Sydänten piispa – rohkea nainen, runoilija ja teologi
”Olisiko jo varaa siihen, että houkuttelemme toisemme huomaamaan: erilaiset eivät ole vähemmän kuin kaltaisemme ” (Irja Askola: Jos olet, ole nyt 2006)
”Olisiko jo varaa siihen, että houkuttelemme toisemme huomaamaan: erilaiset eivät ole vähemmän kuin kaltaisemme ” (Irja Askola: Jos olet, ole nyt 2006)
Tänä keväänä julkaistu valmennuksellinen ja terapeuttinen Hölläys-korttipakka on miellyttävä tuttavuus.
”Minulla oli rikas oma elämä, kun liitin sen Samulin elämään ja sitten elämämme sulautuivat yhteen niin, että ei kummallakaan ollut omaa elämäänsä, oli rikas yhteinen vaellus” (Jenny Paulaharju)
Joulun aikaan esitettiin televisiossa YLE:n uusi reality-sarja Papisto, dokumenttisarja neljän papin työstä ja elämästä, tiiviissä tahdissa ja parhaaseen katseluaikaan.
”Jo nytkin, sulan meren porttina, vie se silmämme uusille teille. Hyvä tähti jos kansaamme johtava lie, niin, kukaties, myöskin Petsamon tie on suuruudenpolkuna meille”
Taustamaisemasta Maaliskuun alussa vuonna 2018 Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vietettiin yhteisen pappeuden 30-vuotisjuhlaa. Ensimmäiset naiset vihittiin pappisvirkaan 6.3.1988. Juhlatunnelmaa varjostivat kuitenkin muutamat julkisuuden ilmiöt. Ne olivat kirjan toimittaja Anni Tsokkisen mukaan syynä artikkelikokoelman synnylle.