DocPoint tarjoilee ajankohtaisimmat dokumenttielokuvat

Helmikuu käynnistyi taas dokumenttielokuvilla, kun 25 vuotta täyttävä DocPoint-festivaali tuo Helsingin valkokankaille ajankohtaista ja ajatuksia herättävää katsottavaa.
Jo täydessä vauhdissa olevassa festariohjelmassa on elokuvien lisäksi tuttuun tapaan monipuolista keskusteluohjelmaa ja lukuisia kotimaisia ja kansainvälisiä vieraita.

Koko ohjelmisto ja aikataulut löytyvät festivaalin verkkosivuilta.

Tässä muutama poiminta festivaaliviikkoon.

Rock Out

Jokaisen rockmusiikin historiasta kiinnostuneen must-see DocPointin ohjelmassa on Dustin Lance Blackin ohjaama Rock Out. Musiikkihistorian ikonit tunnetaan, mutta harvemmin puhutaan queer-ihmisistä, jotka olivat keskeisessä roolissa heidän menestyksensä taustalla. Musiikkimaailman taustavaikuttajien lisäksi Black käsittelee myös legendaarisista legendaarisimpia artisteja, jotka ovat rikkoneet sekä oman aikansa että rockpiirien ahtaita sukupuolinormeja.

Oscar-palkittu ohjaaja Black punoo yhteen rockin kulttuurihistorian ja henkilökohtaisen tarinan muusikkoveljestään Marcuksesta, joka ei koskaan oikein asettunut rock-yhteisöönsä. Hän keskustelee musiikkialan vaikuttajien kanssa, millainen rooli LGBTQ+-taiteilijoilla ja musiikin ammattilaisilla on ollut hard rockin, punkin ja metallin parissa sekä lavalla että taustavaikuttajina. Keskusteluissa nousee esille myös se, miten queer-identiteettejä käytettiin jo varhain rockin historiassa ilmiöiden ja rajoja ylittävän kiinnostuksen luomiseen.

Keskusteluja ja haastatteluja rytmittää runsas arkistomateriaali, joka herättää nostalgisia tunteita. Jo pelkkä rockmusiikki on aiheuttanut kaikkina aikoina paheksuntaa, syystä tai toisesta, aina jossakin. Niittiin, nahkaan, meikkeihin, korkokenkiin ja pitkiin hiuksiin pukeutuneet miesrokkarit ovat herättäneet moraalihysteriaa. Ristiriita on ilmeinen: queer yhtä aikaa näkyy, mutta ei kuitenkaan, ja sitä fanitetaan, mutta sen olisi kuitenkin parempi pysyä kaapissa.

How to Build a Library

Kenian Nairobissa sijaitseva McMillan Memorial Library on kolonialismin muistisäiliö. Sen perusti 1931 brittiläis-amerikkalainen McMillanien uudisasukasperhe, ja se oli pitkälle 1950-lukua asti vain valkoisten käytössä. Dokumentti seuraa Shiro Koinangen ja Angela Wachukan työtä: he haluavat vahvistaa kaupungin julkisia kirjastoja ja tehdä McMillan-kirjastosta kenialaisten kirjaston, purkaa siihen liittyviä historiallisen vallan rakenteita, ruotia kirjaston kolonialistisen historian läpi ja rakentaa kirjaston ympärille uutta yhteisöä. Julkisena tilana kirjasto on myös kansalaisvaikuttamisen paikka, ja romukasojen, arkistopölyn ja kiviseinien keskellä käydäänkin keskustelua vallasta, muistista ja siitä, mitä tietoa säilytetään ja kuka siitä päättää.

How To Build a Library

Shiro Koinangen ja Angela Wachukan projektia voi seurata sivulla www.howtobuildalibrary.com

Abode of Dawn

Kun Neuvostoliitto kaatui, vuosikymmeniä jatkuneen uskonnonvastaisen ajan jälkeen kaikenlaiset lahkot ja uudet messiaat löysivät paikkansa kukoistaa Venäjällä. Entinen liikennepoliisi ja maalari Sergei Torop perusti Siperian perukoille oman Viimeisen testamentin kirkon 1990-luvun alussa. Sergeistä tuli Vissarion, kirkon karismaattinen johtaja, mystikko ja uudestisyntynyt messias.

Luonnonmukaisesti ja eristyneesti elävä yhteisö on toiminut yli kolmekymmentä vuotta. Vissarion on asunut vuorelle rakennetussa huvilassaan, jonka läheisyydessä asuvat myös muutamat hänen lähimmät seuraajansa. He ovat uskon esimerkkejä vuoren juurella sijaitsevissa kylissä asuvalle yhteisölle, johon kuuluu muutamia tuhansia ihmisiä.

Abode of Dawn

Ohjaaja Kristina Shtubert seurasi ja kuvasi yhteisöä kymmenen vuotta. Elokuvassaan hän keskittyy muutamaan henkilöön ja heidän ajatuksiinsa: hurskas vanha Anna on vakuuttunut Vissarionin pyhyydestä, aikanaan Saksasta muuttanut Christine kasvattaa pieniä lapsiaan eikä juurikaan saa tukea vetäytyvältä ja vaitonaiselta mieheltään, nuori Diana haluaa pois. On toiveita, uskoa, pettymystä, kritiikkiä ja kaipuuta muusta. Shtubert ei arvota vaan jättää tilaa ihmisille ja heidän ajatuksilleen. Elämä vaatimattomuutta tavoittelevassa yhteisössä on vaihtelevaa, ja kyläyhteisön arkea valvoo vuoren laella häämöttävä Vissarionin huvila.

Itse Vissarion onkin etäinen hahmo, ja ilmassa on merkkitapauksen tuntua, kun hän laskeutuu valkoisiin pukeutuneena alas vuoreltaan saarnaamaan yhteisölleen. Shtubertille hän ei montaa sanaa lausu, eikä saarnaa saa kuvata. Sittemmin Vissarion ja hänen lähimmät kumppaninsa on vangittu ja heitä syytetään laittomasta uskonnollisesta toiminnasta sekä seuraajiensa taloudellisesta ja henkisestä riistosta.

The Long Road to the Director’s Chair

Berliinissä järjestettiin vuonna 1973 ensimmäinen kansainvälinen naisten elokuvaseminaari. Norjalainen ohjaaja Vibeke Løkkeberg toi tapahtumaan mukanaan kuvausryhmän, joka tallensi lukuisia eri maista tulleiden naisten välisiä keskusteluja työstä ja kokemuksista elokuva-alalla. Elettiin vapautusliikkeiden aikaa, ja Løkkeberg oli edellisvuonna julkaissut dokumentaarisen lyhytelokuvan Abort. Berliinissä hän jututti kollegoitaan suorasukaisesti ja kainostelematta ja tuli tehneeksi elokuvan, joka tuntuu tavattoman ajankohtaiselta vielä vuonna 2026.

Løkkebergin kuvausryhmän taltioima materiaali on nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin restauroitu. Keskusteluista rakentuva elokuva on valloittavasti hetkessä kiinni: Løkkeberg kyselee, kommentoi ja antaa ohjeita, naiset jakavat kokemuksiaan avoimesti ja paikoin hilpeästikin. Välillä filmi loppuu, mutta keskustelu jatkuu. Ei jää epäselväksi, miten paljon naisia on elokuva-alalla aliarvioitu, vähätelty, syrjitty ja tyrkitty sivuun. Väistämättä tulee miettineeksi, paljonko viidessäkymmenessä vuodessa on muuttunut.