Valkoinen kristillinen nationalismi – politiikkaa myyttien pohjalta

Käsillä oleva kirja käsittelee Amerikan nykyisen poliittisen tilanteen kannalta varsin merkittävää aihetta. Vaikka kirja on ilmestynyt jo 2022, ennen Trumpin toista kautta, se on edelleen hyvin ajankohtainen ja samalla syvälle luotaava. Valkoisen kristillisen nationalismin vaikutusta nykyiseen poliittiseen tilanteeseen käsitellään monipuolisesti. Kirja kuvaa, millä tavoin uskonnolliset tulkinnat ovat vaikuttaneet tämän ideologian syntyyn ja kehittymiseen ja oikeuttaneet yhteiskunnan hiearkisen vallanjaon. Valkoisen kristillisen nationalismin muutokset esitellään historian tapahtumiin niveltäen ymmärrettävästi ja uskottavasti. Kirjan kirjoittajina ovat sosiologiaan ja uskontoon erikoistuneet professorit  Philip Gorski (Yalen yliopisto)ja ) Samuel Perry (Oklahoman yliopisto sekä esipuheen kirjoittajana historioitsija Jemar Tisby.

Kirjan lähtökohdaksi on nostettu Washingtonin Capitolin väkivaltainen valloitus 6.1. 2021, jonka päämääränä oli presidentinvaalien tuloksen laillisen vahvistamisprosessin estäminen. Marssiessaan Capitolin kukkulaa kohti kapinalliset kantoivat symboleja, jotka tuntuvat keskenään hyvin ristiriitaisilta. Tällaisia olivat puuristit ja hirsipuut sekä ristiliput ja etelävaltioiden liiton liput, Marssijoilla oli myös kylttejä, joissa luki ”Älä astu varpailleni” ja ”Jeesus pelastaa”. Kirjassa mellakkaa verrataan tulivuoren purkaukseen, joka aiheutui useista pitkävaikutteisista, piilossa olleista yhteiskunnallisista, poliittisista, kulttuurisista ja uskonnollisista paineista. Kirjoittajat katsovat, että Capitolin tapahtumiin vaikutti osaltaan ideologia, joka on nimetty ”valkoiseksi kristilliseksi nationalismiksi”.

Tämän ideologian selvittelyssä kirjoittajat nojautuvat sosiologi Arlie Russellin hahmottelemaan ideaan ns. ”syvästä tarinasta” (deep story). Sen mukaan Amerikka on perustettu kristilliseksi kansakunnaksi. Perustajina ovat olleet (valkoiset) miehet, jotka olivat ”traditionaalisia” kristittyjä. Kansakunnan perustavat dokumentit he laativat siten, että ne pohjautuivat ”kristillisille periaatteille”. Jumala on siunannut Amerikan Yhdysvallat ja siksi se on niin menestynyt ja sen kansalla on erityinen tehtävä Jumalan ihmiskuntaa varten laatimassa suunnitelmassa. Tätä kansan saamaa siunausta uhkaa kuitenkin kulttuurinen hajoaminen, jonka ”epäamerikkalaisuus” aiheuttaa. Se tulee sekä kansakunnan sisältä että rajojen ulkopuolelta.

 Kirjoittajat pitävät syvää tarinaa myyttinä, joka on vaikuttanut kansan traditioissa. Kansakunnan perustajien uskonnolliset näkemykset poikkesivat suuresti toisistaan aina ateismista ja teismistä kristilliseen uskoon ja senkin sisällä heidän uskonyhteisönsä olivat erilaisia kuten esimerkiksi baptistiseurakunnat ja roomalaiskatolinen kirkko. Itsenäisyysjulistus ja perustuslaki pohjautuivat moniin vaikutteisiin, kuten klassiseen liberalismiin ja tasavaltalaisuuteen. Kansakunnan vauraus taas perustui ainakin osittain maaomaisuuden anastamiseen alkuperäis-väestöltä ja mustan orjatyövoiman käyttöön.

Tutkijat tarkastelevat valkoista kristillistä nationalismia uskomusten muodostamana käsiterakennelmana. Sen perusteella myös nationalistit ovat tunnistettavissa. Kirjoittajien mukaan nämä uskomukset heijastavat halua palauttaa ja nostaa etuoikeutettuun asemaan tietyn etnokulttuurisen ”heimon” myyttejä, arvoja, identiteettiä ja auktoriteettia. Nämä uskomukset merkitsevät myös poliittista suuntaa, joka suosii ko. heimoa. Samalla pyrkimyksenä on laittaa muut heimot ”niille kuuluvalle paikalle”. Kirjan keskeiset kysymykset ovat: (1) Mitä valkoinen kristillinen nationalismi on? (2) Milloin se on tullut esiin? (3) Miten se on toiminut politiikassa? (4) Mihin se voi tulevaisuudessa johtaa?

Kirjan ensimmäinen osassa valkoista kristillistä nationalismia tarkastellaan sosiologisena ilmiönä. Se perustuu pääasiassa tuloksiin, jotka on saatu kirjoittajien suorittamasta, kansallisesti edustavasta kyselytutkimuksesta. Tutkimuksen aineisto on kerätty vuosien 2019 ja 2021 välisenä ajanjaksona. Tutkimustuloksilla pyritään kuvaamaan valkoiseen kristilliseen nationalismiin sisältyvän poliittisen näkemyksen sisältöä, sen esiintymistä sekä sen vaikutuksia.

Tutkijat nimeävät seitsemän eri tekijää, joilla he pyrkivät mittaamaan tutkittavien asennoitumista valkoiseen kristilliseen nationalismiin. Sellaisia ovat usko (1) itsenäisyysjulistuksen ja perustuslain jumalalliseen inspiraatioon, ja (2) siihen, että Yhdysvaltojen menestys perustuu Jumalan suunnitelmaan sekä näkemykset siitä, että (3) liittohallituksen tulisi julistaa Yhdysvallat kristilliseksi kansakunnaksi, (4) puolustaa kristillisiä arvoja, (5) panna toimeen jyrkkä ero valtion ja kirkon välillä, (6) sallia uskonnollisten symbolien esillä pitäminen julkisilla paikoilla ja (7) rukoukset julkisissa kouluissa. Tutkittavat ovat vastanneet edellä mainittuja muuttujia vastaaviin väittämiin ja niiden perusteella tutkijat ovat muodostaneet valkoisesta kristillistä nationalismia kuvaavan luokituksen. Sen avulla on voitu todentaa eri tekijöiden riippuvuutta tästä ilmiöstä.

 Uskonnollisten yhteisöjen vertailussa kävi ilmi, että konservatiivisimpiin traditioihin liittyvien, kuten helluntailaisten, pyhitysliikkeen jäsenten ja baptistien, näkemykset olivat lähimpänä valkoisen kristillisen nationalismin ideologiaa. Tarkasteltaessa uskonyhteisöjä etnisestä näkökulmasta tutkijat yllättyvät siitä, että mustien konservatiiveihin yhteisöihin kuuluvat ovat mitta-asteikossa lähempänä valkoisia konservatiiveja kuin mustien liberaaleihin ryhmittymiin kuuluvat.

 Kristillistä nationalismia mitattiin myös suhteessa siihen, missä määrin valkoiset ja mustat kokivat olevansa syrjinnän kohteena yhteiskunnassa. Mitä korkeammalle valkoiset sijoittuivat kristillisen nationalismin asteikolla, sitä,useammin he ajattelivat itse tulevansa syrjityksi ja sitä harvemmin he arvelivat mustien kokevan syrjintää seuraavan vuoden aikana. Sen sijaan mustien osalta odotukset syrjinnästä pysyivät muuttumattomina, eikä kristillisen nationalismin asteella ollut siihen vaikutusta.

 Tutkittavien näkemystä Amerikan historiasta mitattiin väittämillä, jotka syvän tarinan mukaisesti korostivat Yhdysvaltojen erityisasemaa. Mitä suurempi vaikutus valkoisella kristillisellä nationalismilla oli tutkittaviin, sitä vääristyneempi heidän käsityksensä oli historiasta, ja sitä enemmän se myötäili syvän tarinan esittämää myyttiä. Tällöin he uskoivat mm., että perustuslaissa on useita mainintoja maan sitoutumisesta Jumalaan ja että rukoileminen on laitonta koulussa.  Mustien osalta tällaista riippuvuutta ei ilmennyt. Osana historian käsitystä tutkittavilta kysyttiin myös heidän näkemystään sisällissodan syistä. Mitä voimakkaampi tutkittavien yhteys valkoisen kristillisen nationalismin ideologiaan oli, sitä useammin he katsoivat, että rotukysymys ei aiheuttanut sotaa.

 Kristilliseen nationalismiin suuntautuneilla näytti olevan luottamusta populismiin. Tämä tuli esille esim. Covid-19 -pandemian aikana. Mitä vahvempaa sitoutuminen tähän ideologiaan oli, sitä enemmän syytä tartunnoista vieritettiin ulkomaalaisille tai maahanmuuttajille ja sitä vähemmän luotettiin asiantuntijoihin. Viimeksi mainittuja enemmän luottamusta sai osakseen presidentti Trump. Näin ajattelevat myös osallistuivat muita harvemmin rokotuksiin ja kokivat viranomaisten määräämät rajoitukset yksilön oikeuksia rajoittavina. Valkoinen kristillinen nationalismi näytti merkitsevän sitä, että haavoittuvassa asemassa olevia ei oltu valmiita suojelemaan omaan ryhmään kuuluvien vapauden kustannuksella. Empatia vaikutti tässä rajoittuneelta ja yksilön vapauden korostaminen kristillisen vakaumuksen kannalta ristiriitaiselta.

Kristillisen nationalismin suhdetta yksilön vapauteen mitattiin myös talouselämää koskevien näkemysten valossa. Tutkittavilta kysyttiin muun muassa heidän mielipiteitään vapaan talousjärjestelmän merkityksestä amerikkalaisten vauraudelle, valtion puuttumisen vaikutuksesta talouteen ja sosiaalisten turvaverkkojen tarpeellisuudesta työelämän ulkopuolella oleville. Sitoutumisella kristilliseen nationalismiin oli valkoisten osalta vahva yhteys libertaariseen, yksilön vapautta korostavaan talousideologiaan. Sen sijaan mustilla tätä riippuvuutta ei ollut. Voimakkaana vastapainona tälle ajattelulle oli kielteisyys sosialismia kohtaan. Valkoisille kristillisen nationalismin kannattajille oli luonteenomaista voimakas vastenmielisyys sosialisteja kohtaan. Mustille tällainen asennoituminen ei ollut tyypillistä.

Empiirisestä tutkimuksesta käy ilmi, että valkoinen kristillinen nationalismi on valkoisten amerikkalaisten keskuudessa laajaa kannatusta nauttiva etno-traditionalistinen ideologia, jossa yhdistyvät rodullinen, uskonnollinen ja kansallinen identiteetti. Kansakunnassa tapahtuneet demografiset muutokset ovat lisänneet uhkaa kristillisen nationalismin asemaa kohtaan ja sen suojelemiseksi se tavoittelee kulttuurista ja poliittista valtaa.

Kirjan toisessa osassa tarkastellaan syvän tarinan syntyä ja niitä merkityksiä, joita se Amerikan historiassa on saanut. Sen suunnalle ratkaisevana on pidetty usein vuotta 1619, jolloin 20 kidnapattua mustaa saapui maahan ja kaupattiin orjiksi. Kirjoittajat pitävät kuitenkin vuotta 1690 tätä merkittävämpänä. He katsovat, että ennen sitä monikulttuurinen ja osallistava yhteiskunta olisi ollut mahdollinen. Mutta puritaaniset ajattelijat ja johtajat sulkivat siltä tien ratkaisuillaan ja toiminnallaan. Siihen vaikutti orjuuden lisäksi myös sodankäynti alkuasukkaiden ja heidän kanssaan liitossa olleiden ranskalaisten katolilaisten kanssa. Tässä määriteltiin ”valkoihoisuuden” ja ”mustaihoisuuden” välinen vastakkainasettelu. Samalla vastakohdiksi asetettiin sekä protestanttisuus ja katolisuus että kristillisyys ja pakanuus. Syntyi sosiaalinen järjestys, jonka mukaan valkoisten alaisuuteen kuuluivat värilliset ihmiset, heidän maaomaisuutensa ja poliittiset instituutionsa. ”Järjestys” oli tarpeen ”villien raakalaisuuden” torjunnassa, Tässä oli välttämätöntä käyttää joskus myös ”väkivaltaa”. Näin voitiin taata valkoisen miehen ”vapaus”. ja järjestyksen säilyttämiseksi.

Kristillisen nationalismin keskeisenä teemana ovat ne merkitykset, jotka koskevat valkoista kristittyä miestä ja toisaalta hänen vastinpariaan mustaihoista tai punaihoista. Tärkeinä muutoksen aiheuttajina ovat olleet käydyt sodat. Intiaaneja ja ranskalaisia vastaan käyty sota auttoi puritaaneja pitämään itseään englantilaisina protestantteina. He ymmärsivät olevansa ”valittu” kansa, jonka kanssa Jumala on tehnyt liiton. Uuden siirtokuntansa he ymmärsivät ”luvattuna maana”, jonka puolustaminen oli Jumalan tahdon mukaista taistelua Anti-Kristusta vastaan.

Orjat antoivat ratkaisevan panoksen sokerin ja tupakan viljelyssä, etenkin työvoiman puutteen takia. Tämä oli myös keskeinen syy järjestelmällisen, elinikäisen orjuuden syntymiselle. Valokoisten ihmiskuvaan tuli kuitenkin särö, kun osa orjista kääntyi kristityiksi. Samalla orjuus periytyi. Heräsi kysymys siitä, millä perusteella kristitty voi orjuuttaa toista kristittyä. Perusteita tähän löytyi rasistisista teologisista näkemyksistä. Niille yhteistä oli se, että musta iho nähtiin merkkinä Jumalan kirouksesta. Kirous taas teki pysyvän orjan aseman perustelluksi.

Vallankumous ja vuosien 1812–1815 sota Britanniaa vastaan sai etsimään valkoisen protestanttimiehen identiteettiä amerikkalaisuudesta, johon liitettiin myös hieman alkuperäiskansoilta opittuja maskuliinisuutta korostavia ”villejä” piirteitä, kuten rajaseudun partiomiehen luonnetta. Tähän yhdistyi myös kuva sankarillisesta miehestä.

Kristillisen nationalismin kehityksessä alkoi uusi jakso 1800-luvun lopussa, joka on nimetty muuttumisen ajaksi. Eräs tekijä tässä muutoksessa oli se, että valkoihoiset joutuivat kohtaamaan Meksikon ruskeaihoisia ja Aasiasta muuttaneita keltaihoisia Aasiasta muuttaneet leimattiin pakanoiksi, mikä teki heidät myös kelpaamattomiksi kansalaisuuteen. Näille värillisille olikin tarjolla vain sama asema, joka aiemmin oli annettu mustille.

Syvän tarinan sisältöön on tuonut uusia merkityksiä sisällissota (1861–1865) ja sen tulkinnat. Vaikka sodan syttymisen ilmeisenä syynä oli orjuus, etelävaltiot väittivät sodan johtuneen pyrkimyksestä puolustaa osavaltioiden oikeuksia. Tämä totuuden vastainen myytti ”tappiolle jääneestä asiasta” (lost cause) sisälsi ajatuksen siitä, että ”Etelä” nousee vielä kerran voittajaksi ja kunniaan, kuten Kristus on ristiinnaulittu ja noussut kuolleista. Myytti antaa pohjan myös myöhemmin valkoiseen kristilliseen nationalismiin juurtuneelle uhriutumisen ja koston ajatukselle.

Uhrautumisen ajatukseen liitettiin näkemys maailman laajasta imperiumista. Protestanttiteologit kehittivät lopunaikaa koskevan opin tuhatvuotisesta valtakunnasta. Sitä edeltää taistelu hyvän ja pahan välillä, joka kulminoituu Harmageddonin taisteluun. Tuhatvuotisen valtakunnan synty edellyttää kirkon johdolla tapahtuvia sosiaalisia ja moraalisia uudistuksia. Tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen tapahtuu Kristuksen toinen tuleminen. Tällaisen näkemyksen pohjalta päädyttiin ajatukseen siitä, että Amerikan kansan tuli ”sivistää” koko mantere, ja että tässä tehtävässä kansa toteutti Jumalan suunnitelmaa.

Rotukysymystä käsiteltiin 1800-luvun lopussa myös ”tieteen” näkökulmasta. ”Tieteilijät” löysivät rotujen väliset erot ruumiillisista ominaisuuksista, kulttuurisesta perimästä tai salatuista ”siemenistä”, jotka tekivät toisista hallitsijoita ja toisista alistettuja. Teoriat pyrkivät selittämään rotujen hierarkiaa, jossa toiset olivat valkoisia ja toiset ”vähemmän” valkoisia. Ne kertoivat myös, miksi maahan muuttaneet juutalaiset ja katoliset kuuluvat syntyperäisten valkoisten vallan alle ja miksi vain heidän tehtävänään oli maailman valloittaminen. Vain angloamerikkalaiset olivat tämän hierarkian valossa ”oikeita” amerikkalaisia. Muut olivat parhaimmassakaan tapauksessa vain toisen luokan kansalaisia.

Vuonna 1898 puhjenneesta sodasta Espanjan kanssa alkoi sotien jatkuva sarja, joka toi muutoksia syvän tarinan juoneen. Sota levisi Kuubasta alkaen Filippiineille saakka ja teki Amerikasta imperiumin. Sotien ideologiseksi perusteeksi löydettiin etelävaltioiden myytti ”tappiolle jääneestä asiasta”. Tällöin Amerikan hyökkäyssotia voitiin esitellä jalona uhrautumisena, joka pohjautui Kristuksen esimerkin mukaiseen myötätuntoon, altruismiin ja hyväntahtoisuuteen eikä kostonhaluun tai ahneuteen. Kaikkein raainkin väkivalta oli Jumalan tahdon toteuttamista, sillä se tapahtui, jotta kansa saisi vapauden. Viljelmillä käytetty väkivalta laajeni merkitykseltään, sillä se levitti sotien myötä vapautta koko maailmaan. Kaikki Amerikan sodat on tästä lähtien määritelty vapaussodiksi.

Valkoinen kristillinen nationalismi sai vahvistuksensa myös väkivaltaisista riiteistä. Verenvuodatus kohdistui usein mustiin miehiin, joiden ajateltiin syyllistyneen sopimattomaan seksuaaliseen käyttäytymiseen valkoisia naisia kohtaan ja rikkoneen näin rajan valkoisten ja värillisten välillä. Se, olivatko he syyllisiä vai eivät, jäi epäolennaiseksi asiaksi. Tärkeämpää oli saattaa valkoiset yhteisvastuuseen näistä kammottavista oikeusjärjestelmän ulkopuolella tapahtuneista teloituksista. Myös papit antoivat joskus siunauksensa lynkkauksille. Niiden uskonnollinen ulottuvuus tuli esiin myös siinä, että Ku Klux Klanin pyrkimyksenä oli puolustaa protestanttien ylivaltaa myös juutalaisia ja katolilaisia vastaan.

Valkoista kristillistä nationalismia hallitsivat protestantit 1800-luvun loppuun saakka. Uusi vuosisata toi mukanaan muutoksen. Kristillisen nationalismin johto siirtyi konservatiivisille valkoisille evankelikaaleille. Samaan aikaan monet liberaalit valkoiset protestantit olivat omaksuneet sekulaarin edistysmielisyyden ja siirtyneet demokraattisen puolueen kannattajiksi, kun taas enemmistö valkoisista evankelikaaleista oli tullut republikaaneiksi. Erityisenä käännekohtana valkoisten evankelikaalien poliittisessa suuntautumisessa kirjoittajat pitävät korkeimman oikeuden vuonna 1954 tekemää päätöstä, jonka mukaan julkisissa kouluissa tapahtuva rotuerottelu on kiellettyä. Tämä päätös muodostui kiilaksi, joka erotti valkoiset evankelikaalit demokraattisesta puolueesta.

Valkoiset evankelikaalit tekivät kolme merkittävää muutosta valkoisen kristillisen nationalismin sisältöön. Ensimmäinen koski lopunajan tapahtumia, jotka olivat tulleet entistä ajankohtaisemmiksi ydinsodan vaaran myötä. He palasivat niin sanottuun premillenniaaliseen versioon, jonka mukaan Harmageddonin tapahtumissa uskovat tempaistaan kirjaimellisesti Kristuksen luo ja sitä seuraa sota, jossa Jumalan joukot taistelevat Ilmestyskirjan petoa vastaan.

Toinen sisältömuutos koski rotuhierarkiaa ilmaisevia merkityksiä. Kielenkäytössä hylättiin puhe valkoisesta ylivallasta ja siirryttiin eräänlaiseen ”värisokeuteen”. Enää ei käytetty n-sanaa, vaan paheksuttiin ”hyvinvointikuningattaria” ja ”köyhyyden kulttuuria”. Alettiin puhua ”sovinnon tekemisestä” rotujen välillä, ikään kuin mustilla olisi anteeksipyydettävää sorron johdosta. Olennaista oli, että rotukysymystä ei tullut politisoida. Hyvityksiä sorretuille ei tarvinnut maksaa eikä lakien muuttaminen ollut välttämätöntä. Asia siirrettiin persoonalliselle tasolle, jossa keskeistä oli ”sydänten” muuttuminen. Tällöin sitä ei tarvinnut myöskään käsitellä sosiaalisen oikeuden-mukaisuuden näkökulmasta, ja siitä voi hyvin vaieta.

Kolmas muutos oli se, että seksuaalisuutta ruvettiin pitämään synnin keskeisimpänä ja vaarallisimpana muotona. Puritaanit olivat olleet perinteisesti yhtä huolestuneita muista synneistä, kuten juopottelusta, himokkuudesta, laiskuudesta ja säädyttömästä pukeutumisesta. Metodistit ja baptistit olivat olleet huolissaan rehdistä elämästä ja henkilökohtaisesta pyhityksestä. Uutta tässä muutoksessa oli nyt se, että kristillinen moraali yhä enemmän samaistettiin seksuaalisen moraalin kanssa.

Näiden muutosten lisäksi valkoiseen kristilliseen nationalismiin sisältyä yksilöllisyys sai uusia merkityksiä. Eräät evankelikaaliset saarnaajat samastuivat elämäntyylissään rikkaisiin liikemiehiin ja tarjosivat kristityn malliksi ylellistä elintasoa.  He liittyivät mielellään myös presidentti Dwight Eisenhowerin pyrkimykseen herättää kristillinen ja samalla myös kapitalistinen Amerikka vastustamaan ”jumalatonta” kommunismia. Konservatiivien kristittyjen merkitys kasvoi kuitenkin huomattavasti vasta Ronald Reaganin presidenttikaudella. Ratkaisevaksi käännekohdaksi tulivat kansalaisoikeudet. Evankelikaalit vastustivat rotuerottelun purkamista, mutta sitä ei voinut sanoittaa enää rasistisin käsittein. Tähän tarvittiin kohteliaampaa puhetapaa. Sen libertarianismi teki mahdolliseksi.

Libertarianismin ja kristillisen nationalismin jäsentämisessä toisiinsa ansioituvat kristityt ”jälleenrakentajat” (reconstructionists). Kuuluisiksi ovat tulleet heidän johtajansa äärikonservatiivi presbyteeripastori John Rushdoony ja hänen vävynsä Gary North. Ensin mainittu vaati, että Yhdysvaltojen hallinto ja yhteiskunta tuli muokata ”raamatullisen lain” mukaan. Hän oli myös kristillinen libertaarinen, siinä mielessä, että oli innokas kapitalismin kannattaja ja kommunismin kiivas vastustaja. North pyrki sovittamaan uusklassisen talousteorian ja kalvinistisen teologian toisiinsa. Koska ihminen oli perimänsä tähden syntinen, paras tapa kanavoida hänen itsekkyytensä oli kanavoida se markkinatalouteen. Tämä myös palkitsee häntä hyvästä tai rankaisee pahasta. Hallituksen sääntelyä North piti talouselämälle epäsuotuisana ja jopa epäkristillisenä, sillä Jumala oli luonut ihmisen elämään eri piirit, joita ei saanut sekoittaa toisiinsa. North katsoi, että liittovaltion toimittama verotus oli varkautta. sillä se rikkoi seitsemättä käskyä vastaan.

Kirjan kolmannessa osassa selvitellään sitä, millä tavoin valkoinen kristillinen nationalismi on vaikuttanut Amerikan nykyiseen politiikkaan. Tarkastelun kohteena ovat ideologian keskeiset käsitteet: libertarianismi, etnonationalismi ja rotuväkivalta ja se, millä tavoin ne on kristillisessä nationalismissa sulautettu toisiinsa. Tässä tärkeätä on ns. Teekutsuliikkeen, Maga-liikkeen ja Capitolin valloitukseen liittyvien tapahtumien selvittely.

Teekutsuliike syntyi vuonna 2009 protestina presidentti Barack Obaman rahoitustoimille, joita käytettiin eräiden merkittävien yhtiöiden ja asuntovelallisten pelastamiseksi finanssikriisin ahdingosta. Myöhemmin protestit kohdistuivat myös ns. ”Obamacaren” nimellä kulkevaan taloudelliseen tukeen terveydenhuollossa. Teekutsuliikkeessä näiden toimien katsottiin lisäävän tavallisten veronmaksajien taakkaa. Niitä pidettiin myös valtiolle kuulumattomana puuttumisena yksityiseen talouteen.

Teekutsuliike ei ollut kuitenkaan vain varakkaiden liikemiesten tukema libertaarinen poliittinen ryhmä. Liikkeessä korostettiin kansakunnan perustavien dokumenttien viittauksia Jumalaan merkkinä siitä, että kansalle kuuluvat vapaudet ovat Jumalan antamia. Liike koostui kahdesta lähes yhtä suuresta ryhmästä. Toiselle ryhmälle tunnusomaista oli evankelikaalinen kristillisyys. Toiselle taas uskomus myyttiin kristillisestä kansasta oli merkittävää, muttei henkilökohtainen usko. Molempia ryhmiä yhdisti libertaarinen näkemys taloudesta.

Yksi sytyke Teekutsuliikkeelle on ollut rotukysymykseen liittyvä pelko. Jo pelkästään se, että mustaihoinen mies oli Valkoisessa talossa, huolestutti monia valkoisia amerikkalaisia. Tähän kietoutui pelko siitä, että radikaalit vasemmistolaiset, maallistuneet tai muslimit syrjäyttävät valkoiset kulttuurisesti marginaaliin. Teekutsuliikkeelle oli ominaista kielteinen asennoituminen maahanmuuttajiin, joiden he ajattelivat rapauttavan yhteiskuntaa.

Teekutsuliikkeen kannattajat suhtautuivat USA:n perustuslakiin uskonnollisella kunnioituksella. Siihen kuului usko siihen, että perustuslaki on syntynyt jumalallisesta inspiraatiosta, kuten Raamattu. Perustuslakia ei tullut korjata kulttuuristen muutosten tähden. Alkuperäinen perustuslaki oli tae yksilöille annetuista vapauksista, joita sosialismi uhkaa. Teekutsuliikkeessä libertaariset näkemykset yhdistyivät näin valkoisen kristillisen nationalismin etnotraditionalistisiin piirteisiin.

 MAGA-liikeen (Make America Great Again) sisältö on muotoutunut Donald Trumpin sille esittelemän narratiivin pohjalta. Kirjoittajien mukaan se on puolisekulaarinen versio kristillisen nationalismin syvätarinasta. Yksi perinteisen syvätarinan ja Trumpin muokkaaman kertomuksen monista yhtymäkohdista on lopunaikojen esille nostaminen. Konservatiivikristittyjen odotukset kohdistuivat lopunajan viimeiseen taisteluun hyvien ja pahojen voimien välillä. Trumpin näkemys siitä, että maailma on kulkemassa kohti katastrofia, sointui sen kanssa hyvin yhteen.

Puritaanien kertomukseen luvatusta maasta kuului eri yhteyksissä esiintynyt vertauskuva verestä. Se viittasi rotuun kuulumiseen, kristilliselle uskolle ominaiseen uhrautumiseen ja maan valloittamiseen kansalle. Trumpin puheissa tämä vertauskuva on tullut esiin useimmiten epäsuorasti, kuten kuvauksissa maahanmuuttajien rotuun liittyvistä fyysisistä ominaisuuksista. Myös muslimien maahantulokiellon ja muurin pystyttämisen perusteluiksi hän on esittänyt seikkoja, jotka viittaavat valkoisen rodun suojelemiseen.

Trumpin retoriikka on nostanut esille kysymyksen amerikkalaisesta miesihanteesta. Kirjoittajat tulkitsevat, että hänen loukkaava ja aggressiivinen puhetapansa heijastaa traditionaalisen tarinan kuvaa rajaseuduilla yksin ratsastavasta valkoisesta pyssymiehestä. Tarpeen vaatiessa hän on käyttänyt aseellista väkivaltaa suojatakseen perhettään tai kostaakseen villien alkuasukkaiden ilkityöt. Tällainen maskuliinisuus on ulottunut myös puhetapaan. Silloinkin, kun valkoinen mies on solvannut toisia rasistisesti tai seksistisesti, valkoinen mies on vain käyttänyt Jumalalta saamaansa vapautta. Myös kuvaa Jeesuksesta on muokattu kovan miesihanteen mukaiseksi.

Vapauden merkitys on Trumpin kannattajille keskeistä. Kyselytutkimuksessa kävi ilmi, että Trumpia vaaleissa äänestäneistä yli kaksi kolmasosaa piti uskonnon vapautta keskeisenä perusteena ehdokkaan valinnassa. Heille tärkeätä oli myös se, että kristillisen uskon vaikutus julkisuudessa kasvaa. Heidän mielestään kristittyihin kohdistui syrjintää eikä seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluviin. Kysymys ei ollut neutraaleista, kaikille kansalaisille kuuluvista oikeuksista, vaan vapaudesta ”meille”. Vastakohtana ovat ”he”, joiden osaksi jää alistuminen kontrolliin ja tarvittaessa väkivaltaan.

Kyselytutkimus asenteista väkivaltaan paljasti, että kristilliseen nationalismiin suuntautuneiden näkemykset eivät yleisessä väkivallan käytössä juurikaan poikenneet muista valkoisista amerikkalaisista. Sen sijaan tilannekohtaiseen väkivallankäyttöön he asennoituivat muita myönteisemmin. He antoivat muita enemmän tukea ”hyvien jätkien” oikeudelle aseenkäyttöön ”pahoja”, aseistettuja ”jätkiä” vastaan. Samoin he olivat muita myönteisempiä kuolemantuomioille, poliisin rajoittamattomalle väkivallalle ja kidutuksen käyttämiselle kuulusteluissa. Kirjoittajat tulkitsevat tulosten viittaavan siihen, että valkoinen kristillinen nationalismi on määritellyt vapauden sisäpuolelle ja ulkopuolelle jäävät ryhmät uudella tavalla. Vapaus ja samalla valta kontrolloida kuuluu hyville ihmisille ”sellaisille kuin me”. Järjestyksen säilyttämiseksi väkivallan käyttökin on mahdollista niitä kohtaan, jotka eivät ole vapauden ”arvoisia”.

Kun valkoinen kristillinen nationalismi jakaa kansalaiset oikeisiin amerikkalaisiin ja muihin, on ymmärrettävää, että osallistumismahdollisuudet demokratiaan muodostuvat erilaisiksi. Kristillisen oikeiston johtajille on ollut tärkeätä rajoittaa ”epäkelvoiksi” katsottujen kansalaisten äänioikeutta tai tehdä äänestäminen vaikeaksi. Tätä ei ole pyritty salailemaan julkisuudelta. Mike Huckabee, baptistipastori, Arkansasin kuvernööri ja republikaanien presidenttiehdokas, kertoi julkisesti, että oikea äänestäjä on se, joka antaa äänensä hänelle ja tuntee perustuslain.

Tähän suuntaan on ajateltu yleisemminkin kristillisen oikeiston piirissä.

Kyselytutkimuksessa kävi ilmi, että valkoisen kristillisen nationalismin kannattajat haluavat rajata osallistumista vaaleihin eri tavoin. Tämä voi tapahtua esimerkiksi hankaloittamalla äänestämistä, epäämällä äänioikeus joihinkin rikoksiin syyllistyneiltä tai vaatimalla kansalaistestin suorittamista.

Äänestäjien demokraattisten oikeuksien syrjäyttämispyrkimys kärjistyi Capitolin kapinassa ja sitä edeltävissä tapahtumissa. Trump oli jo ennen vaaleja aloittanut kampanjan, jossa hän pelotteli kansalaisia vaalipetoksella. Hävittyään hän väitti saaneensa ”maanvyöryvoiton” ja että vaalit oli väärennetty, vaikka hän ei pystynyt todistamaan väitteitään. Trumpin narratiivia levitti suuri joukko kristillisen nationalismin johtajia, ja tukea se sai myös republikaanien kongressiedustajilta.

Kirjoittajat luonnehtivat Capitolin kapinaa kristillisten nationalistien kaoottiseksi, väkivaltaiseksi ja kammottavaksi näytökseksi. Kristillisten nationalisten käsitykset tapahtumista ovat olleet ristiriitaisia. Heidän mielestään Trumpilla ei ollut mitään tekemistä kapinan kanssa. Toisaalta heidän mielestään kapinoitsijoita ei tulisi asettaa syytteeseen. Kirjoittajat katsovat, että kristillisten nationalistien tulisi myöntää toimineensa syvätarinan juonen mukaan ja että heille kysymys oli ”oikeutetusta” väkivallasta, jota ”kunnolliset patriootit” harjoittivat järjestyksen ylläpitämiseksi.

Trumpille myönteinen ajatushautomo on todennut, että runsas puolet nykyään Yhdysvalloissa asuvista ei ole missään käsitteen mielekkäässä merkityksessä amerikkalaisia. He ovat ”zombeja” ja ”rottia”, eivätkä rakasta totuutta ja kauneutta. Valkoiset kristityt ovat saaneet Jumalalta oikeudet elämään, vapauteen ja omaisuuteen. Ne ovat pyhiä. Valkoisten väkivalta pitää yllä järjestystä. Sen sijaan mustien väkivalta on hyökkäys vapautta vastaan.

Kirjan neljännessä osassa kirjoittajat kääntävät katseensa Yhdysvaltojen tulevaisuuteen. Keskeisiä kysymyksiä ovat: millaisia muutoksia kristillisessä nationalismissa on parhaillaan tapahtumassa ja miten ne vaikuttavat Amerikan demokratian tulevaisuuteen. Kirjoittajat nimeävät viisi tällaista meneillään olevaa muutosprosessia.

Ensimmäinen näistä on se, että syntyperäisyyden merkitystä korostetaan. Tähän liittyy maahanmuuttovastaisuus. Aikaisemmin republikaanipuolueen keskeiset vaikuttajat, kuten Reagan, olivat avoimia maahanmuutolle. Viime vuosina näkemykset ovat muuttuneet. Tämä näkyy esimerkiksi Trumpin päätöksissä rajamuurista ja muslimien maahantulokiellosta. Trumpin läheiset neuvonantajat, kuten Steve Bannon, ovat esittäneet väestönvaihdon teoriaan liittyviä näkemyksiä. He ovat epäilleet, että demokraattipuolueen eliitti pyrkii maahanmuuton avulla kasvattamaan omaa äänestäjäjoukkoaan. Vastauksena tähän republikaanit ovat aktivoineet omaa kannattajakuntaansa käyttämällä hyväkseen kristilliseen nationalismiin sisältyvää nostalgiaa.

Kristillisyyden aikaisemmat rajat ovat hämärtyneet amerikkalaisten mielissä. Ennen kristillisyys merkitsi kirkkoon kuulumista ja uskoa kristillisiin opinkappaleisiin. Nykyään kristityksi tai jopa evankelikaaliksi saattaa kokea itsensä myös sellainen kansalainen, joka samaistuu kristillisen nationalismin ideologiaan, puolustaa amerikkalaista elämäntapaa tai tuntee kuuluvansa samaan poliittiseen heimoon, vaikka hänellä ei olisikaan varsinaisesti kristillistä uskonvakaumusta. Tällainen rajojen hämärtyminen on tapahtunut muutoinkin aatteiden tasolla. Uskoon sisältyvä profeetallisuus näyttää liittyvän myös sekulaareihin salaliittoteorioihin. Kristillisyyden käsitettä koskevat muutokset ovat johtaneet kansalaisliikkeiden tasolla aikaisempaa suurempaan yhteyteen uskonnollisen oikeiston ja valkoisten nationalistien välillä.

Yksi kristillisen nationalismin muutoksista on kansainvälisyyden vaihtuminen eristäytymiseen. Kylmän sodan aikana demokraateista tuli sodan vastustajia, varsinkin Vietnamin sodassa kärsityn tappion vuoksi. Sen sijaan uuskonservatiivit kehuivat Yhdysvaltojen maailmanlaajuista ylivaltaa. Tätä perusteltiin myös uskonnollisesti. Yhdysvaltojen tulkittiin taistelevan ”jumalatonta kommunismia” tai ”pahan akselia” vastaan. Yhdysvaltojen maailmanlaaja ylivoima antoi myös evankelikaaleille mahdollisuuden levittää omaa sanomaansa. Nykyhetkessä asetelmat ovat muuttuneet.

Eristäytymisestä on tullut republikaanien valtavirtaa. Ulkoisena vihollisena on taloudessa kilpaileva Kiina, mutta ideologinen vihollinen on valtion sisäinen. Sellaisia ovat kansainvälisyyttä suosivat ”globalistit”. He ovat nationalistien vihollisia. Nationalistit taas ovat ”todellisia amerikkalaisia”. Myös monet konservatiiviteologit ovat yhtyneet Trumpin näkemyksiin eristäytymisestä. He julistavat, että Jumala on luonut kansat ja että muurit ovat Jerusalemissa vieläpä taivaassakin. Myös rajamuurit ovat osa Jumalan suunnitelmaa. Valkoiset kristilliset nationalistit ovat perinteisesti kokeneet olevansa vastustajiaan ylempiä rodullisesta, poliittisesta ja uskonnollisesta näkökulmasta katsoen.

Syvällä tarinalla on ollut voittoisa äänensävy. Nyt valkoiset kristilliset nationalistit ovat siirtyneet puolustusasemiin. Kyselytutkimuksessa vuonna 2021 tuli esiin se, että valkoiset kristilliset nationalistit kokivat olevansa syrjinnän kohteita ja että he pelkäsivät sen syrjinnän lisääntyvän Joe Bideninpresidenttikauden kuluessa.

Valkoinen kristillinen nationalismi on muuttunut silmiinpistävästi myös siten, että se on siirtynyt kohti ”messianismia”. Kristillisten konservatiivien suhtautuminen Trumpiin on ollut varauksetonta. Jatkuvasti kasvanut rakkaus Trumpia kohtaan on kummunnut äänestäjien luottamuksesta, mutta myös siitä, että he ovat nähneet hänessä pelastajan ja suojelijan vihollisia vastaan. Trump on luvannut pelastaa heidät marginalisoitumiselta ja vainolta. Trump on kuvannut itseään ”valittuna”, Jotkut kutsuvat häntä ”voidelluksi” Israelin kuninkaiden mukaan. QAnon-teoriassa hänet on asetettu Kostaja-Kristuksen rooliin, joka toimittaa viimeisen tuomion. Messias-poliitikko on uutta Amerikan poliittisessa historiassa.

Valkoinen kristillinen nationalismi aiheuttaa kirjoittajien mielestä ehkä jopa kuolemanvaaran demokratialle. Demokratialla he tarkoittavat ”liberaalia” demokratiaa, joka on kansan valtaa. Siihen kuuluvat mm. yleinen äänioikeus, ihmisoikeudet, tasa-arvo oikeuden edessä. Eniten valkoinen kristillinen nationalismi uhkaa liberaalia demokratiaa siinä, että se rajaa suuren joukon amerikkalaisia ulkopuolelle. Valkoinen kristillinen nationalismi on luonteeltaan etnonationalismia. Kansakuntaan kuuluminen rajataan rodun, uskonnon ja syntyperän avulla. Liberaali demokratia perustuu kirjoittajien mielestä ”kansalaisnationalismiin”. Sen mukaan kansakunnalle perustavanlaatuisia ovat arvot, lait ja instituutiot.

Valkoisen kristillisen nationalismin kapea määritelmä kansalaisuudesta heijastuu keskusteluun äänioikeudesta vaaleissa. Riippuvuus tästä ideologiasta johtaa pyrkimykseen rajoittaa äänioikeutta eri tavoin. Äänioikeus kuuluu ”meille oikeille” amerikkalaisille eikä meidän vastustajillemme. Tämän tähden myös Trumpin vale vaalipetoksesta on ollut osalle kansaa helppo uskoa. Kansakunnan koostumus on jatkuvasti muuttunut. Tämä on ollut yhtenä syynä haluun muokata äänioikeutta. Niin kauan kuin syntyperäiset valkoiset kristityt ovat olleet lukumäärältään suurin ja myös kulttuurisesti hallitseva kansanosa, kristityt nationalistit eivät ole haastaneet amerikkalaisia instituutioita. Mutta kun eteen on tullut vähemmistöön joutuminen ja vallan menettäminen, jotkut heistä ovat olleet valmiit hylkäämään liberaalin demokratian ja turvautumaan ”vahvempiin toimenpiteisiin”. On alettu puhua jopa amerikkalaisen monarkian hyvistä puolista.

Kirjoittajat esittävät pohdintoja siitä, millä tavoin politiikka Trumpin virkakauden kuluessa saattaa kehittyä. Viitteitä tähän he poimivat niiden valtioiden historiasta, joissa kristillinen nationalismi ja oikeistopopulismi ovat liittoutuneet toisiinsa. Tällaisiksi he nimeävät mm. Venäjän, Unkarin ja Puolan. Tyypillistä näissä maissa on ollut se, että yksinvaltiaan valinta virkaan on tapahtunut demokraattisella äänestyksellä, mutta sitten on toimeen pantu muutoksia, jotka tekevät virasta poistamisen vaikeaksi. Amerikan vaalijärjestelmässä on tähän alttiutta, sillä se sisältää instituutioita, jotka tarjoavat vähemmistölle mahdollisuudet vallan säilyttämiseen. Tärkein näistä on valitsijoiden kollegion asema vaalien vahvistajana. Se tekee presidentin vaaleista välillisen. Toinen väärinkäyttöön altistava instituutio ovat vaalialueet, joiden rajoja poliitikot voivat kulloisen tarpeen mukaan muuttaa. Näin instituutioita koskevilla sääntöjen muutoksilla voidaan vaikuttaa vaalien lopputulokseen. Valkoiset kristilliset nationalistit pitävätkin näitä elimiä vaalien kannalta tärkeinä.

Kun vaalien säännöstöt on muutettu, itsevaltiaat ryhtyvät muuttamaan tuomioistuimia ja nimittämään heille uskollisia tuomareita. Näin he torjuvat hallintoonsa kohdistuvat haasteet. Kun vaalijärjestelmä ja oikeuslaitos on ”uudistettu”, huomio kohdistetaan lainsäätäjiin. Heidän valtansa riisutaan siirtämällä se johtaville virkamiehille tai itsevaltiaille itselleen. Itsevaltiaista oivana esimerkkinä he mainitsevat Vladimir Putinin, jota Trump on paljastanut ihailevansa.

Itsevaltius johtaa korruptioon, jota käytetään itsevaltiaan rikastumiseen ja poliittisen valvonnan strategiana. Itsevaltias perheineen kerää varallisuutta ja jakaa sitä ystäville tarjoamalla heille sopimuksia valtion kanssa. Etuja saaneet lahjovat edelleen vaikutusvaltaisia tukijoitaan Ketjun jatkuessa muodostuu näin korruptoituneiden verkosto, jossa sääntöjä on seurattava. Itsevaltainen hallinto pyrkii kontrolloimaan myös kulttuuria. Myös media, yliopistot ja uskonnolliset yhteisöt joutuvat painostuksen kohteeksi. Kapinoivat organisaatiot lakkautetaan ja niiden sijalle asetetaan hallituksen linjaa noudattavat toimijat. Raainta väkivaltaa käytetään niihin, joita hallinto pitää sisäisinä vihollisinaan.

Kirjoittajat arvioivat, että Trumpin kannattajat ovat valmiit ryhtymään uudelleen kapinaan Capitolin mallin mukaan. Siihen on entistä paremmat mahdollisuudet, kun republikaaninen puolue on puhdistettu opposition edustajista. Vallan tavoittelua vaikeuttaa kuitenkin Amerikan yhteiskunnallisen rakenteen hajautuneisuus.

Perustuslailla on luotu hajautettu hallinnollinen rakenne, jossa erillisillä osavaltioilla omine hallintorakenteineen, on keskeinen merkitys. Tämä koskee myös taloutta, kulttuuria, mediaa ja uskonnollisia yhteisöjä. Aseistetut joukotkin ovat monikulttuurisia ja ovat tuskin valmiit tukemaan rasistista itsevaltiasta.

Jos MAGA-liike onnistuu ottamaan ylivalta-aseman Yhdysvaltojen hallinnossa, tulokset saattavat olla kohtalokkaat. Seurauksena voi olla sisällissota tai se, että jotkin osavaltiot irrottautuvat liitovaltiosta. Yhdysvalloille kävisi kuten muillekin autoritäärisille valtioille. Siitä muodostuisi kleptokratia, jolle on tyypillistä hallinnon epäpätevyys ja talouden vähittäinen rappeutuminen.

Kirjoittajat korostavat, että tällainen kehitys voidaan estää laajapohjaisella liittoutumisella. Liittoutumisen edellytyksenä on yhteinen näkemys liberaalin demokratian periaatteista, kuten äänestysoikeudesta, rotujen oikeudenmukaisuudesta asemasta, uskonnonvapaudesta ja oikeusvaltion asemasta.