Patriarkan vallasta ja vaikutuksesta

Ylidiakoni Jyrki Härkönen julkaisi kesän kynnyksellä Kotimaa-lehden blogipalstalla kirjoituksen. Siinä esitettiin, että kirkolliset viranomaiset toimivat vallanpitäjän palveluksessa. Suomessa ei tarvittaisi arkkipiispaa, joka tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Kirjoituksessa ehdotetaan erillisdiplomatian aloittamista Moskovan patriarkan Kirillin suuntaan.

Kirjoituksessa ylistetään Putinia kirkonrakentajana. Siinä kerrotaan, miten Hagia Sofian moskeijaksi muuttaneen Erdoganin kanssahallitsija on patriarkka Bartholomeos. Kerrotaan, miten Ukrainan kirkkoja pommittava Putin on merkittävä kirkonrakentaja venäläisessä muistissa.

Kirjoituksessa viitataan vanhakirkolliseen kesaropapismiin ja ns. sinfoniaan, jonka loi patriarkka Fotios. Faktuaalisesti käsitys on kuitenkin skismaattinen. Keisarin ja alttarin liitto periytyy Eusebios Kesarealaisen poliittiseen teologiaan. Eusebios oli keisari Konstantinoksen läheinen apuri. Kun Nikean kirkolliskokouksessa 325 vähin äänin oli torjuttu niin sanottu areiolaisuus, jonka mukaisesti Kristus ei ole samaa olemusta vaan samanlainen kuin Jumala, meni vuosikymmeniä, ennen kuin tämä kanta lopullisesti torjuttiin Konstantinopolin kirkolliskokouksessa 300-luvun loppupuolella.

Koetin tiedustella eräältä alan vastuuhenkilöltä, onko tämä todellakin Suomen ortodoksisen kirkon näkemys. Vastaukseksi sain, että ei tarvitse lähetellä tällaisia posteja, muutoinkin tulee sähköpostiin poistettavaa tavaraa. Vastaus oli kiinnostava, koska Härkönen ei ole kuka tahansa mielipidekirjailija. Hän on Ortodoksisen kirkon ns. Golgatanmäen keskustoimiston kirkon pappi.

Piispojen skisma

 Pari vuotta sitten Suomen ortodoksisen kirkon piispat kutsuttiin puhutteluun Istanbulissa sijaitsevan Konstantinopolin patriarkan hallintoon. Syy oli Jyrki Härkösen arkkipiispa Leon vastaiset kirjoitukset ja Kuopion ja Karjalan hiippakunnan piispa Arsenin julkiset häväistyslausunnot Leosta.

Annettiin yhteinen lausunto, jonka mukaisesti piispat ovat kavereita keskenään, tuomitsevat Ukrainan sodan ja Härköselle langetetaan kanonien vastaisesta toiminnasta toimituskielto, tätä kuulematta. Asia on kuitenkin ilmeisesti jäänyt kytemään, Härkösen kirjoituksesta päätellen.

Sinänsä hän voi olla oikeilla jäljilläkin Venäjän hallinnon ja Moskovan patriarkaatin välisestä suhteesta.

Venäjä ja Suomen ortodoksinen kirkko

 Suomen ortodoksinen kirkko on eronnut Moskovan patriarkaatista 1923 sanojensa mukaan Venäjällä vallinneen sekaannuksen takia. Asiaa koskeva U. V. J . Setälän tutkimus Kansallisen ortodoksisen kirkkokunnan perustamiskysymys Suomen politiikassa 1917–1925 on tältä osin valaiseva.

Ero Moskovan patriarkaatista syntyi erityisesti Raja-Karjalan suomen- ja karjalankielisen papiston piirissä. Tästäkin syystä on kiinnostavaa, että on esitetty julkista arvostelua Karjalan kielen ylläpitämisen suuntaan samalla kun on vaalittu venäjän ja kirkkoslaavin kieltä.

Mika Nokelainen on sittemmin oikaissut joitakin Setälän tutkimuksen yksipuolisuuksia väitöskirjassaan Vähemmistövaltiokirkon synty. Ortodoksisen kirkkokunnan ja valtion suhteiden muotoutuminen Suomessa 1917–1922. Nokelainen huomauttaa, että Suomen ortodoksisen kirkon vakiinnuttaminen lainsäädännössä perustuu myös Paasikiven hallituksen suursuomalaiseen ideologiaan saattaa Vienan Karjala Suomen valtion yhteyteen.

Niin tai näin, Suomen ortodoksisen kirkon lainsäädännöllinen asema perustuu eroon Venäjästä. Niin arkkipiispat Paavali, Johannes kuin Leokin ovat pitäneet tämän linjan mielessään suhteessaan Moskovan patriarkaattiin.

Leningradin hengellinen akatemia ja vaikuttaminen

Useita suomalaisia ortodoksisia ja luterilaisia pappeja on koulutettu Leningradin hengellisessä akatemiassa Aleksanteri Nevskin luostarissa. Se on Moskovan patriarkaatin hengellinen ideologinen keskus. Erityisesti 1980-luvulla KGB:n vaikuttamisyritykset ulkomaalaisiin opiskelijoihin olivat merkityksellisiä. Tuona aikana akatemian rehtorina toimi nykyinen Moskovan patriarkka Kirill. Hänen alaisuudessaan opiskeli esimerkiksi nykyinen Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni.

Kirill on esimerkiksi Forbes-lehden mukaan korkea-arvoinen KGB:n upseeri, jonka tehtävänä 1980-luvulla oli Neuvostoliitolle myönteisten ihmisoikeuksien vastaisten tiedotteiden laadinta sekä vaikuttaminen länsimaiseen yleisöön.

Jos koetetaan vaikuttaa, ei ole tietenkään niin, että tullaan välttämättä vaikutuksen alaiseksi. Voihan henkilö ihailla Persian kulttuuria kannattamatta mullahien valtaa. Kenties hän voi käydä jopa koraanikoulun ja olla sisimmässään kriittinen. Jo vanhat körtit neuvoivat: mene kirkkoon, mutta älä kuuntele, mitä pappi puhuu.

Suomen ortodoksisen kirkon skisman aikana Moskovan propaganda antoi tukensa arkkipiispa Leoa arvostelleille. Oli luonnollisesti venäläisestä näkökulmasta ilahduttavaa, että Moskovan patriarkaattiin kriittisen kannan ottanutta arkkipiispaa purevat omat koirat. Sekä Suomen Kuvalehden että Helsingin Sanomien artikkelit dokumentoivat tämän. Leningradin hengellisen akatemian yliopettaja Konstantin Markovitš viestitti Suomeen, kuinka paljon arkkipiispaa arvostelleita Venäjällä arvostetaan.

Tuossa vaiheessa Suojelupoliisi ilmoitti lehtitietojen mukaan, että on kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta ei pidä venäläistä vaikutusta kovinkaan laaja-alaisena.

Itsekin neljä vuotta Pietarissa toisessa laitoksessa toimineena teologian opettajana arvioin Leningradin hengellistä akatemiaa siten, että se on eristäytynyt laitos, jolta puuttuu ajanmukaisen teologisen tutkimuksen seuraaminen. Jossain vaiheessahan sen pääopiksi länsiporttien avauduttua sitten tuli New Yorkin Vladimirin seminaarin uuspalamismi, jonka mukaisesti ihminen voi olla uuskantilaisesti yhteydessä Jumalan vaikutuksiin (Wirkungen, energeia), mutta ei substanssiin, mikä on mielenkiintoinen huomio Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon ”leikkauspisteitä” koskien.

Moskovan patriarkaatin kybersodankäynti

 Juha Meriläinen on kirjassaan Putinin alttaripoika tarkastellut ansiokkaasti Venäjän hallinnon ja Moskovan patriarkaatin välistä suhdetta. Voi kuitenkin kysyä, onko Venäjän hallinto Moskovan patriarkaatin toimintaa seuraava vai toisinpäin.

Arto Luukkanen on puolestaan kirjassaan Putinin perukirja analysoinut nykyisen Venäjän liikehdintää. Hän esittää teorian, jonka mukaisesti Venäjällä on vuodesta 1917 ihailtu rikollisjärjestöjen valtaa. Luukkasen analyysin mukaan entinen Pietarin katujengiläinen Putin, joka itse on fyysisesti heiveröinen ja henkisesti arkaluontoinen, ihaili vankilagansteri Prigožinia. Venäläisessä perinteessä tällaisella rikollisella on perässähiihtäjänsä, jonka nimi on ”narttu”. Luukkanen esittää, että Putinin suhde Prigožiniin oli mainitun kaltainen. Olipa tulkinta oikein tai väärin, se herättää kysymyksen isänmurhasta ja Venäjän federaation presidentin suhteesta Moskovan patriarkkaan, joka tunnetaan huippuälykkäänä ja voimakkaana, ideologisena persoonana. Kirillin mukaanhan lännessä vallitsee seksuaalirappio. Hän on julistanut hyökkäyksen Ukrainaan ”pyhäksi sodaksi” – ei huolta, että hyökkäyksessä aseina käytetään seksuaaliterroria, naisten ja vanhojen miesten raiskauksia.

Luukkanen raportoi lisäksi, että Moskovan patriarkaatin ja Venäjän hallinnon välittäjä on oligarkki Konstantin Malofejev, amerikkalaista Fox-kanavaa rahoittava ja sikäläisten republikaanien oikeistosiiven kumppani. Äskettäin Malofejev järjesti Yleismaailmallisen venäläisen kansankokouksen. Istuntopaikkana oli Kristus Vapahtajan Kirkko. Kokouksessa Venäjän federaation presidentin kasvokuva heijastettiin kahden ikonin väliin.

Moskovan patriarkaatti näyttäisi olleen melko aloitteellinen länsivihamielisyyden osalta. Jo ennen Venäjän viimeisintä hyökkäystä Ukrainaan Moskovan patriarkaatti nimitti eri puolille Eurooppaa ns. eksarkaatteja, jotka hajottivat vanhoja eurooppalaisia ortodoksisia yhteisöjä. Näin kävi esimerkiksi Ranskassa, joka on ollut keskeisimpiä venäläisen emigranttiteologian keskuksia.

Vastaavasti Turkin Erdoganin toimenpiteiden yhteydessä Hagia Sofian osalta Moskovan patriarkaatti ilmoitti vaativansa Istanbulissa olevia Athos-vuoren alaisia kirkkoja itselleen.

Suomessa on useita Moskovan patriarkaatin seurakuntia. Kiovan Moskovan patriarkaatin alainen metropoliitta on perustanut eri puolille Eurooppaa 80 pistettä. Hän on lähettänyt edustajansa myös Suomeen. Ei ole ehkä huomattu, että Venäjän kybersodankäynnin ytimessä on isovenäläinen ortodoksinen identiteetti ja sen aktiivinen toimija Moskovan patriarkaatti.

Tästäkin syystä ylidiakoni Härkosen kirjoitus herättää mietteitä sen osalta, missä laajuudessa Moskovan patriarkaatin aktiivinen hajotustoiminta on yltänyt eri puolille Eurooppaa, jopa koto-Suomeen.

Artikkelikuvassa Moskovan patriarkka Kirill. Kuva: Duma.gov.ru, CC BY 4.0, via Wikimedia Commons