Moniääninen tietokirja Suomen queer-historiasta

Millaista on ollut elää yhteiskunnan seksuaali- ja sukupuolinormien ulkopuolella Suomessa 1800-luvulta tähän päivään? Entä miten erilaiset järjestöt, kuten Marttaliitto, Naisasialiitto Unioni ja Seta ovat saaneet alkunsa? Millaisia olivat ihmiset näiden järjestöjen taustalla perustamassa, ylläpitämässä ja tukemassa niitä?

Kirjailijat Heidi Airaksinen ja Tiina Tuppurainen käsittelevät näitä ja lukuisia muita kysymyksiä suomalaisten sateenkaarevaan historiaan syventyvässä kirjassaan Salatun rakkauden historia. Tämä monipuolinen ja -ääninen teos käsittelee rennon asiallisesti suomalaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajien elämää sekä heihin kohdistuneita asenteita aina 1800-luvun lopulta lähtien tuoden valokeilaan liian usein historiassa sivuutettuja elämän- ja rakkaustarinoita.

Tärkein muistutus kattavan kirjan lukijalle on, että queer-ihmisiä ja heidän välistään usein yhteiskunnan toimesta salatuksi painostettua rakkautta on aina ollut.

Tienraivaajat ja silminnäkijät

Teos on jaettu kahteen osaan, joille Airaksinen ja Tuppurainen ovat antaneet nimet ”Tienraivaajat” ja ”Silminnäkijät”.

Tienraivaajat-osiossa he valottavat 1800-luvun lopulta lähtien usean suomalaisen merkkihenkilön elämää Fredrik Cygnaeuksesta Lucina Hagmaniin ja Valentin Vaalasta Touko Laaksoseen. Punaisena lankana jokaisen elämäntarinan kohdalla kulkee kyseisen merkkihenkilön seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden kokemukset sekä henkilön omin että aikalaisten kuvailuin.

Tutkimuksellisen tiedon ja arkistolähteiden lisäksi jokaisen merkkihenkilön elämäntarinaa selittävän luvun alussa on lyhyt kuviteltu, mutta täysin mahdollinen tilanne kyseisen henkilön elämästä. Nämä pienet mielikuvitukselliset katkelmat johdattelevat lukijaa lähestymään historiamme merkkihenkilöitä kuin näiden ajatukset ja tunteet eivät olisikaan niin tavoittamattomissa meille.

Silminnäkijät-osio koostuu puolestaan yli 50-vuotiaiden queer-ihmisten haastatteluista, joissa nämä kertovat, millaista oli elää vuosikymmeninä, joina suuret yhteiskunnalliset ja poliittiset murrokset ravisuttivat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä; 1971 homoseksuaalisuus poistui rikoslaista ja 1981 tautiluokittelusta, minkä lisäksi kielto julkisesta “samasukupuoliseen haureuteen” kehottamisesta poistui 1999. Tästä muutaman vuoden kuluttua 2002 Suomen ensimmäinen translaki astui voimaan. Suuria edistysaskeleita on siis otettu, mutta paljossa on oltu ja edelleen ollaan muita maita jäljessä.

Haastateltavat kertovat myös esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta toimivien järjestöjen perustamisesta ja kehityksestä, 1980-luvulla Suomeen saapuneen HIV-epidemian aiheuttamista peloista ja sydänsuruista sekä ennen kaikkea itsestään. Jokaisen haastateltavan elämäntarina on ainutlaatuinen. Sukupuoli-identiteetti, etnisyys, asuinpaikka, kasvatus, terveys ja monet muut tekijät ovat vaikuttaneet siihen, kuinka haastateltavat ovat tulleet kohdatuiksi ja kuulluiksi elämässään niin vähemmistöryhmien ulko- kuin sisäpuolella perheidensä ja sukulaistensa lisäksi. Siinä missä elämäntarinoista yksikään ei ole toisensa peilikuva, ei sateenkaarevaa rakkauttakaan ei ole vain yhdenlaista.

Queer-tutkimuksen haasteet

Vaikka Salatun rakkauden historia vihjaa nimensäkin perusteella, että queer-ihmisten välistä rakkautta on aina ollut, avaa teos meille samalla tämän rakkauden tutkimukseen liittyviä haasteita. Erityisesti edeltäneiden sukupolvien meille jättämän primääriaineiston puute hankaloittaa seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden tutkimusta. Runsaasti aineistoa on sekä kadonnut että kadotettu – joko itsesensuurin tavoin tai läheisten toimesta – pitkälti paljastumisen pelossa, mihin kirjassakin syvennytään tarkemmin.

Airaksinen ja Tuppurainen kuvaavat myös, että sateenkaarevan elämän etsiminen teksteistä on kuin ”lukisi salakieltä”. Kulttuurin ja kielen kehitysten rinnalla termistöt ovat muuttuneet; vakiintuneena terminä homoseksuaalisuus on verrattain tuore ja vasta sota-aikana yleistynyt, sillä ennen puhuttiin esimerkiksi samasukupuolisesta haureudesta.

Myös asioiden käsittäminen ja kokeminen sekä ylös kirjaaminen on vaihdellut ajankohdasta toiseen. Monet kirjan merkkihenkilöistä eivät sanoittaneetkaan seksuaalisuuttaan tai rakkauttaan suoraviivaisen selkeästi, vaan tavanomaisempaa oli käyttää esimerkiksi kiertoilmaisuja tai olla puhumatta asiasta lainkaan.

Taiteilija Tove Janssonin elämästä kertovassa luvussa valotetaankin, että ruotsinkielinen termi ”mymlaaminen” tarkoitti naisten välistä seksiä, minkä lisäksi ruotsin kielen sana spöket eli kummitus tarkoitti lesboa. Kummitus-termin kerrotaan kuvanneen Janssonin mielestä hänen identiteettiään paremmin kuin termin lesbo.

Vielä salaperäisemmin itsestään omassa päiväkirjassaan kuitenkin kertoo – tai oikeastaan jättää kertomatta – tanssija-koreografi Tiina Lindfors nuorena: ”Rakas päiväkirja, on asioita, joita en uskalla sinullekaan paljastaa.”

Monesti teksteissä onkin jätetty paljon myös sanomatta, joko kirjoittajan omasta tahdosta tai tietoisuuden puutteesta; henkilö ei ole ollut varma, miten kuvailla identiteettiään ja tuntemuksiaan, sillä vakiintunutta termistöä ei ole esiintynyt tai henkilö ei ole kokenut niitä omaksuttaviksi. Kuin ”lukisi salakieltä” kuvaakin hyvin sitä, miten tutkimuksessa voi usein joutua varsin tulkinnanvaraisten kuvailujen äärelle.

Menneisyyden ymmärrys on tärkeää nykyisyyden rakentamiselle

Airaksinen ja Tuppurainen ovat tehneet merkittävää tutkimusta suomalaisen yhteiskunnan historiasta sateenkaarevassa valossa. Erityisesti kirjan toisen osion haastattelut tuovat esille sen, miten tärkeää työtä haastateltavat ovat elämänsä aikana tehneet muuttaakseen yhteiskunnan jämähtäneitä arvoja ja näkemyksiä ihmisten välisestä rakkaudesta, jotta maailma nykyisellään kohtelisi vähemmistöryhmien edustajia paremmin.

Monella tapaa haastateltavatkin ovat olleet tienraivaajia; he ovat olleet perustamassa ihmisoikeusjärjestöjä ja queer-tapahtumia, julkaisemassa lehtiä ja tiedotteita seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta sekä puhumassa tilaisuuksissa vähemmistöryhmien oikeuksista.

Haastateltavien kertomuksista nousee esiin, kuinka he ovat levittäneet tietoa ja tietoisuutta queer-identiteeteistä aikana, jolloin tieto ei levinnyt internetissä tai sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin, kuten nykyään. Pitkäjänteisellä toiminnallaan myös he ovat siis mahdollistaneet paljon queer-yhteisölle tänä päivänä.

Samalla välittyy viesti, että vaikka paljon on saavutettu, paljon voidaan vielä saavuttaa.

Salatun rakkauden historia herätteleekin lukijan pohtimaan, millä tavoin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta on milloinkin taisteltu, kenen toimesta ja mitä vaaditaan, ettei näitä oikeuksia rikota tai lakkauteta yhteiskunnallisen polarisaation nostaessa päätään.

Arvioitu teos: Heidi Airaksinen ja Tiina Tuppurainen, Salatun rakkauden historia. Like Kustannus 2025. 384 s.