Supervoimaisilla mutanteilla on vähän vaikeaa ihmisten keskellä, mutta aina on riittävästi syitä pelastaa maailma väistämättömältä Tuholta.
Lopputekstit rullaavat valkokankaalla, ja havahdun ravistelemaan tomut olaltani. Huh. Mutanttien mellastus on tosi äänekästä ja näyttävää menoa.
Uusin luku Marvelin Ryhmä-X-sarjakuviin perustuvassa X-Men-elokuvien sarjassa on massiivista maailmanlopun ryminää. Ydinaseet laukeavat (kyllä, kaikki maailman ydinaseet), metalliromu lentää, kaupungit murenevat mahtikädenojennuksesta. Ihmiset jäävät hämmentyneiksi sivustakatsojiksi, kun mutantit leipovat toisiaan kasettiin minkä kerkiävät.
Eletään 1980-lukua. Katsoja viedään eri puolille maailmaa katsomaan, miten mutanteilla menee. Ihmisten ja mutanttien yhteiselo on ollut konstikasta siitä pitäen, kun mutanttien olemassa olo paljastui ihmisille. Mutantit ovat saaneet erilaisia kykyjä ja supervoimia, osalla on myös huomiota herättävä ulkonäkö. Miten siis elää ihmisten keskellä, varsinkin kun monet suhtautuvat mutantteihin vihamielisesti? Nyt mutantteja on valjastettu sirkushuveiksi ja rahantekokoneiksi, yksi on maan alla, toinen yrittää elää huomaamattomasti ihmisenä.
Jean Gray (Sophie Turner), Kyklooppi (Tye Sheridan) ja Painajainen (Kodi Smit-McPhee) ovat hämmentyneitä. Taas yksi kaupunki tuhottu. Kuva: Twentieth Century Fox.
Tämän kevään supersankarielokuvissa on kysytty, miten ja mihin supervoimia sopii käyttää. Myös mutantit kamppailevat omituisten kykyjensä kanssa. Elokuva alkaa kaukaa aikojen alkuhämärästä ja ajatuksesta, että jos joku voi saada ylivoimaiset kyvyt, hän haluaa hallita maailmaa. Tapahtui näet tuohon aikaan, että keskellä Egyptin pyramideja palvottiin jumalana Apocalypsea, Tuhoa (Oscar Isaac), maailman ensimmäistä mutanttia. Hän kasvatti mahtiaan keräämällä toisten mutanttien kykyjä. Vuosituhannet kuluivat, ja vähitellen Tuho painui osaksi ihmiskunnan kollektiivista myyttistä tarinaa.
Nyt Tuho herää maanjäristyksen saattelemana keskelle 1980-luvun hämmentävää maailmaa. Kaikki on rappiolla! Tuho haluaa panna asiat takaisin tolalleen ja alkaa tehdä puhdistusta, jossa vain vahvimmat jäisivät jäljelle. Hän ei ole tuhoamassa maailmaa siksi että olisi hullu. Hän haluaa puhdistaa sen ihmissaastasta, koska on ilmeisesti kuolematon suuruudenhullu. Avukseen tuo alkumörkö kerää neljä ratsumiestä, kolhittuja, petettyjä, traagisia menetyksiä kokeneita mutantteja. Hän vahvistaa heidän taitojaan, hivelee itsetuntoa, lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista niille, jotka lähtevät seuraamaan häntä.
Professori X käyttää ylivoimaisia telepaattisia kykyjään pysyäkseen perillä ihmisten ja mutanttien mielenliikkeistä. Kuva: Twentieth Century Fox.
Ryhmä-X:n perustaja professori X (James McAvoy) yrittää estää Mystikon (Jennifer Lawrence) kanssa Tuhon toiminnan, josta näyttää väistämättä seuraavan maailmanloppu. Heillä on pelissä myös ystävän pelastaminen, kun katkeroitunut Magneto (Michael Fassbender) liittyy Tuhon joukkoon. Apunaan professorilla ja Mystikolla on nuoria, vielä kokemattomia mutantteja sekä Elohopea (sympaattinen Evan Peters) ja Peto (Nicholas Hoult).
Isoin ongelma X-men elokuvissa on se, että niissä kaikkea on vähän liikaa. Mutantteja on paljon, heidät esitellään nopeasti ja paiskataan samalla vauhdilla jo toimintaan. Toimintaa on paljon, koska kaikkien täytyy kuitenkin ehtiä esitellä taitojaan – ja monenlaisia taitoja maailman pelastamiseen tarvitaankin! Henkilöhahmojen ja heidän taustojensa esittely jää kykymylläkän varjoon. Tuloksena on tukkoon asti paisuteltua supersankaritaistelua, ryminää ja meteliä. Erilaisuuden sietämisen ja hyväksymisen teemat ovat esillä, mutta ei niihin ehdi räiskeen keskellä paljon paneutua. Mutta mitä sitten? Kaikki kuitenkin näyttää hienolta ja hurjalta, ja vuosituhantisen pölyn laskeuduttua maailma on pelastettu, jälleen kerran.
Arvioitu elokuva:
X-Men: Apocalypse. Ohjaus Bryan Singer. Teattereissa 20.5. alkaen.
Artikkelikuvassa magneettikenttiä käsittelevä Magneto panee vihapäissään rautaromun lentämään. Kuva: Twentieth Century Fox.
