Professori Heikki Kirjavainen in memoriam

Heikki Kirjavainen nukkui pois marrasmaan tunnelmiin. Hän oli syntynyt 1937 Kivennavalla. Kirjavainen työskenteli teologisessa tiedekunnassa 1960-luvulta alkaen kuuluen sen keskeisiin hahmoihin. Vartijan päätoimittajana hän toimi yhdessä puolisonsa Ansan kanssa vuosina 1985-1988.

Kirjavainen tuli ylioppilaaksi Imatran yhteislyseosta 1958. Siellä keskeinen innoittaja oli uskonnonopettajana toiminut Anna-Maija Raittila.  Opiskeltuaan teologisessa tiedekunnassa Kirjavainen jäi sinne pitkäaikaiseksi etiikan ja uskonnonfilosofian assistentiksi. Kandidaatintutkielmassaan hän käsitteli Dostojevskin romaanitaidetta tavalla, johon tyylillisesti vaikutti Georg Henrik von Wrightin tutkimukset. Myöhemmin Kirjavaisen tutkimukselliseksi käsialaksi nousivat tarkat formalisoinnit, joiden muodossa hän saavutti oman persoonallisen tutkija- ja opettajaprofiilinsa. Hyvin tavallinen luentolausahdus kuului: olettakaamme, että p. Tämä saattoi herättää kuulijoissa hämmennystä ja hilpeyttä, mutta myös teoreettista nautintoa.

Hän toimi sittemmin systemaattisen teologian apulaisprofessorina, sosiaalietiikan professorina ja uskonnonfilosofian professorina. Eläköidyttyään vuonna 2002 Kirjavainen jatkoi tieteellistå työskentelyä ja viimeisteli uskonnonfilosofisiin tutkimuksiinsa perustuvaa elämäntyötään monografian muodossa.  Teos ilmestyi nimellä Language, Religion and Art vuonna 2025.

Väitöskirjassaan Kirjavainen tarkasteli Jaakko Hintikan kielifilosofian ja John Henry Newmanin Grammar of Assent -teoksen yhteyksiä.

Kirjavainen oli terävä loogisten erotteluiden tunnistaja. Hänen tutkimusotettaan valaisee kirjan nimi Uskon ja tiedon samanaikaisuus. Totuus- ja varmuusehdon esiintymisiä uskonnollisen uskon määrittelyssä antiikista korkeaskolastiikkaan.

Hän kuului tutkijapolveen, jolle tieteellisessä tutkimuksessa keskeistä ei ole hyöty tai sovellettavuus vaan teoreettinen intressi. 1900-luvun analyyttista filosofiaa hallitsevana Kirjavainen kiinnitti huomiota keskiajan loogikkojen tuloksiin osoittaen niiden ymmärtämisen merkityksen uuden ajan ja nykyiselle ajattelulle.

Erityisellä kiinnostuksella Kirjavainen kiinnitti opetuksessaan huomiota esimerkiksi nominalismin ja Immanuel Kantin väliseen suhteeseen. Kirjavaisen idea oli se, että Kant oli antanut ratkaisun nominalismin synnyttäneeseen kysymykseen. Kun ns. universaalit olivat menettäneet uskottavuutensa, Kant vastasi tähän ”kriisiin” tietoisuuden kategorioita koskevalla teoriallaan.

Heikki Kirjavaisen tuonilmaisiin mennessä viimeinen mohikaani siitä suomalaisen uskonnonfilosofian huippukaaresta, jonka muodostivat Simo Knuuttila, Reijo Työrinoja ja Kirjavainen, on mennyt mailleen. Kansainvälisen arvostuksen ja monet portit avannut perinne jatkuu kiitollisten oppilaiden työssä.

Uskonnonfilosofisten kysymysten ohella Kirjavainen julkaisi laajasti etiikkaa ja sosiaalietiikkaa käsitteleviä artikkeleita ja teoksia. Näistä keskeinen on Moraali, motivaatio ja yhteiskunta, joka selostaa ja analysoi laajasti sosiaalieettisten kysymysten kirjon rangaistusteorioista sosiaalijärjestelmään.

Muistamme Heikkiä lämpimästi, myös unohtamatta sitä hänen persoonansa puolta, joka versoi hänen sukujuuriltansa Kivennavalta. Karjalaispoika saattoi ryhtyä varsin leikkisäksikin vapaamuotoisissa tilanteissa. Erityisen kiinnostunut hän oli elokuvan teoriasta esimerkiksi sellaisena kuin Andrei Tarkovski sitä edusti.

Eräässä keskustelussa tämä vanha merimies tuumaili, että olisi hienoa olla pilvi. Onhan sen ominaisuus kehkeytyvyys.