Naisten pappeuden psykodynamiikka

Kirkon julkikuvaa on vuosikymmenien ajan leimannut kysymys naisten pappeudesta. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa naisten pappeus hyväksyttiin vuonna 1986, ja ensimmäiset naispapit vihittiin kaksi vuotta myöhemmin. Naisten pappeuden vastustajille kirjattiin päätöksen yhteydessä omantunnon vapaus näkemykseensä. Pohjoismaissa naisten pappeus hyväksyttiin ensimmäisenä Tanskassa vuonna 1948 ja Ruotsissa 1960.

Suomessa naisten pappeutta vastustaa edelleen pieni kirkollinen vähemmistö, joka muodostuu lähinnä Kansanlähetyksen, Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen ja Lestadiolaisen herätysliikkeen jäsenistä.

Kirkollisessa mediakeskustelussa naisten pappeudesta korostuvat teologiset kannanotot kirjoittajien henkilökohtaisine käsityksineen. Kommentoinnit tavoittavat harvoin dialogin tasoa.

Tämän kirjoituksen tavoitteena on tarkastella kysymystä psykodynaamisen tiedon ja sielunhoitokäsityksen pohjalta. Tarkoituksena on tuoda esiin naisten pappeuden vastustamisen ja puolustamiset psykologiset lähtökohdat ja perusteet.

Käsite ”psykodynaaminen” viittaa ihmismielen tiedostamattomiin, eri kehityksellisistä vaiheista peräisin oleviin mielensisäisiin syvärakenteisiin, joiden vaikutus ihmismielessä on pysyvää ja elinikäistä. Mielensisäistä dynamiikkaa hallitsee kaksijakoinen, varhaisiin hoivakokemuksiin perustuva ”kokonaan hyvän” ja ”kokonaan pahan” kokemustila.

Psyykkisen kaksijakoisuuden aktivoituminen ihmisen elämänkaaren myöhemmissä vaiheissa on vaikuttamassa kaikessa olemisessa. Erityisesti maailmankatsomukselliset kysymykset, uskonto mukaan lukien, aktivoivat mustavalkoista todellisuuden kokemista, aina uskonsotiin asti.

Ihmisen uskonnollisuus toteutuu kaksijakoisen inhimillisen psykodynamiikan ehdollistamana. Inhimillisessä vuorovaikutuksessa erityisesti uskonto ilmenee usein yksilöiden ja kansojen jakautuneena erimielisyytenä.

Koska uskonnollisuudessa on mukana inhimillinen kaksijakoinen kokemustausta, edellyttäisivät uskonnolliset käsitykset itsetutkistelua, tarvittaessa valmiutta uudelleen arviointiin, muutoksiin omissa näkemyksissä.

Uuden testamentin keskeinen käsite on ”metanoia”, mielenmuutos. Sanana se sisältää ajatuksen ”parannuksesta” ja ”psykologisesta kasvusta”.

Inhimillisen psykodynamiikan tiedostaminen uskonnoissa voisi parhaimmillaan johtaa avarampaan todellisuuden kohtaamiseen, kiistanalaisen uskonnollisuuden neutraloitumiseen, uskonkäsityksen syvenemiseen paremman itsetuntemuksen kautta.

Myös naisten pappeuden puolustajat ja vastustajat joutuvat käsityksineen katsomaan peiliin.

Naisten pappeuden vastustus

Kun naisten pappeutta vastustetaan tiedostamattomien, inhimillis-psykologisten syvärakenteiden perusteella, tulevat kysymykseen useat perustelut, näkemystä puoltavat psykodynaamiset tekijät.

Naisten pappeuden vastustus voidaan nähdä suojana omalle ryhmäidentiteetille, usein jonkin uskonnollisen yhteisön jäsenyydelle. Se voi merkitä erilaisten muutosvaatimusten, myös viettiperäisten haasteiden torjuntaa. Tällainen tarve on inhimillisyydessään oikeutettu. Se voi kuitenkin merkitä inhimillisen todellisuuden kaventunutta kokemista.

Pappeus on perinteisesti nähty miehen tehtävänä, turvahakuisuuden pohjalta ”isähahmoisena”. Jos tämä symbolinen, mielensisäinen perhekonstellaatio muuntuu, se voi horjuttaa turvallisuuden tunnetta. Naisten pappeuden vastustaminen näyttäytyy tällöin suojamekanismina muutosuhkaa vastaan. Sisäinen ahdistus muuntuu ulkoiseksi toiminnaksi, turvalliseksi koetun käytännön opilliseksi puolustamiseksi.

Pappeuteen liitetty tunteenomainen valta, naisten pappeudessa ”äiti-pappeuden” voima, voi herättää irrationaalista pelkoa äiti-lapsi-symbioosin toistumisesta, uhkaa välttämättömälle kehitykselliselle eriytymiselle äidistä. ”Isä-pappi” sen sijaan toimii lapselle auttajana, mielensisäisenä pelastajana äidin vallasta.

Jos ja kun esitetyt psykodynaamiset tekijät ovat vaikuttamassa naisten pappeuden vastustamisessa, puoltavat vastustajien psyykkiset tarpeet naisten pappeuden vastustamista ja oikeuttavat viettämään messua yksinomaan miespapin toimittamana.

Naisten pappeuden hyväksyminen

Naisten pappeuden hyväksymisen vaatimusta voidaan perustella uskonnon yleisestä psykodynaamisen ymmärtämisyrityksen näkökulmasta, psykologisten tekijöiden huomioon ottamisen tarpeesta uskonnollisissa kysymyksissä.

Kirkollisen käytännön kysymyksenä on neljänkymmenen vuoden aikana muodostunut arvostettu naispappien toimintahistoria. Naispappien osuus on puolet pappisvirkojen haltijoista. Tässä tilanteessa naisten pappeuden hyväksymättömyys on naispapin työn tyhjäksi tekemistä, työtoverin nihiloimista, paikallisseurakunnan työyhteisössä mahdoton asenne. Seurakunnan papinvirassa toimimisen edellytyksenä on yhteistyökyky mies- ja naispappien välillä.

Ihmiskunnan ikäisessä tiedostamattomassa psyykkisessä perimässä on muuttumattomina säilyneitä syvärakenteita, ihmiskunnan säilymisen kannalta välttämättömiä kieltoja ja käskyjä, uskontojen korostamia eettisiä ohjeita.

Uskonnollisessa psyykkisessä perimässä on kuitenkin säilynyt myös emotionaalista ainesta, jonka noudattamisesta seuraa elämän realiteettien ja uskonnon syvimpien intentioiden vastaisuutta.

Tiedostamaton, ihmiskunnan historian ikäinen psyykkinen perimä, naisen alempiarvoisuuden olettama mieheen verrattuna on edelleen vaikuttamassa naisen yhteiskunnallisen ja erityisesti uskonnollisen aseman määrittelyssä.

Naisten pappeuden vastustamista perustellaan kirkon perinteellä, joka itsessään sisältää arkaaiseen ihmiskäsitykseen perustuvan käsityksen naisen alisteisesta suhteesta mieheen nähden.

Kristinuskon kirkollisessa organisoitumisessa ja teologian vuosisataisessa muotoutumisessa kysymys seksuaalisuudesta sai juuri naiseutta koskevia erityssäädöksiä kirkollisten selibaattikäytäntöjen ja naisellisen neitsyyden opillisessa korostuksessa.

Jo juutalaisuuden kantaisän Aabrahamin kohdalla naisen kyky miehisen kontrollin ulottumattomissa synnyttää uutta elämää aiheutti Aabrahamissa epäilyn poikansa Iisakin isyydestä. Ihmiskunnan historiassa naisen seksuaalisuus on vaatinut tarkasti säädellyn normiston. Synnyttäneen naisen puhdistautumisrituaalit, esikoispojan uhraamisvaatimukset hänen syntyperänsä epäilyn tiedostamattomana seurauksena on uskonnon psykodynaamista ilmiasua.

Naiseuteen liittyvät haasteet ovat jatkuneet uskonnollisten rituaalien muodossa erilaisin seksuaalisuutta koskevin rajoittein. Islamilaisuudessa naisen pukeutumisnormit kasvojen ja nilkkojen peittämisvaatimuksineen, aikuisen miehen avio-oikeus alaikäiseen tyttöön ovat nykyisessä kristinuskossa vieraita elementtejä, toisin kuin vielä Jeesuksen vanhempien kohdalla.

Tämän päivän kysymys naisten pappeudesta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa liittyy vuosituhantiseen, naiseutta koskevaan uskonnollis-psykologiseen jatkumoon. Kysymykseen liittyvät tunteenomaiset kannanotot vielä tänä päivänäkin paljastavat perimän sitkeän, tiedostamattoman luonteen.

Ihmisen eksistentiaalisten, elämää, kuolemaa, kärsimystä koskevien kysymysten edessä kiista naisten pappeudesta on triviaali, vähäpätöinen kirkollinen mainehaitta, jonka kanssa on elettävä.

Artikkelikuvassa nainen saarnaa kveekarien kokouksessa. Kuva: Quaker Meeting in London: A female Quaker preaches (c.1723), engraving by Bernard Picard. Wikimedia Commons.