Ewan McGregor muistuttaa katsojia yhdestä Kohdon tunnetuimmista kohtauksista. Kuva: WARNER BROS. ENTERTAINMENT INC.

Doctor Sleep – hohtoa ja höyryä

Oletko nähnyt Hohdon? Tai kuten Oulussa sanotaan: ookkonä nähäny Hohon? Itse asiassa voisi kysyä, oletko nähnyt Hohdot, sillä Stephen Kingin 1977 ilmestyneestä romaanista on olemassa kaksi elokuvaversiota. Tunnetumpi niistä on Stanley Kubrickin ohjaama elokuva vuodelta 1980, toinen taas 1997 tehty minisarja, jonka King itse kirjoitti ja tuotti. King ei ollut tyytyväinen Kubrickin versioon, koska se poikkesi liikaa hänen kirjansa ideoista ja tarinasta.

Danny Torrance eli Ewan Mc Gregor näkee kirjoituksen seinällä. Kuva: Courtesy of Warner Bros. Pictures.

Danny Torrance eli Ewan Mc Gregor näkee kirjoituksen seinällä. Kuva: Courtesy of Warner Bros. Pictures.

Tämän elokuvan pohjana on Kingin 2013 julkaistu romaani Doctor Sleep, joka seuraa Hohdon päähenkilön Danny Torrancen elämää aikuisena. Elokuvan tekijöillä oli tiettävästi jonkin verran vaikeuksia suostutella King hyväksymään, että elokuvassa käytettäisiin Kubrickin elokuvaan liittyviä takaumia. Sen hän kuitenkin hyväksyi hyvin tietoisena, että Kubrickin elokuva on se versio, jonka ihmiset ympäri maailman tuntevat.

Ehkä tarvitaan hieman kertausta Kubrickin Hohdon tarinasta. Danny Torrance on siinä

pikkupoika, joka yhdessä vanhempiensa kanssa muuttaa Coloradon vuorille tyhjän Overlook-hotellin talvitalonmieheksi. Vanhempia näyttelevät Jack Nicholson ja Shelley Duvall. Dannyn isän on tarkoitus huoltotöiden ohessa kirjoittaa romaania. Hotelli on kuitenkin pahan vallassa ja sen menneisyyden haamut alkavat näyttäytyä Dannylle ja hänen isälleen. Isä joutuu pahan valtaan ja yrittää tappaa perheensä. Enempien juonipaljastusten välttämiseksi todettakoon vain, että Danny ja hänen äitinsä selviävät hotellista hengissä. Hohdolla eli shinella tarkoitetaan eräänlaista telepaattista kykyä, joka Dannyssa on erityisen vahva.

Jack Nicholson Stanley Kubrickin Hohdossa. Kohtaus elokuvasta.

Jack Nicholson Stanley Kubrickin Hohdossa. Kohtaus elokuvasta.

Doctor Sleepissä Hohdon pelottavimpiin kohtiin ja hahmoihin palataan useissa takaumissa, ja siellä tapahtuu myös elokuvan ratkaiseva loppukohtaus.

Doctor Sleepin alussa Danny on alkoholiongelmainen eksyksissä oleva mies, kunnes hän asettuu pikkukaupunkiin New Hampshiressa, alkaa osallistua AA:n kokoontumisiin, raitistuu ja saa töitä hoivakodista.  Siellä hän pystyy lohduttamaan ja tyynnyttämään kuolemassa olevia ihmisiä telepaattisilla kyvyillään. Danny vakuuttaa heidät, että kuoleman jälkeen ei ole pelkkää tyhjyyttä. He voivat nukahtaa rauhassa. Tämän vuoksi hän saa lempinimen Doctor Sleep.

Pahaa edustavat elokuvassa paitsi Overlook-hotellin haamut myös joukko nimeltä True Knot. He ovat ihmisolentoja, joista jotkut ovat jo vuosisatojen ikäisiä. Heillä itsellään on hohto-ominaisuuksia. Joukkoa johtaa Rose the Hat (Rebecca Ferguson). Pysyäkseen hengissä he

Rebecca Ferguson esittää hahmoa Rose the Hat. Kuva: Courtesy of Warner Bros. Pictures.

Rebecca Ferguson esittää hahmoa Rose the Hat. Kuva: Courtesy of Warner Bros. Pictures.

metsästävät ihmisiä, mieluiten lapsia, jotka hohtavat. Saadessaan näitä käsiinsä, he kiduttavat näitä päästäkseen hengittämään ”höyryä”, jossa muodossa hohto näistä lähtee kidutuksen tuottaman kivun ja tuskan ansiosta. Osa höyrystä säilytetään erityisissä säiliöpulloissa.

True Knot pääsee Abra-nimisen mustan teinitytön jäljille Rosen aistittua Abran erityisen vahvan hohdon. Heidän suunnitelmansa on kidnapata Abra, pitää hänet hengissä ja lypsää häneltä aina välillä lisää höyryä. Samaan aikaan Abra saa telepaattisen yhteyden Dannyyn, josta tulee hänen ystävänsä. Abra pyytää Dannyn apua kostaakseen True Knotin viimeisen uhrin kärsimykset, jotka Abra on tuntenut. True Knot taas alkaa metsästää Abraa. Tietenkin osapuolten tiet kohtaavat, eivätkä kaikki selviä hengissä.

Rose the Hat ja Abra ottavat mittaa toisistaan. Kuva: Courtesy of Warner Bros. Pictures.

Rose the Hat ja Abra ottavat mittaa toisistaan. Kuva: Courtesy of Warner Bros. Pictures.

Doctor Sleep vetää hienosti linjoja sekä Stanley Kubrickin Hohtoon että Stephen Kingin Hohto-romaaniin. Se kuuluu parhaimpien ja pelottavimpien King-filmatisointien joukkoon.

Arvioitu elokuva: Doctro Sleep. Ohjaus ja käsikirjoitus: Mike Flanagan. Perustuu Stephen Kingin samannimiseen romaaniin. Pääosissa: Ewan McGregor, Rebecca Ferguson ja Kyliegh Curran. Ensi-ilta 1.11.2019.

Artikkelikuvassa Danny Torrance (Ewan McGregor) muistuttaa katsojia yhdestä Hohdon tunnetuimmista kohtauksista. Kuva: Courtesy of Warner Bros. Pictures.


Mikko Ketola

Kirjoittaja

Mikko Ketola (s. 1963) on kirkkohistorian yliopistonlehtori ja dosentti Helsingin yliopistossa. Vartijan päätoimittajana hän on toiminut vuodesta 2010 lähtien. Lue lisää


'Doctor Sleep – hohtoa ja höyryä' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.