Vastavirtaa – sanoista ja määritelmistä

Onko kolmas maailmansota muhimassa tai jo alkanut? Tällaisia arvioita on esitetty. Ukrainan kriisi jatkuu kuluttavana sotana, jossa toivoa ratkaisusta ei näy. Aikamme absurdia luonnetta alleviivaa se, miten läntisen maailman vastakkainasettelun osaksi on muodostunut repeämä woke-ideologian ja anti-gender-rintaman välillä. Näyttää siltä, että maailmanrauha voi kohtalokkaasti revetä riitaan sukupuolesta ja sanojen määritelmistä. Venäjän vihakampanjan retoriikka nojaa ortodoksisen kirkollisen auktoriteetin tukemaan väitteeseen länsimaisen elämän rappiosta.

Woke-ideologia syntyi liberalistisen yhteiskunnallisen suunnan piirissä vastareaktiona konservatiiviseen sukupuolta ja sukupuolisuuden ilmaisua koskevaan ajatteluun. Wokenäkemyksiä kritisoiva liike otti aluksi liikevoimansa uskonnollisen ajattelun traditiosta mutta on nyttemmin merkittävästi myös maallistuneen, uskonnollisesti sitoutumattoman kansanosan ajatustapa.

Vanhakantainen uskonnollisuus lukee Vanhan testamentin jakeen ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi…” kiveen hakattuna ohjeellisena normina, joka kieltää sukupuolisen ilmaisun moninaisuuden vastoin vuosisatojen arkisen kokemuksen näyttöä. Reaalimaailman tosiasioita kunnioittava empiria ja eettinen ajattelu lukee muinaiset ilmaukset samalla kunnioittavalla tarkkaavaisuudella kuin muinaisten kulttuurien hieroglyfit tai Hammurabin lain taulut. Ne valaisevat ajatusten historiaa, mutta ihmisen autonomia ja vastuu oman aikansa tulkitsemiseen jää voimaan ja vahvistuu.

Odotettu vastaliike

 Eri puolilla maailmaa nouseva anti-gender-liike on nähtävä vastaheilahduksena, joka oli tuleva, kun woke-ideologia johti liiallisuuksiin.  Kirjoitin aiheesta 22.10.22 otsikolla ”Überwoke on liikaa” (www.vaakakuppi.fi). Sittemmin on tapahtunut paljon. USA:ssa on säädännön keinoin puututtu biologisten miesten kilpailemiseen naisten lajeissa. Skotlannissa havahduttiin, kun vankilaan tuomittu naiseksi transitioitunut mies asui naisten osastolla. Miekkonen syyllistyi vankitoverin raiskaukseen, ja woke-ideologia törmäsi todellisuuteen. Vaikka kammoan USA:n nykymenoa, tässä yhdessä asiassa sokea kana näyttäisi osuneen jyvään.

USA:n mediamaailmassa on käynnissä voimakas debatti kysymyksestä ”Mitä tarkoittaa sana nainen (woman)?” Käsitteiden merkitysalat, sanojen määritelmät ovat gender-kysymyksen kuuma ydin. Transideologian piirissä tätä määrittelyä karsastetaan.  Kategoria ”nainen” on muodostunut kuin esoteeriseksi tunnetta ja esteettistä väritystä omaavaksi miellekäsitteeksi. Sana on imenyt itseensä naiseuden historian kulttuuriaarteistoa, taiteen ja runouden sille suomat epiteetit, pehmeyden, hoivan ja klassisen kauneuden. Vastakohtana maskuliinisuuden toksisuus, kilpailullisuus, voimien mittelö, kovuus ja nujertava pyrkyryys. Viis sukusoluista, jos haluan samaistua kulttuurihistorialliseen naiseuden narratiiviin ja julistaa sillä oikeudella olevani nainen!

Tilannetta on koetettu selventää täsmentämällä eroa (biologisen) sukupuolen ja (kulttuurisen/ sosiologisen) sukupuolen ilmaisun välillä. Maailmasta poistuisi yksi raastava riita, jos voitaisiin vihdoin hyväksyä biologinen havainto eliöiden jakautumisesta pääsääntöisesti kahteen kategoriaan, geneettisesti katsoen hedelmöittävän tai hedelmöittyvän sukusolutuotannon mukaan. Harvinaiset rajatapaukset ja epäselvyydet toki jäävät voimaan. Jos tämä biologinen jako hyväksytään ja irrotetaan kulttuurin, seksuaalisen kiinnostuksen, mielihyvähakuisuuden ja estetiikan kategorioista, tuloksena voisi olla suvaitsevampi, monivärinen ihmisyyden rikkautta heijastava gender-ilmiasujen kirjo ja kulttuurisen ilmaisun vapaus.

Yksi mysteeri ovat ne paineet ja syyt, jotka johtavat biologisten poikien ja vastaavasti tyttöjen hakeutumiseen transitioprosessiin. Kun poika haluaa muuttua naiseksi, hän on pyrkimässä kuin osaksi joukkoa, joka ei välttämättä koe häntä lainkaan tervetulleeksi seuraansa. Pukuhuoneet ja saunatilat ovat todisteeksi sopiva koejärjestely. Jos biologinen naiseksi ilmoittautuva mies astuu lupaa kysymättä naisten suihkutilaan ja hänet koetaan häiriöksi, kenellä on oikeus loukkaantua? Jos pojaksi muuntautunut tyttö ilmestyy biologisten miesten joukkoon, reaktio voi olla hämmennys, uteliaisuus, sosiaalinen torjunta tai väkivallan uhka. Nämä asetelmat mutkistuvat lisäksi, jos transitiota hakeva yksilö on seksuaalisen suuntauksen osalta homoseksuaali tai lesbo. Jos biologialtaan cis-yksilö on homoseksuaali, hänen tapansa kokea lähelle tuleva trans-ihminen voi olla ongelmallinen.

Trans-ilmiön taustalla on tekijöitä, joiden rooli aletaan uskoakseni vähitellen tunnistaa. Vuosisatoja jatkunut homoseksuaalisuuden torjunta ja inho on luonut suuntauksestaan epävarmalle lapselle hämmennyksen. Kasvuvuosien ja viimeistään alkavan puberteetin mukana ristiriidan oman kehon, mielen tuntemuksien ja ympäröivän kulttuurin kanssa. Ristiriidan väistäminen siirtymällä transition reittiä ulos syntymäsukupuolesta voi näyttäytyä ratkaisulta. Suvaitsematon heteronormatiivinen kulttuuri ja julma ulkonäköhegemonia pahentavat tilannetta.

Pettymys ja katumus

Useat julkaistut tapauskertomukset de-transitiosta ja pettymykset peruuttamattomien toimenpiteiden seurauksiin ovat valaisevia. Jos kasvava nuori olisi ajoissa tunnistanut homoseksuaalisuutensa ja saanut kasvaa monivärisyyttä hyväksyvässä kulttuurissa, hän olisi kenties malttanut odottaa aikuisen identiteettinsä kypsymistä ja säästynyt vaurioittavalta itseyden silpomiselta.

Jos sanojen mies ja nainen merkitysala suojataan klassisen vuosituhantisen käyttötavan mukaiseksi mutta samanaikaisesti rakennetaan kulttuuria, joka suvaitsee sukupuolimielihyvän suuntauksen moninaisuuden ja gender habituksen vaihtelun epäsovinnaisuutta ja erikoisuuksia myöten, voidaan rakentaa maailmaa, jossa kasvavat lapset ja nuoret oppivat hyväksymään itsensä ja tulevat toimeen syntymäkehonsa kanssa.

Yksi woke-taistelun traaginen sivujuonne on kirkkojen toivoton vuosikymmeniä jatkunut kiistely samaa sukupuolta olevista pareista. Ev.-lut. kirkon piispainkokouksen ponnistelu ja jälleen törmäys asenteiden kiviaitaan kertoo tilanteen. Myös tämän toivottoman kiistan taustalla on sanojen, termien ja ajatustapojen väliset erot, joita ei uskalleta avata radikaalilla tavalla.

Mitä tarkoittavat termit laillistettu parisuhde, avoliitto tai avioliitto? Suomessa on ollut voimassa laki rekisteröidystä parisuhteesta pian 25 vuotta. Tämä on mahdollistanut samaa sukupuolta olevien laillistetun yhteiselon. Miksi siis kirkolliskokous vuosi toisensa perään joutuu käymään kiistaa parisuhteen kirkollisesta vihkimisestä ja homo/lesbo-parisuhteen kutsumisesta avioliitoksi? Kyseessä on kiista sanojen merkitysalasta, termien määritelmistä.

Kiistan kirkkohistorialliset, teologiset ja opilliset juuret tunnemme hyvin. Maallinen laki jättää jokaisen yksilön eettisen harkinnan ja omantunnon varaan elämäntapansa valinnat ja parisuhteen seksuaalisen ilmaisun muodot. Konservatiivisesti sitoutuneet kristityt ja myös suuri määrä maallistuneita – jopa uskonnottomia – yksilöitä haluaa pitää oikeuden tuomita samaa sukupuolta olevien parisuhde, toiset uskonnon perusteluihin nojaten, toiset taas syvältä vaistoista nousevan homoseksuaaliallergian vuoksi. On lähes varmaa, että tämä este ei poistu ihmiskunnasta vielä vuosikymmenien tai -satojen jälkeenkään. Siksi kysyn, miksi samaa sukupuolta olevat pari eivät voisi olla tien näyttäjiä ja luopua parisuhteen kirkollisesta seremoniasta.

Franciscuksen viisaat sanat

Mikä on kirkolliseen seremoniaan liittyvä erityinen merkitys, tunnesisältö, esteettinen, juridinen, hengellinen tai kulttuurinen arvo, jonka vuoksi homoseksuaaliset parit sitä vaativat. Tunnettu perustelu viittaa yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon. Väitän, että piiloon jää painavampi motiivi. Johtuen vuosisatoja jatkuneesta homo- ja lesborakkauden torjunnasta, vihasta ja kirkollisen puheen väittämistä samanpariseen seksuaalisuuteen liittyy alitajuinen torjunnan aistimus, syyllisyyden ja syrjäytymisen taakka. Yhtenäisen vihkimyskäytännön toivotaan poistavan tämän. Kirkkohäät ja papin aamen toimivat, kuten aiemmin vuosisatoja, intiimin elämän hyväksynnän ”naimalupana” ja yhteisön silmissä suhteen legitimoijana.

On viisaasti kysytty, voisiko Suomessakin siirtyä malliin, jossa kaikki parisuhteet ovat lähtökohtaisesti rekisteröityjä avoliittoja. Kukin pari voisi oman harkinnan mukaan järjestää kakkutarjoilut, koristeet, vaatetuksen ja ystävien tapaamisen. On jo ikävä paavi Franciscusta, joka koetti kirkossaan varovaisesti ehdottaa maltillista ratkaisua, jossa klassinen miehen ja naisen pariutuminen jäisi kirkollisen protokollan ja raamatullisen kielen piiriin ja homoparien kohdalla ratkaisuna olisi parisuhteen tukeminen rukouksen ja siunauksen muodossa. Eli termin avioliitto määritelmän säilyttäminen historiaa ja kudosmuistia kunnioittaen.

Kirkko koettaa ratkaista kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen ongelmaa, mutta tätä jumittaa kahden rinnakkaisen seksuaalisuuden ongelma. Raamattufundamentalismi on kohottanut sakraalin tekstin epäjumalaksi ja tämä oikeuttaa lukemaan valitut jakeet tavalla, joka kumoaa käskyistä tärkeimmät, lähimmäisyyden ja laupeuden. Homoseksuaalisuuden inho on 3000 vuotta vanha tosiasia. Kirkon tulee uskaltaa uhmata tätä ja suostua näkemään homoseksuaalisuus Jumalan luoman luonnon osana. Jos tämä jännite joskus tasoittuu ja sopu on vallinnut 50 vuotta, voisi olla aika muuttaa kirkollisen vihkimisen seremoniaa.

Artikkelikuva: Master of the Housebook, Public domain, via Wikimedia Commons.