Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali alkaa torstaina 15.9. Tarjolla on yli 180 pitkää elokuvaa ja monipuolinen valikoima lyhytelokuvia. Mukana on muun muassa kolme ajankohtaisia tarinaa Skandinaviasta.
Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin tarjontaan mahtuu paljon ajankohtaisia, kiinnostavia elokuvia, jotka eivät ole tulossa teatterilevitykseen Suomessa. Jos aikaa on vain kolmelle elokuvalle, hyvän vaihtoehdon tarjoavat seuraavat kolme.
Drifters näyttää kansankodin kääntöpuolen
Drifters on tyly kuvaus ruotsalaisen yhteiskunnan laitamille joutuneiden sekavasta ja epämääräisen horjuvasta elämästä. Huumepiirien kanssa ongelmiin joutunut Minna (Malin Levon) menettää kotinsa ja muuttaa kissoineen asuntovaunualueelle muiden elämän pientareelle tyrkkäämien joukkoon. Hän jakaa asuntovaunun alkoholin kanssa kamppailevan Katjan (Lo Kauppi) kanssa. Katja uhkaa menettää lapsensa huoltajuuden.
Tummasävyinen kuvamaailma ja karu kerronta alleviivaavat arjen sekavuutta ja ennakoimattomuutta. Huumediileri voi vaatia mitä vain ja väkivallalla hallitseminen tekee koukkuun jääneiden elämästä jatkuvaa pelkoa. Asuntovaunun, päiväkeskuksen ja ostoskeskusten myyntikulmien välistä kehää kiertävän Minnan ongelmat vain lisääntyvät vaikka hän yrittää päästä niistä eroon. Huohottava hengitys vahvistaa tunnetta, että köysi kiristyy kiristymistään.
Ohjaaja Peter Grönlundin otteessa on jotakin dokumenttimaista, mikä tekee sekä tapahtumista että ihmisistä aidon ja uskottavan tuntuisia. Lohduton ja tunnelmaltaan painostava elokuva saa kuitenkin pienen toivonsäteen Minnan ja Katjan ystävyydestä. Toista autetaan, vaikka elämä olisi mitä, ja surkeimmassakin tilanteessa on mahdollisuus muutokseen.
Drifters (Tjuvheder 2015). Käsikirjoitus ja ohjaus: Peter Grönlund. Esitykset Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestareilla la 17.9. klo 21.00 (Kinopalatsi 6), su 18.9. klo 16.00 (Kinopalatsi 6), ke 21.9. klo 14.00 (Kinopalatsi 6), su 25.9. klo 14.15 (Korjaamo Kino). Artikkelikuva on Drifters-elokuvasta.
Tervetuloa Norjaan! – Welcome to Norway!
Harmaa, talvinen ja kylmä Norja, syrjäinen pikkukylä ja bussilastillinen turvapaikanhakijoita. Hiihtokeskuksen tiloihin nopeasti pykäisty vastaanottokeskus, joka on vielä kesken. Keskusta pyörittävä Primus (Anders Baasmo Christiansen) hölisee rasistisia ja laskee perheensä tulevaisuuden rahoituksen varaan, jonka vastaanottokeskukseen järjestettävistä palveluista saisi Norjan valtiolta. Näistä elementeistä kehkeytyy yllättävän lempeä tarina, joka vois kaikessa tohinassaan olla totta, ainakin osin.
Primus kuvittelee olevansa helpohkon rahan perässä, ja otteista päätellen vaimo ja teini-ikäinen tytär ovat ihan syystä skeptisiä vastaanottokeskushankkeen onnistumisesta. Primus lupaa vastaanottokeskuksensa asukkaille ruokabuffetin, mutta pakastimessa on lähinnä leipää. Kaikkiin huoneisiin ei ole ovea, vaan nukkumaan on kuljettava ikkunan kautta. Kenelläkään ei ole oikein mitään tekemistä, paitsi tietysti keskuksen remontoiminen.
Primuksen avuksi lyöttäytyy turvapaikanhakijoiden joukossa lumisille syrjäseuduille saapuva kongolainen Abedin (Olivier Mukuta). Abedin ymmärtää ihmisten kulttuuristen erojen päälle ja onnistuu todennäköisesti ennaltaehkäisemään välien kiristymisen turvapaikanhakijoiden keskuudessa. Sen sijaan Primuksen yhteenottoa perheensä kanssa ei pysty estämään kukaan.
Welcome to Norway on ennemminkin tragikoominen tarina bisneksensä sössineestä Primuksesta ja hänen yrityksistään selvitä talousvaikeuksistaan kuin tarina turvapaikanhakijoista. Käsikirjoittaja ja ohjaaja Rune Denstad Langlo onnistuu kuitenkin käsittelemään nimenomaan sitä, millaista on tulla outoon maisemaan, kiireellä järjestettyyn paikkaan, mukanaan hirveitä taakkoja, joita on kantanut mukanaan jo pitkän matkan.
Primuksen tempoilun sivussa vilahtelee turvapaikanhakijoiden elämä, joka tuntuu norjalaisesta aika kaukaiselta vaikka tuleekin omalle pihalle: kotimaassa koetut kauhut, kielitaidottomuus, toimettomuus, ahdistus, tietämättömyys paikasta, mihin joutuu ja millaista kohtelua saa, eri kulttuuritaustoista tulevien ristiriidat. Kaiken hässäkän jälkeen päällimmäiseksi jää kuitenkin ystävyys, luottamuksen kasvaminen ja yhteiselämän myötä kasvava ymmärrys toisia kohtaan.
Welcome to Norway (2016). Käsikirjoitus ja ohjaus: Rune Denstad Langlo. Esitykset Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestareilla pe 16.9. klo 18.30 (Kinopalatsi 6), la 17.9. klo 18.30 (Kinopalatsi 6), su 18.9. klo 18.30 (Korjaamo Kulmasali), to 22.9. klo 12.00 (Kinopalatsi 6).
Dreaming of Denmark näyttää turvapaikanhakijan arjen
Wasjullah näkee painajaisia siitä, miten sukulaismies tulee ja pahoinpitelee hänet. Perheestään Wasjullah ei juuri puhu. Hän on lähtenyt 15-vuotiaana Afganistanista Eurooppaan. Ilman huoltajia kulkevan alaikäisen nuoren matka on kulkenut Tanskaan asti, ja sinne Wasjullah haluaisi jäädäkin.
Dreaming of Denmark on valmistuttuaan kenties ajankohtaisempi dokumentti kuin mitä tanskalaisohjaaja Michael Graversen osasi uumoilla tavatessaan Wasjullahin ja ryhtyessään seuraamaan tämän vaiheita vuonna 2012. Euroopassa liikkuvien turvapaikanhakijoiden määrä on sittemmin kasvanut radikaalisti, ja nyt Wasjullahin kaltaisia alaikäisiä, ilman huoltajiaan tulleita turvapaikanhakijoita on tuhansia ja tuhansia eri puolilla maanosaa. Moni unelmoi Tanskasta, Ruotsista ja Suomesta.
Dokumenttielokuvan alussa Wasjullah on jo 17-vuotias, asunut Tanskassa pari vuotta ja hakenut turvapaikkaa useamman kerran tuloksetta. Arki kuluu alaikäisille turvapaikanhakijoille tarkoitetussa keskuksessa, toisten samanlaisessa tilanteessa olevien kanssa. Välillä nuoret miehet panevat tanssiksi, välillä Wasjullah kääriytyy täysin sisäänpäin, eikä kestä että häntä edes tervehditään ystävällisesti.
Afganistaniin Wasjullah ei halua palata, joten hän karkaa, sillä 18-vuotta täyttäneelle täysi-ikäiselle kielteinen turvapaikkapäätös merkitsee paluuta kotimaahan. Graversen seuraa Wasjullahin mukana Italiaan ja auttaa milloin voi. Italiassa Wasjullahin odotus jatkuu, ja viikot venyvät kuukausiksi. Mielialat vaihtelevat toiveikkuudesta epätoivoon ja apaattisuudesta puuhakkuuteen. Välillä hän haluaa takaisin Tanskaan, välillä toteaa poissaolevasti, silmät sumuisina, ettei lähde Italiasta mihinkään.
Graversen näyttää turvapaikanhakijoiden arjen, jota uutislähetykset eivät välitä. Arki on epämääräistä ja hortoilevaa. Odottaminen käy hermoille ja toimettomina päivinä tulevaan on vaikea suhtautua toiveikkaasti.
Dreaming of Denmark (Drømmen om Danmark, 2015). Ohjaus: Michael Graversen. Esitykset Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestareilla pe 23.9. klo 16.00 (Andorra), la 24.9. klo 16.30 (Korjaamo Kino).
