Jeanne Dielman – maailman parhaimman elokuvan 50 vuotta
Elokuvamaailmassa nousi muutama vuosi sitten pienimuotoinen kohu
Tuomas Hurme (s. 1987) on teologian maisteri, joka vapaa-ajallaan lukee kirjoja ja katselee elokuvia. Tajusi teini-ikäisenä katsottuaan Stanley Kubrickin elokuvia, että elokuvat voivat olla enemmän kuin viihdettä.
Elokuvamaailmassa nousi muutama vuosi sitten pienimuotoinen kohu
Joskus opiskeluaikanani kuulin uskontotieteen kurssilla, että nykyajan kauhuelokuvista olisi riisuttu yliluonnollinen ja kristillinen kuvasta pois, mutta itse olin jo tuolloin eri mieltä.
Yhdysvaltalainen Zach Cregger aloitti uransa koomikkona, mutta teki jokunen vuosi sitten vaihtoliikkeen ohjaamalla uransa ensimmäisen kauhuelokuvan
Teräsmiehen taustatarina on merkittävä osa populaarikulttuurin historiaa.
Yhdysvaltalaisella Wes Andersonilla on niin omanlaisensa tyyli, että hänen nimensä on elokuvamaailmassa käsite siinä missä Hitchcock tai Tarantino.
Orenda sanana tulee Amerikan alkuperäiskansoilta – tarkemmin irokeeseilta (haudenosaunee) – ja tarkoittaa elämää ylläpitävää voimaa.