Katolinen kirkko on saanut tilaamansa millenniaalipyhimyksen. Mutta mitä pyhäksi julistamisen prosessi on tehnyt Carlo Acutikselle?
Tummat, kiharat hiukset, pyöreät kasvot, repun olkahihnat ja punainen pikeepaita. Carlo Acutiksen valokuva on viime aikoina tullut vastaan siellä sun täällä. Vuonna 2006 kuollut italialaispoika on ylittänyt uutiskynnyksen jo useampaan kertaan. Katolisen kirkon kanonisaatiohanke, jossa leukemiaan menehtyneestä 15-vuotiaasta leivottiin ensimmäistä millenniaalipyhimystä ja internetin suojeluspyhimystä, on herättänyt kiinnostusta vähintään siitä saakka, kun Acutis julistettiin autuaaksi vuonna 2020.
Kanonisaatiohankkeen venyminen sen loppuvaiheessa – lääketieteellisen ihmeen tunnustaminen, esitys pyhäksi julistamisesta, paavin vahvistus, ilmoitus kanonisaatiojuhlan ajoittumisesta riemuvuodelle 2025, paavin kuolema juuri ennen juhlaa, uuden paavin valinta – takasi Acutiksen nousun palstauutiseksi aina uudestaan.
Viimein syyskuun seitsemäntenä vietetty juhla tuntui jo melkein jälkinäytökseltä, mutta niin vain Acutis sai huomiota kristillisen median lisäksi myös maallistuneemmalla puolella aina Yleä ja Helsingin Sanomia myöten. Sinua saattaisi kiinnostaa, ilmoittaa algoritmi. Huomasitko tämän, kysyvät kaverit viesteissään. Vuonna 2022 palautin graduni katolisen kirkon nuorista pyhimysehdokkaista. Vaikka Carlo Acutis oli yksi tutkielmani päähenkilöistä, en oikein vieläkään tiedä, mitä hänestä pitäisi ajatella.
Kuka oli Carlo Acutis? Mediateksteissä toistuu leikkisä ilmaus Jumalan influensseri. Toki tietokoneet olivat nuorelle Carlolle tuttuja: hänen kerrotaan opiskelleen ohjelmointia yliopistotasoisista kirjoista jo 7-vuotiaana, pelanneen tietokonepelejä ja tehneen kanonisaatiohankkeen kulmakivenä mainitun verkkosivuston, jossa listataan eri maissa tapahtuneita eukaristisia ihmeitä. Lahjakkaan Acutiksen kerrotaan hallinneen niin useita ohjelmointikieliä kuin 3d-animointia.
Nuoresta somenerosta ei kuitenkaan ole kyse. Vuoden ennen ensimmäistä iPhonea ja neljä vuotta ennen Instagramin perustamista kuollut Acutis ei tietenkään tiennyt mitään siitä internetistä, jossa hänen ikätoverinsa nykyään elävät. Jumalan influensseri on elänyt toisenlaisessa maailmassa, niin millenniaali kuin olikin.
Mitä sitten Carlo Acutiksesta kannattaisi kertoa? Aloitetaan tavallisuudesta. Lähes kaikkien hänestä kirjoitettujen elämäkertojen perusteella Acutis oli maailman tavallisin nuori, kuin kuka tahansa meistä. Tietokonenero, toki, mutta sen lisäksi kiinnostunut matkustelusta, jalkapallosta, Pokemonista, eläimistä, karatesta, melomisesta ja laskettelusta. Luokan vitsiniekka, mutta ei mikään häiriökäyttäytyjä. Välitti ympäristöasioista ja jutteli siirtolaisille. Kiltti, tietysti, kuten pyhimykselle kuuluu, lahjoitti makuupussin kodittomalle ja poimi roskia koiria ulkoiluttaessaan. Mutta kiinni nykypäivässä ja niin samaistuttava, että pojan maalliset jäännöksetkin on puettu farkkuihin.
Ja samaan aikaan: Tämä aivan tavallinen nuori kävi messussa ja rukoili ruusukkorukousta joka päivä. Vietti tuntikausia palvomassa Jeesusta eukaristian sakramentissa. Opetti pyhäkoululaisia, huolestui ikätoveriensa seksuaalimoraalista, antoi itselleen hyviä ja huonoja pisteitä hengellisten tavoitteiden saavuttamisesta, vastusti aborttia ja puolusti uskoaan luokkahuoneessa ja toivoi verkkosivullaan saavansa maallistuneet ihmiset kääntymään Jumalan puoleen.
Carlo Acutis oli kaikkea, mitä kirkko voi nuorelta toivoa, ja kaikkea, mille suuri osa nuorista hänen kotimaassaan on kääntänyt selkänsä. Jumalan influensseri influenssaa siis parhaiten haudan takaa: Esirukouspyyntöjä Acutikselle suuntaavat uskovaiset toivovat ihmeitä. Katolinen kirkko taas toivoo, että sen nuoret maallistuvat jäsenet löytäisivät itsestään Carlon.
On ehkä turhan kyynistä nähdä Pyhä Carlo Acutis yksin kirkon laskelmoinnin tuloksena. Kirkon varhaisvuosista lähtien pyhimyskultin keskiössä on ollut fama sanctitatis, pyhimykseksi nousevan henkilön pyhyyden maine. Carlo Acutiksen maine on levinnyt ihmeen nopeasti ja ihmeen laajalle. Häneen ei liity luostariromantiikkaa, vertavuotavia haavoja tai muita klassikkopyhimysten legendoja – eläessään Acutiksen suurin saavutus taisi olla se, että hän sai maallistuneen perheensä käymään taas kirkossa. Silti Acutiksesta jo vuosia sitten kirjoitettiin blogeja ja kirjoja, hänen kuvaansa (ruskeat kiharat, punainen pikeepaita) painettiin rukouskortteihin ja jääkaappimagneetteihin. Katoliset lapset pukeutuivat naamiaisiin pieniksi Carloiksi, pienet pahvista askarrellut tietokoneet sylissään.
Ei silti ole sattumaa, että juuri Carlo Acutiksesta tuli ensimmäinen millenniaalipyhimys. Fama sanctitatis, kanonisaatiokampanja ja sitä seuraavat Vatikaanin latinankieliset dekreetit eivät tule ilmaiseksi. Kenen tahansa pyhäksi julistaminen vaatii organisointikykyä, lobbaamista, Italian kielen ja Vatikaanin kulttuurin tuntemista, toimivaa terveydenhuoltoa ihmeiden vahvistamiseksi ja ennen kaikkea hirveän määrän rahaa. Kanonisaatioprosessi on tullut maksamaan Acutiksen tukijoille satoja tuhansia euroja. Tukijoiden onneksi Carlo Acutis on kotoisin Pohjois-Italiasta, katolisen kulttuuripiirin historiallisesta keskuksesta, jossa vielä toistaiseksi vaikutusvaltainen ja varakas kirkko pyrkii kaikin keinoin taistelemaan huumaavan nopeasti etenevää maallistumista vastaan. Milanon hiippakunnalle oma nuori pyhimys on tullut kuin tilattuna.
Hiippakunnan ja kristillisten järjestöjen ohella hanketta on ollut ajamassa Acutiksen oma, hyvin varakas – Acutiksen elämästä kerrotuissa anekdooteissa on usein osapuolena palvelusväen edustajat – perhe. Erityisesti Acutiksen äiti vaalii poikansa muistoa ja on omistautunut hänen pyhäksi julistamiselleen niin suurella innolla ja taloudellisella panoksella kuin vain rakastava äiti voi. Tai kuten journalisti Helen Lewis on äidin toimia kuvannut: ”Suru saa monia muotoja, ja yksi niistä näyttää olevan pyrkimys tehdä teinipojastaan pyhimys.”
Ylistäviä elämäkertoja, maalauksia, reliikkikiertueita. Acutiksen kanonisointihanke on edennyt villiä vauhtia. Globaalissa etelässä ja kirkon marginaalialueilla elää ja kuolee monia paikallisten uskovien silmissä pyhiä ihmisiä. Edes paavi Franciscuksen perustama solidaarisuusrahasto ei saa heitä Pietarinkirkon aukiolle juhlittavaksi yhtä nopealla aikataululla, jos koskaan.
Hankkeiden työläydestä ja kalleudesta riippumatta katolisen kirkon pyhimyskultin piiriin riittää uusia tulijoita. Itse asiassa kirkko julistaa heitä tahdilla, jota on paheksuen kutsuttu tehtailuksi. Suurin osa näistä debytanteista jää välittömästi lähes unhoon, esimerkiksi vain oman sääntökuntansa muistettaviksi.
Kokonaiskirkon kannalta merkittäviä uusia pyhimyksiä tehdään harvoin, mutta Pyhä Carlo Acutis noussee tähän joukkoon. On kuvaavaa, että pyhimyksen jäännökset lepäävät tämän kesälomakaupungissa Assisissa, joka on ensisijaisesti tunnettu Pyhän Franciscuksen kotikaupunkina. Nyt kirkon vanhalla suosikkipyhimyksellä on haastaja: Acutiksen odotetaan jatkossa tuovan kaupunkiin miljoonia pyhiinvaeltajia.
Mutta kuka Assisin Santa Maria Maggiore -kirkossa lopulta makaa? Tavallinen teini, joka voisi olla kuka tahansa meistä? Vai hyvin erikoinen ihminen, jota emme voi tuntea saati ymmärtää? Vai sittenkin jotain muuta, kuten journalisti John Phipps selvittää The Economistin laajassa reportaasissa: poika, joka ainakin kaveriporukassa mieluummin katseli amerikkalaisia teinileffoja kuin puhui mitään uskostaan, poika, jonka kaverit yllättyivät saadessaan kuulla tästä tehtävän pyhimystä.
Kuka Carlo Acutis oikein oli? Mikä tekee hänestä pyhimyksen? Tai, jos mennään vielä pidemmälle, mikä tekee juuri hänestä pyhän? Mitä enemmän pyhäksi julistamista, kanonisaatiokoneistoa ja pyhimyskulttia tarkastelee, sitä syvemmälle se tuntuu hautaavan prosessiin päätyneet ihmiset. Kerran lihaa ja verta ollut ihminen asetetaan näytille lasiarkkuun ja suojataan silikonista tehdyllä naamiolla. Ennen aikojaan kuolleesta Carlo Acutiksesta, kuka hän olikaan, tulee internetin suojeluspyhimys ja Jumalan influensseri, naamiaisasu ja iltapäivälehden palstauutinen.
Ennen kuolemaansa Acutis kirjoitti seurakunnassa opettamilleen lapsille listan asioista, joita tarvitaan siihen, että ihmisestä tulee pyhimys. Mitään erityisen radikaalia listalta ei löytynyt. Pyhimykseksi pyrkivän pitäisi käydä messussa päivittäin, harjoittaa säännöllisesti muitakin hartauden muotoja ja käydä ripillä. Tärkeimmän asian Carlo oli nostanut ensimmäiseksi: ”Sinun täytyy haluta sitä kaikesta sydämestäsi, ja jos et vielä halua, sinun täytyy pyytää sitä sinnikkäästi Herralta.”
Taas yksi lehtijuttu, taas sama valokuva. Kiharat hiukset, pyöreät kasvot, kirkkaassa auringonpaisteessa varjoon jäävät silmät. Katson Carlo Acutiksen kuvaa ja mietin: tiedätkö, mitä pyysit?
Artikkelikuva: Covent Garden, Corpus Christi Catholic Church, Blessed Carlo Acutis shrine. Kuva: AndyScott, CC BY-SA 4.0, via Wikimedia Commons
