Myyränä Vatikaanin toisessa konsiilissa

Vatikaanin II konsiili 1962–1965 oli viime vuosisadan merkittävin kirkollinen kokous. Se oli paavi Johannes XXIII:n kokoon kutsuma, ja hänen  ajatuksensa oli saattaa katolinen kirkko ajan tasalle modernin maailman kanssa. Konsiili, joka kokosi yhteen pitkälle yli 2 000 piispaa kaikkialta maailmasta, sai aikaan monia merkittäviä uudistuksia. Liturgiassa tuli mahdolliseksi muidenkin kielien kuin latinan käyttö, Raamatun ja tradition suhdetta selvennettiin, kirkko-oppia tarkistettiin erityisesti kollegiaalisuuden osalta, uskonnonvapauden periaate hyväksyttiin, ekumeniaan otettiin myönteinen kanta ja antisemitismi tuomittiin vain muutamia tärkeimpiä mainitakseni.

Piispoilla, joita kutsuttiin konsiili-isiksi, oli mahdollisuus käyttää nuoria teologeja avustajinaan. Sellaisessa roolissa konsiilissa olivat esimerkiksi Joseph Ratzinger ja Hans Küng. Mukaan kutsuttiin tarkkailijoita muista kirkoista, ja lehtimiehiä oli sankka joukko seuraamassa konsiilin edesottamuksia. Heidän joukossaan oli muiden muassa dosentti Seppo A. Teinonen, joka viimeisellä vuoden 1965 istuntokaudella toimi Luterilaisen maailmanliiton virallisena tarkkailijana. Hän kirjoitti kaikista neljästä istuntokaudesta pitkät raportit Teologiseen Aikakauskirjaan.

Teinonen viittasi useaan otteeseen amerikkalaisen New Yorker -lehden julkaisemiin konsiilikirjeisiin, jotka oli kirjoittanut eräs Xavier Rynne. Rynnen kirjeet olivat sensaatio ja herättivät suurta huomiota, koska ne paljastivat Pyhän istuimen virkakoneiston eli kuurian konservatiivisten kardinaalien muutosvastarinnan ja juonittelun ensin paavi Johannesta ja hänen jälkeensä paavi Paavali VI:ta vastaan. Rynne oli itse ehdottomasti uudistusten kannattaja. Rynnen kirjeiden ansioksi (tai toisten mielestä viaksi) lasketaan konsiilin näkeminen pitkälti konservatiivien ja liberaalien välisenä kamppailuna. Kirjeet koottiin istuntokausittain kirjoiksi otsikolla Letters from Vatican City. Yhteisniteenä ne julkaistiin 1968 ja uusintapainoksena 1999.

Oli ilmeistä, että Rynne oli joku osanottajista, sillä hänen raporttinsa olivat selvästi hyvin asioista perillä olevan silminnäkijän kirjoittamia. Sen nimistä henkilöä ei kuitenkaan ollut piispojen, heidän neuvonantajiensa tai muidenkaan osallistujien joukossa. Rynnen henkilöllisyyttä yritettiin selvittää ja arvailla kaikin keinoin.

Vasta paljon myöhemmin julkisuudelle paljastui, että kyse oli amerikkkalaisesta redemptoristipapista ja Lateraaniyliopiston moraaliteologian professorista Francis Xavier Murphysta (1914–2002), joka toimi konsiilissa erään amerikkalaisen redemptoristipiispan teologisena neuvonantajana. Nimi Xavier Rynne tuli Murphyn toisesta etunimestä ja hänen äitinsä tyttönimestä. Kuurian väkikin ryhtyi lopulta konsiilin vielä istuessa epäilemään juuri Murphya kirjoittajaksi ja häntä puhuteltiin, mutta todisteita häntä vastaan ei saatu. Murphyn puhuttelusta tunnetaan anekdootti, josssa Pyhän toimiston eli entisen inkvisition, myöhemmän Uskonopin viraston, asessori, arkkipiispa Pietro Parente yritti saada Murphya tunnustamaan olevansa raporttien kirjoittaja. Parente erehtyi kuulustelun lomassa kutsumaan edesmennyttä paavi Pius XI:ta heikkolahjaiseksi, jolloin Murphy sanoi hänen sihteerinään toimineelle amerikkalaiselle monsignorelle, ”kirjoita ylös, että hän sanoi Pius XI:ta heikkolahjaiseksi.” Parente pelästyi, että hänelle koituisi vaikeuksia lipsahduksestaan ja jätti kuulustelun kesken.

Richard A. Zmuda on kirjoittanut Murphyn toiminnasta kirjan, joka perustuu Murphyn vanhoilla päivillään antamiin haastatteluihin ja henkilökohtaiseen arkistoon ja jonka kirjoittamiseen Murphy antoi luvan. Kirja pohjautuu siten todellisiin tapahtumiin, ja mukana on melko paljon paavien ja konsiilin historiaa. Liitteenä on lista kaikista katolisen kirkon ekumeenisista konsiileista. Kirja ei kuitenkaan ole varsinainen elämäkerta, sillä Zmuda on kutonut mukaan paljon fiktiivistä ainesta. Hän itse kutsuu kirjaansa historialliseksi fiktioksi. Kirjassa esimerkiksi esiintyy kaksi Murphyn naisystävää, joista toinen kuvataan romanttisessa valossa, mutta kumpikaan heistä ei kuitenkaan ole todellinen henkilö. Lisäksi Zmuda kuvailee useita keskusteluita, joissa puhujina ovat paavit, kardinaalit ja muut korkea-arvoiset kirkonmiehet. Nämä eivät tietenkään ole historiallisia, dokumentoituja keskusteluita, sillä niistä ei yksinkertaisesti ole lähteitä. Voi tietenkin olettaa, että Zmuda on kuvitellut oikeansuuntaisesti niiden sisältöjä sen perusteella, mitä hän on tiennyt kyseisistä henkilöistä ja heidän pyrkimyksistään.

Zmudan kirja on Vatikaani II:n historiasta kiinnostuneille ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se on viihdyttävää teologista fiktiota, jonka pohja on kuitenkin vankasti historiallisissa tapahtumissa. Zmuda korostaa kuurian konservatiivisten kardinaalien kollegiaalisuuden läpimurtoa kohtaan tuntemaa kammoa. Nämä kardinaalit  onnistuivat melkein kariuttamaan koko konsiilin.

Arvioitu teos: Richard A. Zmuda: The Mole of Vatican Council II. The True Story of ”Xavier Rynne”. Acta Publications, 2024. 307 s.