”Ruokanen vihkisi papiksi vain matalan profiilin homon”, kuului YLE:n uutisten otsikko tammikuussa. Jotkut koiranleuat ennättivät jo kyselemään, eikö sitten ketään muita, ja uutisen sanamuotoa käytti hyväkseen myös näyttelijä Aku Hirviniemen sketsihahmo homopastori Usko Eevertti Luttinen Putous-ohjelmassa.
Suhtautuminen homojen toimimiseen pappeina ja erityisesti piispa Wille Riekkisen suvaitsevaisen linjan kohtalo ovat nousseet keskeisiksi kysymyksiksi Kuopion piispanvaalissa, joka on tämän numeron ilmestyessä mahdollisesti jo ratkennut. Lisäksi esillä on ollut kysymys neitseestä syntymisestä.
Itsekin ehdokkaana oleva hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen kertoi kokevansa, että ehdokkaina olevat professori Miikka Ruokanen ja teologian tohtori Jari Jolkkonen olivat kumpikin uhkia kirkolle. Häkkisen suorasukainen kommentti häkellytti monia mutta on ymmärrettävä. Häkkinen on sanonut suoraan, ettei pidä Jeesuksen neitseellistä syntymää historiallisena tosiasiana, kun taas Ruokanen ja Jolkkonen pitävät sitä kirkon kannalta luovuttamattonana uskonkappaleena. Oletetaanpa, että Ruokanen valitaan Kuopion piispaksi. Ei ole vaikea kuvitella, että joku tekee hänelle heti tuoreeltaan kantelun Häkkisen kannasta, eikä ole mahdotonta, että Ruokanen erottaa Häkkisen ensin tehtävästään Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulissa ja sitten pappisvirastaan. Niin Ruokanen saisi nauttia puheensa pitävän ja suoraselkäisen miehen maineesta, ja Häkkiseltä – erinomaiselta ja osaavalta papilta – vietäisiin toimeentulo. Tältä kannalta asiaa ajatellen Ruokanen ja Jolkkonen ovat kumpikin uhkia ainakin Häkkiselle, mutta laajemmassa mielessä myös kirkolle!
Suomen presidentinvaaleissa uskonto ei liene koskaan ollut kovin ratkaisevassa roolissa, vaikka Elisabeth Rehnin tappioon vuonna 1994 saattoikin vaikuttaa se, että hän epäili Jeesuksen historiallisuutta toisin kuin Martti Ahtisaari. Tämän vuoden vaaleissa Radio Dei kysyi Pekka Haavistolta ja Sauli Niinistöltä, mitä usko ja Jeesus heille merkitsevät. Kumpikin luonnehti itseään jonkinlaiseksi epäilijäksi, Haavisto suoraan agnostikoksi. Niinistö tunnusti uskovansa, että Jeesus on Jumalan poika, kun taas Haavisto kertoi uskovansa Jumalaan, vaikka ei ollutkaan varma, onko se ”aina se kirkossa saarnattava Jumala”. Ehdokkaiden uskoa koskevat näkemykset eivät ole kuitenkaan laajasti mediaa kiinnostaneet. Kumpaakaan ei ehkä koeta siinä suhteessa tarpeeksi kiinnostavaksi tai radikaaliksi. Melko tavallisia kulttuurikristittyjä kenties eivätkä ainakaan uhka kirkolle, vaikka esimerkiksi valitettavan suureksi osin konservatiivien kaikukammioksi muodostuneessa Kotimaa24:ssä on Haavisto saanutkin uskovaisilta huutia ennen muuta homoutensa ja sivariutensa vuoksi.
Yhdysvalloissakin valitaan presidenttiä tänä vuonna. Tammikuussa alkoi esivaalikierros Iowan osavaltiosta, ja
esivaaleja pidetään ensi kesään asti. Mielenkiintoista on ennen muuta se, kenestä tulee republikaanien ehdokas, sillä demokraattien ehdokas on jo tiedossa. Hän on istuva presidentti Barack Obama. Republikaaneilla on tänä vuonna ongelmia, sillä aivan selvää ykkösehdokasta ei ole, vaikka Massachusettsin kuvernöörin Mitt Romneyn oletettiin aluksi sellaisen olevan. Hänellä on kuitenkin yksi puute monien puolueen äänestäjien silmissä: hän on mormoni. Republikaanien kannattajista suuri osa on nimittäin evankelikaaleja, ja heidän suhtautumisensa mormoneihin on tähän asti ollut vähintään varauksellinen. Suuri osa heistä pitää mormonismia harhaoppina, ja he pelkäävät, että Romneyn valinta antaisi mormonismin leviämiselle uutta puhtia.
Ehdokastilanne onkin tietyllä tavalla kummallinen, sillä joukossa ei ole enää yhtään ”puhdasveristä” evankelikaalia. Lähimpänä tätä määritelmää oli Texasin kuvernööri Rick Perry, joka jätti jo kisan kesken. Romneyn kovimmat kilpakumppanit ovat Newt Gingrich ja Rick Santorum, kumpikin katolilaisia. Kumpikin heistä on saanut tukea evankelikaalisista piireistä. Texasissa tammikuussa pidetyssä evankelikaalisten johtajien kokouksessa toimitetun äänestyksen jälkeen evankelikaaleja kehotettiin keskittämään äänensä Santorumille. Kokous ei kuitenkaan ollut kovin edustava, ja tärkeimmässä evankelikaalisessa lehdessä Christianity Todayssa arvosteltiin kristittyjen liian aktiivista sekaantumista politiikkaan. Kehotus ei näytä toistaiseksi purreen.
Katolisuus ei siten ole enää evankelikaaleille uhka toisin kuin John F. Kennedyn valinnan aikoihin 1960-luvun alussa, jolloin katolinen Kennedy joutui vakuuttelemaan, ettei hän presidenttinä ottaisi vastaan ohjeita Vatikaanista. Santorum valittiin taannoin jopa Yhdysvaltain 25 vaikutusvaltaisimman evankelikaalin joukkoon, mikä kertoo myös siitä, että evankelikaalin määritteleminen on entistä vaikeampaa, kun heitä ei löydy yksinomaan protestanttien joukosta. Tämä vaikeus näkyy välillä uskonnollisessa maastossa eksyksissä olevien suomalaisten toimittajien kirjoituksissa, kun he evankelikaaleja tarkoittaessaan välillä puhuvat evankelisista, toisinaan taas herätyskristityistä ja joskus jopa herännäiskristityistä! Tiedämme, että Guatemalassakin on lestadiolaisia, mutta Etelä-Carolinan körteistä tuskin kukaan on kuullut.
Mitä mahtaisi Herra kaikesta tästä sanoa? Kenties jotakin samaan suuntaan kuin Luther, joka totesi, että parempi viisas ja jumalaton hallitsija kuin hurskas ja tyhmä (ei koske piispoja).
Mikko Ketola & Matti Myllykoski
Vartijan 1/2012 pääkirjoitus.
