Palestiinan toivoton konflikti

Lähi-idän kauhistava tilanne, antisemitismin oireilu ja USA:n myrkkykeitos ovat saaneet ansaittua huomiota Vartijassa. Maailmanlaajuisesti katsoen tämä on eksistentiaalinen kriisi yhteiskunnan, maailmankulttuurin ja uskontojen kannalta. Vartijassa olleiden puheenvuorojen rinnalle tuon maailmalta muutamia ääniä, joiden toivoisin saavan näkyvyyttä myös Suomen mediakentässä.

Olen maininnut aiemmissa artikkeleissa kaksi juutalaista historian ja kansainvälisen politiikan professoria, joiden puheita toivoisin kotimaassamme lukevan kaikkien, joilla on syvä suhde Lähi-idän tilanteeseen, Israeliin ja juutalaisuuteen. He ovat professorit Yakov Rabkin (Montreal, Kanada) ja Avi Shlaim (Reding, Oxford, UK). Juutalaisuuden sisäpuolisina heidän äänellään on erityistä painavuutta. Heidän tekstinsä osoittavat, miten ulkopuoliset voimat Euroopassa ja USA:ssa, poliittisen sionismin väkevöidyt muodot ja kristilliseksi itseänsä kutsuvan maailman kallellaan olevat narratiivit ovat luoneet markkinat antisemitismin myrkylle. Mainittujen lisäksi huomattava asiantuntija on professori John Mearsheimer, jonka puheenvuorojen pahaenteinen paino kasvaa tuon saatanallisen kriisin jatkuessa.

Esitys on masentava ja tuntuu osoittavan, että alueen kohtalona on päättymätön intifada, epätoivoisten kansannousujen, attentaattien ja itsemurhapommien sarja. Esitys saa ymmärtämään syyt, miksi terroristit murtautuivat ulos Gazasta. Kuitenkaan mikään ei oikeuta hirmutekoja, kiimaista veritekojen sarjaa, johon hyökkääjät syyllistyivät. Äärimmäinen pahuus riehui alastomana.

Alkupisteen valinta

Ohitimme juuri Hamasin rikollisen ja petomaisen hyökkäyksen vuosipäivän, ja sen vuoksi artikkeli on mitä ajankohtaisin. Mearsheimer on outo lintu niille, jotka spekuloivat hänen taustaansa. Häntä on arveltu juutalaiseksi nimen ja syvän asiantuntemuksen vuoksi. Tosiasiassa hän on saksalaisamerikkalaisen ilmavoimien upseeri-isän ja irlantilaisen äidin 1947 syntynyt poika. Kulttuurinen tausta on siis puolueettomuuteen ja uskonnolliseen neutraalisuuteen viittaava. Sen sijaan hänen poliittisen historian tuntemuksensa ja siitä nouseva Lähi-idän tarkastelu on vastaansanomaton.

Mearsheimerin puheenvuoro osoittaa, miten tärkeätä on ulottaa historian tarkastelu oikeisiin lähtökohtiin ja aikaperspektiivin painokertoimiin. On harha aloittaa Palestiina-konfliktin tarkastelu vuodesta 1948 tai välittömästi sitä edeltävistä vuosista. Vähintään yhtä painavia lukuja ovat 1900-luvun alkuvuodet, Baselin sionistikonferenssi 1897 tai ensimmäisen maailmansodan jälkeiset tapahtumat, Kansainliiton perustaminen 1920 ja brittiläisen mandaatin aika 1920–1948. Suuri vaikuttaja oli myös Osmanien imperiumi 1299–1922, joka luhistui maailmansodan lopun melskeissä. Euroopan kristilliset kirkot ja kansallisvaltiot eri kokoonpanoissa kehittivät juutalaisuuden syrjinnän, vainot ja lopulta natsismin rikokset, jotka tapahtuivat kirkkojen puolisuljettujen silmien alla passiivisen ohi katsominen tai välinpitämättömyyden suojissa.

Maailmanpolitiikan välttämättömyys

Juutalaisvaltion perustaminen oli maailmanpolitikan välttämättömyys, taustana repivä ja kohtalokas ongelma, joka tuli ratkaista tavalla tai toisella. Kuten tiedetään monia, myös villejä spekulaatioita oli esillä Madagaskaria ja Keniaa myöten. Nämä olivat olennaisesti natsien ehdottamia karkotushenkisiä antisemitistisiä projekteja, yhtä kauheita kuin nyt nähtävä Lähi-idän kirous. John Mearsheimerin puheenvuoron eräät kohdat ovat huomionarvoisia. Lähiaikoina paljastuneet dokumentit kertovat, miten Israelin valtion perustamisessa oli jo varsin aikaisin esillä itse asiassa Suur-Israelin visio, eli huomattava laajentuminen alueelliseksi vallaksi. Samoin syntyy vaikutelma, että alueen palestiinalaisten kohtalo oli ennakoitu. Valloittajan oikeus omiin käsiin otettuna oli ohjaava visio. Jos tämä tyly näkemys on harhainen tai liioiteltu, haluaisin kuulla vaihtoehtoisen kuvauksen.

Poliittisen sionismin ideologia nojaa uskonnon historiaan. Sen mukaan maailmanpoliittisen tarkastelun alkupiste tulee olla Israelin muinaishistoria, jossa juutalaisasutus arkeologian ja dokumentoidun aineiston perusteella ulottuu 3000 vuoden taakse. Tämä kiistämätön historiatieto tulee asettaa laajaan maailmanhistorian kehykseen ja verrata lukemattomiin maailman karttaa, kulttuurien dominioita ja valtakuntien rajoja koskeviin siirroksiin, mullistuksiin, kaupan ja armeijoiden reitteihin.

Dominioiden rajat ja väestön siirrot

Suomen alueella asuvat vähemmistöt ovat kokeneet kovia ja epäreilua kohtelua, jonka hyvittäminen on tuskin mahdollista. Silti arvelen, että oli maallemme etu, että hetken aikaa päätä nostanut Suur-Suomi ideologia ja hyvää tarkoittaneet heimosotaretket jäivät yrityksiksi. Kalevalainen ugri-ideologia voisi olla etniskulttuurisen eetoksen pohja. Onneksi tämä jäi lähinnä unohtumattomien taideaarteiden inspiraatioksi. Egyptin, Rooman ja hellenismin imperiumien ja sitä ympäröineiden voimien ja kulttuuripiirien välillä on monikerroksinen historia valloituksia, väkivaltaa, alistamista ja hävitystä, pakkosiirtoja ja osittain harkittua kansojen vaellusta. Kolonialismin vuosisadat, Amerikan, Kaukoidän ja Afrikan suunnissa ovat taatusti jättäneet oikeutetun katkeruuden ja moraalisen pohdinnan aiheita. Mitään väkivaltaa, valloituksia ja pahantekoa ei tule hyväksyä, mutta jossain vaiheessa tapahtunut historia tulisi kuitata traagiseksi tosiasiaksi, viitetasoksi ja arkisen politiikan ja neuvonpidon lähtökohdaksi. Jerusalemin temppelin hävitys vuonna 70 oli traaginen rikos. Sen uudelleen rakentaminen olisi hieno aihe kansainvälisen ja uskontojenvälisen 50 vuotta kestävän projektin aiheeksi – mutta missä tahto ja tekijät?

Virheiden jono ja maailmanjärjestys

Lähi-idän valtiollisen kartan kohdalla on tapahtunut sen kaltainen vuosisatoja kestänyt virheiden, erehdysten ja alhaisten tekojen sarja, että tilanne vaikuttaa olevan kaiken korjaamisen ja auttamisen ulottumattomissa. Jokainen sukupolvi lapsia ja nuoria Israel–Palestiina-kiistan molemmilla puolilla saavat lähiyhteisönsä perintönä ymmärrettävän ja oikeutetun katkeruuden siemenet ja vihan vallitsevaa asetelmaa kohtaan.  Avarampaa näkökulmaa edustavat harvalukuiset, usein kaukana asuvat maltin äänet, joilla omakohtaista kosketusta ja kyky nähdä molempien oikeutettu tuska. Monivuotinen kansainvälinen Aabraham-konsiili voisi saada aikaan neuvottelun ilmapiirin ja rauhoittaa ilmanalaa. YK:n arvovallan ja sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen hiljainen kyseenalaistaminen ei lisää toiveikkuutta.

Tasapainoisen analyysin tavoittamiseksi on tarpeen lisätä tähän viittaus äskettäiseen keskusteluun kahden kulttuuripersoonan ja juutalaisen intellektuellin kesken. Aiheena antiseminismin tulkinnat juutalaisen identiteetin kannalta katsottuna.  Sam Harris on yksi nimekkäimpiä mediapersoonia, filosofi, neurotieteilijä, kirjailija, uskontoa, etiikkaa, rationaalisuutta ja mielen filosofiaa pohtiva podcast-host, jota USA:n absurdissa keskustelussa on mahdoton lokeroida – tämän sanon suurimpana kohteliaisuutena. PhD Dara Horn on kirjailija, kirjallisuuden professori, Harvardin kasvatti ja tärkeisiin aikakausijulkaisuihin kirjoittava esseisti, 49-vuotias kolmen lapsen äiti. Tämä keskustelu kuvaa kahden USA:ssa asuvan laajasti aiheeseen perehtyneen juutalaisen ja edustamansa sivistyneistön ääntä.

Yksi kuvaava yksityiskohta on sen määrittely, mitä on sionismi ja vastaavasti antisionismi.  Dara Hornin mukaan sionismi tarkoittaa yksinkertaisesti Israel-nimisen kansallisvaltion olemassaolon hyväksyntää. (video kohdassa 48 min ”I do not want the state of Israel destroyed – that is all it is”). Vaikka ymmärrän keskustelun argumentteja, oudoksun monia korostuksia. Israelin valtio on ihailtava aikaansaannos yhteiskunnallisen kehityksen, teknologian ja monien sivistyksen mittareiden mukaan. Monien alueen valtioiden sosiaalisen kehityksen ja ihmisoikeuksien taso on masentava vertailukohta. On outoa, että Israelin valtion syntyyn johtanutta historiaa ja siinä tapahtuneita ratkaisuja ei uskalleta tai haluta analysoida maallisen rationaalisuuden ja myyteistä riisutun historiatarkastelun keinoin. Uskontoa toisaalla railakkaasti arvostelevat älyköt tuntuvat viittaavan luvatun maan mytologiaan, ikuiseen perintöoikeuteen, alkuperäetuoikeuteen suhteessa maahan, jossa historiallisia esivanhempia tiedetään asuneen 3000 vuotta sitten.

Lähi-itä ja yhteinen Aabrahamin perintö

On luonnollista ja hyväksyttävää, että juutalaiset tiedostavat ainutlaatuisen historiansa, kunnioittavat pyhiä paikkoja, kutsuvat Jerusalemia ikuiseksi kaupungiksi, kumartavat Daavidin ja Salomon monumenttien äärellä. Kaiken tämän tietäen tulisi kuitenkin hyväksyä, tapahtuneen maailman historian valossa, että samat seudut, samat kohteet, ovat yhtä tärkeitä myös muille Aabrahamin juuresta nousseille.  Voisiko Lähi-itä olla joskus Aabrahamin perintöön nojaavan sivistyksen ja kolmen maailmanuskonnon yhteinen muistomerkki, jonka kunnioituksen ja nautinnan säännöt tulisi sopia laajan mahdollisesti 50 vuotta jatkuvan maailmankonsiilin ohjelmassa? Uskontojen sisällä tulisi käynnistyä syvä reformaatio ja ajatuksien kaidepuiden siirto.

Tilanteen vaarallisuutta voi alleviivata vielä yhdellä modernin maailman uhkakuvalla, digitaalisen ympäristön ilmiöillä. Tiedon ohella maailmaa kiertää myrskyjen lailla myös vihapuhe, valeuutiset, harhaanjohtavat kampanjat. Viime viikkojen uutisia ovat tekoälyn apokalyptiset visiot. Aihepiirin tärkeyttä osoittaa tämä haastattelu, jossa yksi tietotekniikan suurimpia keskustelee nimekkään mediavaikuttajan kanssa. Haastattelija Ezra Klein on taustaltaan kiinnostava, maltillinen maallistunut juutalainen, ansioitunut mediapersoona

Bill Gates vertaa tekoälyn uhkakuvia ydinaseiden uhkaan. Hän on sijoittanut hirmuista omaisuuttaan globaalien terveyshaasteiden torjumiseen. Hän näkee nyt AI-kehityksen uhkakuvat samassa mittakaavassa. Toivoa sopii, että kumpikaan näistä ei nouse Lähi-idän kirotun riidan välineeksi.

Artikkelikuvassa vuoden 1897 ensimmäisen sionistikongressin osanottajat. Kuva: Public domain, Wikimedia commons.