tekoäly välitä asioiden oikeellisuudesta tai totuudestakaan. Se ei korvaa lähimmäisyyttä tai ihmisen arvoa. Ei sen pidä antaa yrittääkään. Ihminen on rajallisuudessaan kaunis ja oikea. Tekoälyn ei passaa antaa olla isäntä.
Itsetunto on armoa
Itsetunnosta tein kotiläksyjä jo ennen kuin astuin lentoaseman junaan. Itsetunto kuulostaa psykologialta mutta liittyy myös armoon. Hyvän itsetunnon saamme, kun koemme tulleemme rakastetuiksi, vaikka emme ole tehneet mitään mainittavaa. Antaessaan lapselleen rakkautta vanhempi lahjoittaa lapselleen samalla ensi kosketuksen armoon – ja hyvän itsetunnon.
Itseluottamuksen sen sijaan saamme, kun teemme jotain mainittavaa ja toinen ihminen huomaa hiukan meitä hehkuttaa. Siitä pääsemme polun alkupäähän, jolla olemme luottavaisia. Luotamme siihen, että kyllä tämä tästä, kyllä minä osaan ja pystyn. Professori André Munzinger välitti hyvin sympaattisen vaikutelman luennoimastaan aiheesta. Hän sekä kellui armossa että oli terävän luottavainen esiintymisessään.
Ihminen on yksilö
Toki kokouksessa oli selkeästi myös Raamattu-aiheita. Professori Anna Zernecken kertoi Psalmien pyyntörukouksista: ”Herra, kuule minun ääneni, Herra kuule rukoukseni.” (Ps. 130:2; Ps. 143:1). Usko ei ole lakannut olemasta, vaikka ihminen kokee, että Jumalakin on hänet hylännyt. (Ps.22 ja 38). Anna Zernecke keskitti luentonsa kysymykseen, mitä yksilöllisyys tarkoittaa Psalmeissa. Hän kysyi ihmisen yksilöllisyyden ja arvon perään Vanhan testamentin valossa. Ihmisyksilön arvo on hyvä huomio ja kokemus Raamatun lukijalle, joka kahlaa ehkä hyvinkin syvissä vesissä.
Professori Oda Wischmeyer puolestaan valotti Uuden testamentin käsitystä ihmisestä persoonana ja ruumiillisena olentona. Persoona on luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen sanastoa mutta ei esiinny suomenkielisessä Raamatussa. Toki tunnustuskirjat puhuvat lähinnä Jumalan kolminaisuuden persoonista ja Kristuksen persoonan jumalallisesta ja inhimillisestä luonnosta. Tunnustuskirjojen mukaan ihmispersoona tarvitsee Jumalan vanhurskauttavan teon, jotta pystyisi tekemään hyviä tekoja (Solida Declaratio III,27). Suomenkielinen käännös sanoo selkokielellä: ”Rakkauden puuttuminen on varma merkki siitä, että ihminen ei elä vanhurskautettuna.”
Ruumis ja ruumiillinen sen sijaan löytyvät suomenkielisestä Raamatusta. Onhan ruumis ilman henkeä kuollut, kuten Jaakob toteaa (Jaak.2:26). Paavali puolestaan arvelee, että hänen oma ruumiillinen tilansa oli niin heikko, että seurakuntalaiset olisivat jopa saattaneet häntä halveksia. (Gal. 4:14).
Tulkinnan taitoa Raamatun lukuun
Professori Wischmeyerin erikoisalaa on hermeneutiikka, josta hän on julkaissut myös oppikirjan. Hermeneutiikka tarkoittaa tulkinnan taitoa. Tätä taitoa voisi toivoa Raamatun äärellä muillekin kuin tieteen tekijöille. Jokainen Raamattua lukeva tulkitsee. Ehkä eniten tulkinnan valtaa käyttävät ne, jotka puhuvat kiihkeimmin joko Raamatun puolesta tai sitä vastaan.
Raamatussa on paljon sellaista, jonka voi ottaa sanasta sanaan muistiin ja elämänohjeeksi. Ja sitten on jotain, joka hämmentää. Näyttää siltä, että tulkinnan taitoa eivät päästä edes ajatuksiin kiihkeimmät Raamatun puolustajat sen paremmin kuin vastustajatkaan. Toiset sanovat: ”Näin kirjassa lukee ja minä pysyn sanassa.” Toiset sitten taas: ”Satua koko juttu. Heittäkää hiiteen koko kirja.” Joillekin taas loukkaavaa on puhua Jumalan sanasta, kun ajatuksiin pyrkii tietoisuus siitä, että ihmiset tämän kaiken kirjoittivat – joskus aika inhimillisellä ja keskenään ristiriitaisellakin tavalla.
Inhimillisyys on minusta tae Jumalan vaikutuksesta ja Jumalan sanasta. Totta kai Raamattu on hyvinkin inhimillinen kirja. Sitä ei ole tehnyt komitea, joka olisi hionut kokoon johdonmukaisen ja hyvin oikoluetun kokonaisuuden. Monessakin mielessä Raamattu on Elämän kirja. Ensin siksi, että sen kertomukset, laulut, rukoukset, kirjeet ja evankeliumit jne. ovat syntyneet keskellä elämää. Jotain on tapahtunut ja sitä on ihmetelty ja alettu merkitä muistiin. Ja toiseksi, kun Raamatun äärelle pysähtyy, hiljentyy, rukoilee ja samastuu ihmettelyyn alkaa saada itselleen elämän voimaa. Ja ehkäpä tärkeimpänä sitten oivallus, ettei Jumala sana olekaan lopulta kirja vaan Jeesus Kristus, Jumalan ja Ihmisen Poika. Niin uskon ja koen.
Tietoisuus
Professori Michael Roth on useissa tutkimuksissaan käsitellyt ihmistä tietoisuusolentona. Toisaalta on helppoa ja itsestään selvää todeta, että ihminen on tietoinen itsestään. Toisaalta tietoisuus on niin filosofiassa, lääketieteessä kuin biologiassakin iso kysymysmerkki.
Tietoisuus tuli mieleen, kun seisoin Speyerin muistokirkon ulkoaulassa (Die Gedächtniskirche der Protestation). Kävelin ja katselin Martti Lutherin patsasta. Speyerin protestissa vuonna 1529 luotiin jako katolisiin ja protestanttisiin kirkkokuntiin. Tämä protestin muistokirkko rakennettiin kuitenkin paljon myöhemmin ja valmistui vasta vuonna 1904. Luther seisoo patsaassaan ylväänä, vaikka epäilemättä eli kovia aikoja noiden protestien aikoihin. Mihin hän pyrki ja uskoi? Ja oikeastaan, kysytäänpä näin: miten tietoisia me olemme uskostamme? Useat luennoitsijat Speyerissa puhuivat argumenteista eli siitä, millä perusteilla jotakin väitämme tai olemme jotakin mieltä.
Olemmeko vähemmän kuin tekoäly?
Sanoin aiemmin, ettei tekoäly oikeastaan välitä totuudesta eikä myöskään kerro, mihin lähteisiin se nojaa. Olemmeko me uskovaiset samaa maata tai jopa vähemmän? Tavaksihan on tullut heittää ilmoille raamatullisia perusteluja ja esiintyä hyvinkin tunnustuksellisina. Tai sitten heittäytyä toiseen laitaan ja väittää, että kaikki raamatullisuus ja tunnustuksellisuus ovat väärinkäsitystä ja humpuukia.
En ole hyvä historiassa mutta raamattukäsityksessäni nojaan historiaan. Otan esimerkin hallinnon käytännöistä. Hallintoon kuuluu periaate, ettei lausunnoista voi valittaa. Ne ovat näkemyksiä, eivät päätöksiä. Samoin ajattelen Raamatusta. Kirjoittajien teokset ovat lausuntoja ja näkemyksiä siitä, mitä on tapahtunut. Vuosisatojen prosessit ovat tapahtuneet niin kuin ne ihmisten maailmassa tapahtuvat. Kautta aikain on myös ollut julkkiksia. Heidän nimiinsä laitetaan kaikenlaista. Mooseksen ja Daavidin nimiin on pantu paljon sellaista, minkä kanssa heillä ei oikeassa historiassa ole ollut juurikaan tekemistä.
Pitäisikö tämän huomion saattaa minut järkyttymään Raamatun pyhyydestä ja arvovallasta? Ei. Uskon siihen, että Raamattu on Jumalan sanaa juuri siksi, että sen synty nojaa niin vankasti historian tapahtumiin. Nämä ovat ihmisten kertomaa Jumalan sanaa, sellaisenaan vakiintunutta ja pyhää. Jos emme välitä perusteluista ja totuudesta olemme kuin tekoäly. Emme tunnista sanoja, saati merkityksiä. Raamatun Sakarja on siis edelleen ajankohtainen (Sakarja 8:16): ”Puhukaa totta toisillenne.”
Uskontunnustus kotoisassa jumalanpalveluksessa
Speyerin lisäksi havahduin uskon tunnustamisen sisältöön sitten koti-Suomessa tavallisessa jumalanpalveluksessa. Sanottuani muiden mukana apostolisen uskontunnustuksen tulin ajatelleeksi, että päivän kirkollisista kiistakysymyksistä en nyt tunnustanut minkään kirkollisen ryhmittymän tai liikkeen kantaa. Apostolisella uskontunnustuksellakin on kuitenkin oma historia eikä se ole pelkästään harmonista hyrinää.
Luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen synty on sekin ollut tiukka mielipiteiden ja vallankäytön taistelu. Sieltä ei nyt voida sanasta sanaan ottaa jokaista kiistan käännettä ohjeeksi tämän päivän Suomen kirkolle. Silti luterilaisen kirkon tunnustuskirjat ovat arvokas ja kunnioitettava asiakirja uskostamme.
Kuukausikaupalla väänsin aikanaan tenttiin tuota saksan ja latinan kielistä opusta ja sen 1228 sivua. Pappisvuosina usein aprikoin, että missä tuota olisi pitänyt käyttää. En ole pitänyt esitelmiä. Ehkä järkäle kuitenkin jollain tapaa on takaraivossa ollut.
On yhtä haastavaa olla raamatullinen ja tunnustuksellinen asioissa, joista uskomme perusdokumentit puhuvat kuin niissäkin, joista ne eivät puhu. Speyerin kokouksella olikin Raamatusta nouseva teema: ”Mikä on ihminen?” (Psalmi 8:5).
Raamatussamme se on huudahdus, kokouksessa se nähtiin myös kysymyksenä. Se oli hyvä, lempeä ja ajankohtainen teema uskontunnustuksen kokoukselle.
Propter Christum – Kristuksen tähden. (Confessio fidei, IV De iustificatione). Tekoäly ei tiedä, onko tämä totta. Elämänvaiheissaan ihminen voi vakuuttautua oikeudestaan ja oikeasta itsetunnosta olla Jumalan lähellä – Kristuksen tähden.
Tagung des Theologischen Konvents Augsburgischen Bekenntnisses vom 22. bis 24. Februar 2023, Priesterseminar Speyer.
Artikkelikuvassa on Kismet-robotti, joka hallitsee sosiaalisten taitojen alkeet. Kuva: Wikipedia.
