Musikki ja teologinen tutkimus: Rahmaninovin 3. pianokonsertto

Rahmaninovin 3. pianokonserttoa on usein pidetty pianokirjallisuuden konserttotekstien teknisesti vaikeimpana osuutena.

Rahmaninov oli viimeisiä romanttisen ajan säveltäjiä (k. 1949, Kalifornia). Sergei oli kotoisin Novgorodin alueelta, Ukrainan suunnalta. Hän suoritti opintojaan Moskovan konservatoriossa, jossa hän tapasi myös Tsaikovskin 13-vuotiaana. Rahmaninov oli Alexandr Zilotin, Franz Lisztin oppilaan, serkku. Moskovasta Rahmaninov siirtyi Pietarin konservatorioon.

On ehkä paikallaan mainita, että Ziloti oli myös Ilmari Hannikaisen opettaja. Hannikaisen  pianokonsertto on esitetty vain pari kertaa, vaikka se suomalaisen sävellystuotannon historiassa lähes vetää vertoja Sibeliuksen viulukonsertolle. On Youtubessa.  Ukrainalaisen Zilotin opettaja oli siis Liszt ja tämän opettaja oman aikansa parhaana pidetty opettaja Carl Czerny, jonka opettaja puolestaan oli Ludwig van Beethoven. Näin musikaalisessa opissa Beethoven on sekä Rahmaninovin että Ilmari Hannikaisen pianonsoiton perinteen isoisä.

Sergei Rahmaninov siirtyi vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen Dresdeniin ja vuoden 1917 jälkeen ensisijaisesti Yhdysvaltoihin, missä hän menehtyi Beverly Hillsissä 1969.

Rahmaninovin konserton tulkinnat

Kuuntelin ja katselin reippaat kymmenkunta Youtubeen tallennettua 3. konserton tulkintaa. Laitan linkit juttuuni. Kuulijan kannalta riittää, mikäli avaa viimeiset viisi minuuttia.

Ensimmäinen on tietenkin romanttiseen mieleen sopiva Vladimir Horowitzin esitys. Tämän legendaarisen pianistin esityksistä on myös hauska suomennettu teos David Dubai,  Keskusteluja Horowitzin kanssa (1991). Horowitz on hauska ja taitava soittaja, jonka pikkusormi kääntyy kiemuralle silloin, kun sitä ei tarvita. Hänen eronsa esimerkiksi ajan toiseen tunnettuun pianistiin Anton Rubisteiniin oli se, että edellinen ei harjoitellut, mutta Horowitz soitti koko ajan.

Valitettavasti Horowitzin tulkinta on kuitenkin hakkaava ja lähelle kapakkapianistin esitystä lankeava. Video, josta kannattaa kuunnella viimeiset viisi minuuttia on tämä.

Seuraava ehdokas on David Helfgott, australialainen pianisti, josta tehtiin myös elokuva Shine, hullunhauska ja traaginen esitys.  Helfgottin lapsuus kyllästyi kuin Beethovenin hakkaavan isän varjoissa. Hän opiskeli kuitenkin Lontoossa kuninkaallisessa musiikkilaitoksessa. Opintojen päätteeksi hän soitti Rahmaninovin traagisen konserton ja pyörtyi sen lopuksi. Seurasi vuosien mittainen mielisairaalavaihe sähköshokkivaiheineen. Vuosien päästä Hefgott palasi konserttilavoille soittaen nuoruutensa musiikkia.

Videon lopussa ilmenee Jorma Panulan opettaman kapellimestarin ja Helfgottin saumaton yhteistyö ja lopuksi kuin apinan raivosta näytetyt peukut ja riemut mielisairaalasta konserttilavoille päässeen soittajan ilona.

Tähän väliin pieni E. Kissinin virtuoosisoitto, monista muista valiten, vain yhtenä esimerkkinä. Soittaja pomppaa heti esityksen jälkeen tuolista, kuten onkin aiheellista, mutta ei malta olla soittamatta neljää ylimääräistä kappaletta esityksensä huuman perään. Total show alkaa ajassa 48 minuuttia tästä videosta. Näitä riittää kymmenen tusinassa.

Vaan autuaaksi lopuksi Martha Argerich! Joka sävel on mietitty, tekniikka täydellinen, esittäjän show vaatimaton. Ja taivas varjele, mitä täältä tulee! Pikaiselle kuuntelijalle videon minuuttikohdasta 39 voi todeta aivan empiirisesti, mitä musaa!

Musiikin ja teologian tohtorit

Aikoinaan taideyliopistojen tohtorintutkinnoille naureskeltiin: tee pari maalausta ja kirjoita raportti tyyliin ”minä naisena”. Tämä hekotus on kuitenkin kurottu umpeen musiikin tohtoreiden koulutuksessa. Hyvä esimerkki on vaikkapa Mart Ernesaksin Sibelius-Akatemiassa valmistunut Lisztin pedaalinkäyttöä koskeva tohtorintutkinto. Ensinnäkin tutkintoon liittyy useita tasokkaita konsertteja. Lisäksi siihen liittyy noin 150 sivuinen englanninkielinen selvitys siitä, miten säveltäjän aikainen pedaalikäytänne vanhanmallisilla flyygeleitä edeltävillä soittimilla sopii flyygeleiden aikaan ja tekniikkaan.

Kovaa kamaa vaikkapa verrattuna omaan teologian tohtorin väitöskirjaani, jossa luettiin 100 kirjaa ja 200 artikkelia ja kirjoitettiin sitten, mitä niissä sanottiin ja lisättiin mukaan pari ajatelmaa.

No, kärjistykset kärjistyksinä.

Mutta mietin sitä, mitä eri tavoin tulkituilla Rahmaninovin konsertoilla on merkitystä elämänkatsomuksellisille mietelmille. Hakataanko, ollaanko virtuooseja hieman kylmäksi jättäen, tullaanko mielisairaalasta sähköshokkien jälkeen estraadille  vai soitetaanko esimerkiksi kuten Martha Argerich, siten, että joka sävel kuuluu, tekniikka on kunnossa ja oma minä piilossa, riittäen, että teos saa puhutella kuulijaansa?

Rahmaninovin kuva: Kubey-Rembrandt Studios (Philadephia, Pennsylvania), Public domain, via Wikimedia Commons.