Vartijan 2/2012 sisältö
Lehdessä hehkutetaan Tolle lege -e-kirjaa, pohditaan holokaustia ja keskustellaan raamattuteologiasta.
Vartijan päätoimittajat ovat Matti Myllykoski (vastaava) ja Mikko Ketola.
Lehdessä hehkutetaan Tolle lege -e-kirjaa, pohditaan holokaustia ja keskustellaan raamattuteologiasta.
Antisemitismiin ja juutalaisten vainoamiseen eri tavoin sotkeutuneet kirkot ovat Toisen maailmansodan jälkeen mielellään vähätelleet holokaustin ja kristinuskon välistä yhteyttä.
Tunnustustensa 12. kirjassa Augustinus kuvaa kääntymystään (oikeanlaiseksi) kristityksi. Hän kertoo vetäytyneensä sielunsa tuskassa ja Jumalan vihasta ahdistuneena erään viikunapuun alle. Kun hän sopertelee kyynelehtien, hän kuulee läheisestä talosta kuuluvan pojan tai tytön äänen, joka toistaa jatkuvasti kahta sanaa: ”Tolle, lege.”
Vartija on 124-vuotias kulttuurilehti, joka lienee elänyt parhaimmat vuotensa Erkki Niinivaaran päätoimittajakaudella 1950– ja 60-luvuilla. Aktiivisesti ja kriittisesti uskosta ja kulttuurista keskustelevaa joukkoa on paljon edelleenkin, mutta linjalleen uskollisen Vartijan tilaajaluvut ovat vähentyneet sukupolvenvaihdoksen myötä.
Mistä kaikki alkoi? Katsaus Vartijan ohjelmaan 124 vuoden taakse paljastaa, että lehti perustettiin vastavoimaksi kasvavalle kirkkokritiikille. Vartijan perustajat halusivat edistää sitä, mikä on parhaaksi Jumalan valtakunnalle, Suomen kirkolle ja Suomen kansalle. Vartijan tarkoitus oli olla kirkkokurin ja tunnustuksen vartija. Vieläkö tehtävä on pysynyt samana?
”Ruokanen vihkisi papiksi vain matalan profiilin homon”, kuului YLE:n uutisten otsikko tammikuussa. Jotkut koiranleuat ennättivät jo kyselemään, eikö sitten ketään muita, ja uutisen sanamuotoa käytti hyväkseen myös näyttelijä Aku Hirviniemen sketsihahmo homopastori Usko Eevertti Luttinen Putous-ohjelmassa.