Punainen peto – Eetu Salinin elämä valkokankaalla

Suomalaisen työväenliikkeen merkittävästä aktiivista ja SDP:n perustajajäseniin kuuluvasta Eetu Salinista (1866–1919) on tehty vaikuttava elämäkerrallinen elokuva, joka yhdistelee kokeellisesti teatterilavastusta ja perinteikkäämpää historiadokumenttia. Omalaatuisista lavastus- ja erikoistehosteratkaisuista huolimatta – tai kenties juuri niiden ansiosta – katsoja pääsee Punaisessa pedossa teatteriyleisön tavoin intiimisti osalliseksi historiallisten tapahtumien kerrontaan sekä Salinin mieltä kalvaviin lapsuudentraumoihin, jotka yhdessä alkoholismin kanssa varjostavat hänen ihmissuhteitaan ja poliittista toimintaansa.

Elokuva on kerronnaltaan lähinnä dokufiktio, joka sekoittaa näyteltyjä kohtauksia tosielämästä, väleihin lisättyjä faktatekstejä ja aikalaisvalokuvia. Se ei etene täysin kronologisesti, sillä toisinaan katsoja viedään Salinin muistojen saattelemana tarkastelemaan vuosien takaisia hetkiä ja episodeja. Nämä toimivat tehokeinoina ennen kaikkea selittämään Salinin motiiveja ja siten viemään kerrontaa eteenpäin. Miksi tästä suutarin ammattia harjoittavasta miehestä tuli suomalaisen työväenliikkeen yksi merkittävimmistä agitaattoreista?

Elokuvan työryhmää Helsingin ennakkonäytöksessä, vasemmalta oikealle: Roope Olenius, Jan-Henrik Holmlund, Veera W. Vilo, Antti-Jussi Marjamäki ja Marju Laine. Kuva: Emmi Rintanen.

Ennakkonäytöksen jälkeen pääsimme toimittajien kesken kuulemaan elokuvan tekijöiltä sen suunnittelu- ja toteutusprosessista. Elokuvan synnyn taustalla vaikutti vahvasti vuonna 2019 Porin teatterissa esitetty näytelmä Työväen Eetu – Kertomus Eetu Salinin elämästä, joka puolestaan perustui tietokirjailija Pertti Rajalan tutkimuksiin. Näytelmän ohjasi Marju Laine, joka näytteli sekä lavalla että elokuvassa Salinin vaimoa Ida Salinia. Näytelmässä esiintyi myös elokuvassa itse Salinia näytellyt Jan-Henrik Holmlund, mutta muissa miesrooleissa. Heidän yhteistyönsä kuitenkin antoi kipinän ajatukselle elokuvasta, johon ohjaajiksi tulivat elokuvassa Väinö Tannerta (1881–1966) näytellyt Antti-Jussi Marjamäki ja tämän vaimoa Linda Tannerta (1882–1978) näytellyt Veera W. Vilo.

Näytelmän valmisteluissa vaikuttaneet yhteis- ja taustatyö siis osaltaan helpottivat tarinan tuomista valkokankaalle. Marjamäki painottikin pressitilaisuudessa elokuvan tekemisessä huolellisen esityön tekemistä, toisiinsa tutustumista ja yhteisymmärryksen rakentamista. Toisten huomioon ottamisen merkitys välittyi myös Vilon puheenvuorossa, kun elokuvan keskeisestä sanomasta esitettiin kysymys. Ympäri maailmaa esiintyy tälläkin hetkellä paljon poliittisten ääripäiden vahvistumista, mikä on sekä seurausta keskusteluyhteyden heikentymisestä että johtaa sen heikentymiseen. Vilo pitääkin merkittävänä, että elokuva muistuttaisi meitä keskusteluyhteyden säilyttämisen tärkeydestä.

Punainen peto kuvaa ennen kaikkea Suomen sisällissotaa edeltäneitä poliittisia ja taloudellisia jännitteitä, jotka lopulta vuoden 1918 alussa purkautuivat verisesti ja jäivät vielä sodan jälkeenkin raskaasti latautuneina ilmaan. Elokuvassa Salin on jyrkästi väkivaltaa ja verenvuodatusta vastaan; sen sijaan hän on taitava puhuja, joka saa työväenliikkeen ulkopuolisiakin ihmisiä kuuntelemaan ja ymmärtämään. Tästä huolimatta elokuva kuvaa sanoin ja mielenkiintoisin kuvauksin, että Salin kokee olevansa hyödyllisin liikkeen marttyyrinä.

Uskonnolla on muutenkin kiehtova osa elokuvassa. Traumaattisissa takaumissa Salinin molemmat vanhemmat kuvataan julmina ja kurittavina, ja he pakottavat pienen poikansa lukemaan ääneen raamatunjakeita ulkomuistista. Virheestä seurasi fyysinen rangaistus. Suurten nälkävuosien aikaan kuollut äiti kummittelee usein Salinin mielessä ruumisarkusta nousevana elävänä kuolleena, joka nuhtelee poikaansa ja kutsuu tätä ”syntiseksi kuin äitinsäkin”. Eikä tähän nälkään auttavaa leipää pöytään rukouksilla saa, vaan käsien työllä. Eräässä traumakohtauksessa Salinin kämmeniin näyttääkin nousevan Kristuksen ristiinnaulitsemisen haavoja eli stigmoja muistuttavat verijäljet.

Uskonnollisuus välittyy Salinille vaikeana asiana, ja hän kritisoikin pappien korruptoituneisuutta ja uskontoa ilman hengellisyyttä. Silti uskonnollinen tematiikka linkittyy hänen elämäänsä ja uraansa keskeisesti. Elokuvan nimikin sivuaa sitä, että Salinia kutsuttiin elinaikanaan Ilmestyskirjan pedoksi, ja Ilmestyskirja on vahvasti Punaisen pedon kerronnassa läsnä. Aivan ensimmäisenä elokuvassa valkokankaalle ilmestyykin tekstinä Ilmestyskirjan luku 6 jae 4, jonka ”tulipunaisen hevosen” symboliikka mietityttää elokuvan kontekstissa: ”Nyt tuli esiin toinen, tulipunainen hevonen. Sille, joka istui hevosen selässä, annettiin valta riistää rauha maan päältä ja panna ihmiset tappamaan toisiaan. Hänelle annettiin iso miekka.”

Elokuvassa Salin kuvataan kyllä voimakastahtoiseksi työläisten oikeuksien puolesta taistelevaksi agitaattoriksi, muttei väkivaltaan kannustavaksi. Hän olisi halunnut välttyä sisällissodalta, mutta työväenliikkeen sisäiset näkemyskiistat johtivat jäsenet ajamaan useampaa linjaa, maltillista ja vallankumouksellista, joista jälkimmäinen puski läpi. Elokuva ei romantisoi sisällissodan verilöylyä aikalaisvalokuvien välähdyksin ja erikoistehosteiden keinoin. Nuo muutamat kuukaudet ovat jättäneet itsenäisen Suomen historian satuttavimmat muistot ja perinnöt kansallemme, minkä tulisikin muistuttaa meitä olemaan toistamatta historiaa tällaisina aikakausina, kun vastakkainasettelut kukoistavat.

Yhteen elokuvaan ei voisi mitenkään kuvata Salinin koko elämää ja poliittista uraa, mutta mielestäni Punainen peto kuvasi näitä tarpeeksi. Traumoista ja alkoholismista kärsivä Salin näyttäytyy vaikeuksistaan huolimatta periaatteidensa puolesta taistelevana syvällisenkin filosofisena henkilönä, jonka myötävaikutuksesta kummunnutta perintöä loppukohtauksessa kunnioitetaan kauniisti.

Elokuvassa Salin ja Tanner keskustelevat valon ja pimeyden jatkuvasta kamppailusta ja siitä, kuinka tällainen kamppailu on vääjäämätöntä. ”Tärkeintä on lopulta se, että taistelu jatkuu”, toteaa Salin, ”sillä toista ei ole ilman toista.” Maailma ilman konflikteja on utopiaa, ja tämä tarkoittaa, että paremman maailman puolesta on aina taisteltava, ja sen puolia on aina pidettävä. Siksi myös keskusteluyhteyden säilyttämisen tärkeyden nostaminen elokuvan keskeiseksi sanomaksi on ajankohtaista aina.

Punainen peto tulee elokuvateattereihin 2.10.2026.