Vapaan maailman johtajaksi on tavattu tituleerata varsinkin kylmän sodan aikana Yhdysvaltain presidenttiä. Neuvostoliiton ja itäblokin vielä ollessa voimissaan vapaalla maailmalla tarkoitettiin erityisesti Neuvostoliiton vastakohtaa: maailmaa, jossa sai ajatella ja puhua vapaasti, liikkua vapaasti, äänestää demokraattisissa vaaleissa ilman, että oli vaarassa joutua valtiovallan väkivaltakoneiston uhriksi.
Ronald Reagan tunnetusti käytti termiä ”pahan valtakunta” puhuessaan Neuvostoliitosta. Mitähän hän ajattelisi Donald Trumpista, joka pitää ylimpänä ystävänään Vladimir Putinia, joka on haikaillut paluuta takaisin Neuvostoliiton aikoihin ja joka on päivittäin vastuussa lukemattomien ukrainalaisten naisten ja lasten murhaamisesta.
Trumpia ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua vapaan maailman johtajaksi, vaikka hän varmasti itse kuvittelee sellainen olevansa – ja kahdeksan Nobelin rauhapalkinnon arvoinen, kuten hän on uhonnut. Hänen johtamastaan Yhdysvalloista itsestään on tullut pahan valtakunta, jonka presidentti kerää itselleen ja lähipiirilleen yhä enemmän valtaa ja varakkuutta ja kutsuu kotimaisia poliittisia vastustajiaan – demokraatteja – kansanvihollisiksi.
Trumpin tukijoihin kuuluu valtaisa joukko kristittyjä, joita ei häiritse presidentin moraalinen rappio. Osa heistä uskoo tosissaan olevansa globaalissa hengellisessä sodassa demoneja vastaan ja haluaa valtiovallan edistävän maailmanlopun tulemista, jotta tosiuskoville autuuden tuova apokalypsi pian koittaisi. Tässä Trump hallituksineen onkin hyvässä vauhdissa.
Trumpia kannatti edellisissä presidentinvaaleissa myös yli puolet Yhdysvaltain katolilaisista. Heidän joukossaan oli paljon paavi Franciscukseen tyytymättömiä; heidän mielestään Franciscus ei ollut kunnon paavi, koska hän ei puhunut tarpeeksi aborttia vastaan ja oli muutenkin epäilyttävän liberaali kannoissaan. Kun paavi Leo XIV valittiin, konservatiivit luulivat aluksi saaneensa oman mielensä mukaisen paavin, koska Leo ei ollut samanlainen spontaani ja räiskyvä persoona kuin Franciscus. He joutuivat nopeasti pettymään odotuksissaan.
Mutta vaikka Leo ei osoittautunutkaan Franciscuksen linjan ”korjaajaksi” vaan pikemminkin jatkoi aivan samoilla linjoilla esimerkiksi siirtolaisten tukemisessa, hänen kannatuksensa Yhdysvaltain katolilaisten keskuudessa on osoittautunut varsin korkeaksi. Tuoreessa mittauksessa 78 prosentilla Yhdysvaltain katolilaisista oli hyvä käsitys Leosta. Lisäksi heistä yli puolet oli sitä mieltä, että Trumpin kritiikki Leoa kohtaan oli mennyt liian pitkälle. Tämä on poliittisesti merkittävää ajatellen tulevia vaaleja.
Leo on puhunut vahvasti paitsi siirtolaisten puolesta ja heidän karkeaa kohteluaan vastaan myös sellaisista jo Franciscuksen esillä pitämistä kysymyksistä kuten taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta ja ilmastonmuutoksesta, jotka nekään eivät ole Trumpin lempiaiheita. Leolle näiden kysymysten merkitys tuli itsestäänselväksi jo hänen ollessaan pitkään ensin pappina ja sitten piispana Perussa. Hän on nimittänyt Yhdysvaltoihin useita siirtolaismyönteisiä piispoja, ja hänen kannanottonsa ovat antaneet selkänojaa yhdysvaltalaisten kardinaalien ja piispojen rohkeille puheenvuoroille.
Leo on sanonut, että hän ei kuitenkaan halua puuttua suoraan Yhdysvaltain politiikkaan, vaan se on ennen muuta yhdysvaltalaisten kirkon edustajien tehtävä. On huomattavaa, ettei Leolla ja Trumpilla ole ollut puheyhteyttä.
Paavin ja Vatikaanin kielteinen kanta Iranin sotaan on tullut selväksi, mikä ei tietenkään miellytä Trumpin hallintoa. Toisaalta paavit eivät ole aiemminkaan antaneet tukea sodille ja sotaa käyville maille, joten Yhdysvaltain johdon mahdollliset toiveet paavin tuesta sodalle ovat olleet melkoisen naiiveja. Oikeutetusta sodasta ei voi olla puhettakaan Yhdysvaltain hyökkäyksessä Iraniin sen enempää kuin Venäjän sodassa Ukrainaa vastaan.
Tuorein katolisen opinkin kannalta vakava tapaus on Yhdysvaltain sotaministeri Pete Hegsethin aikomus teloittaa julkisessa verkkolähetyksessä Nidal Hasan, joka vuonna 2013 ampui 13 ihmistä Fort Hoodin sotilastukikohdassa Teksasissa. Katolinen kirkko vastustaa kuolemanrangaistusta, ja viihdeluonteista julkista teloitusta on esimerkiksi yhdysvaltalainen jesuiittapappi James Martin kutsunut pahimmanlaiseksi barbarismiksi.
On selvää, että jos täytyy nimetä vapaan maailman moraalinen johtaja, se ei ole Yhdysvaltain nykyinen presidentti vaan paavi. Voi pitää jopa maailman tulevaisuuden kannalta onnenpotkuna, että paavi on kotoisin Yhdysvalloista.
Artikkelikuvassa paavi Leo XIV. Kuva: Ricardo Stuckert, CC BY-SA 4.0, via Wikimedia Commons.
'Vapaan maailman todellinen johtaja – Leo XIV' kirjoitusta ei ole kommentoitu
Be the first to comment this post!