Torsti Vihtori Lehtinen kuoli 16. 9. 2023. Hän oli syntynyt Helsingissä 25.7.1942.
Lehtinen oli kotoisin karuista työlaisolosuhteista Helsingin Kalliosta. Hänen nuoruutensa kului kiertolaiselämässä kymmenissä ammateissa, merisotakoulussa, jonka ura tyssäsi lyhyeen, ja pienissä vankeusrangaistuksissakin.
Vaellusten kulun johdettua Kööpenhaminaan Lehtinen oppi tanskan kielen ja innostui Sören Kierkegaardin ajattelusta. Hänestä tuli tämän ajatusten esittelijä sekä teosten suomentaja. Keskeisin saavutus on monumentaalisen Päättävän epätieteellisen jälkikirjoituksen suomennos. Ennen tämän työn saavuttamista Lehtinen toimi valmistuttuaan ylioppilaaksi Ressun iltalinjalta esimerkiksi tarkkailuluokan opettajana ja ATK-suunnittelijana.
Lehtinen tuli teologisten ja kirkollisten piirien tuttavaksi 1980-luvun lopulla. Jaakko Heinimäki teki hänestä teologian opiskelijoiden lehteen haastattelun. Haastattelun yhteydessä Lehtinen totesi, ettei tätä tarvitsisi painaa lehteen, mutta kun Kristuksen ruumiin jäseninä sanotaan olevan monenlaisia, hän kokee olevansa Kristuksen kyrpä. Taisi tämä kuitenkin tulla painetuksi.
Hurjalla lausahduksellaan Lehtinen viittasi sekä nuoruutensa vaikeisiin kokemuksiin, mutta myös kritiikkiin, joka hänellä oli itseään kohtaan. Mustiin pukeutunut Lehtinen oli tuossa vaiheessa kehkeytynyt voimakkaan itsekurin ja vastuullisen perheenisän rooliin. Hänen nuoruudenaikaansa kuvaa romaanitrilogia Kun päättyy pitkäsilta, Kuin unta ja varjoa ja Sokea taluttaja.
Nuoruusvuodet päättyivät Lehtisen omien sanojen mukaan siihen, että hän miehistyi ja alkoi opiskella teoreettista filosofiaa. Näistä tunteista hän myös totesi: Menin itseeni. Oli pimeää. Tulin ulos.
Opintojen seurauksena syntyi esseekokoelma Sören Kierkegaardin ajattelusta. Se hyväksyttiin filosofian maisterityöksi. Lisäksi Lehtinen kirjoitti yleisesittelyn fenomenologis-eksistentialistisen ajattelun keskeisistä edustajista.
Aforististen kokoelmien lisäksi hän julkaisi esseeteoksia. Niiden materiaali muodostui kirjailijan syvällisestä lukeneisuudesta filosofian, teologian ja kirjallisuuden alueilla. Jokainen Lehtisen ympäri maata pitämistä esitelmistä osallinen muistaa hänen ulkomuististaan latelemien sitaattien suuren määrän ja niiden omaperäisen tulkinnan. Mainittujen teemojen lisäksi Lehtinen oli paneutunut kuvataiteeseen, jota hän tunsi laajasti. Hän kertoi, miten erityisesti Tukholman modernin taiteen museossa nähty oli muuttanut hänen maailmankatselmaansa.
Kirjailijantyö johti Lehtisen moniin luottamustehtäviin. Hän toimi Suomen kirjailijaliiton varapuheenjohtajana ja oli liiton kunniajäsen. Hänet palkittiin muun muassa WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnolla.
Kirjailijantyö johti Lehtisen uudenlaiseen maankiertäjän tehtävään. Joskus ajettiin Nilsiän Aholansaareen yhdessä Terho Pursiaisen kanssa pitämään esitelmää. Joskus taas suunniteltiin hämäläisessä saunassa oikein ikävää kirjaa, jonka nimeksi tulikin sitten Ikävä.
Maankierto jatkui sitenkin, että hänen Viialan-kotinsa laaja kirjasto tuhoutui mikrobeihin, ja tuli muutto takaisin Helsingin kotikulmille. Niillä esimerkiksi valmistui laajoihin haastatteluin perustuva romaani Kutsumushuora.
Kerran pohdittiin, että kun suomalaiseen kirjalliseen perinteeseen kuuluu matka Lappiin, eiköhän ajeta sinne. Mukaan otettiin yli 80-vuotias runoilija Katri Taanila. Aamuyöstä huomattiin, että kiihkeä keskustelu kuolemasta oli aiheuttanut sen, että oli ajettu yli 100 kilometriä ohi majapaikan
”Sörkän Sokrates” löysi hengellisen kotinsa kahdesta suunnasta. Ensimmäinen oli ortodoksinen kirkko, liturgian takia, kuten Lehtinen asiaa luonnehti. Toinen oli körttiläisyys. Herättäjäjuhlilla Lehtinen piti puheen kymmentuhantisille kuulijoille: jokainen tupakansavu on rukous.
Torsti Lehtiseen saattoi törmätä yllättävissä paikoissa. Jos Aurinkorantojen turisti eksyi Malagassa luostarialueelle, häntä vastaan saapui mietteisiinsä vaipunut kirjailija. Jos mieleen Valamon luostarissa tuli, olisiko Torstikin täällä, kyllä hän trapetsasta löytyi kirjoittajakurssin tauolla. Aina yhtä vakaana ja tyylikkäänä mustapukuisena aforistisena ja suoraryhtisenä viisauden ilmentymänä.
Eislebenin kirkossa saattoi huudahtaa: Torsti on täällä. Seinässä oli veistos evankelista Markuksesta kirja ja kynä kädessään, aivan Torsti Lehtisen näköinen.
Oppineisuuteen ja korkeaan taitoon yltäneessä Torsti Lehtisessä olikin jotakin samaa kuin ensimmäisissä todistajissa, yksinkertaisissa kalastajissa. Hänen sydämelliseen verkkoonsa jäi kiinni moni.
Torsti Lehtinen arvosti Juhani Rekolan ajattelua. Hän kertoi, että niin sanotut Slussenin sissit olivat spontaanisti laulaneet Rekolan muistotilaisuudessa Kulkurin valssin. Viimeisen kerran tapasimme Torstin kanssa Danten Jumalaista näytelmää käsitelleessä paneelissa. Sen keskushahmo on Beatrice. Soikoon siis Paratiisin puiden alla Torsti Lehtisenkin muistoksi:
Siel laulan, taas laulan ja tanssin kun metsien humina se soi
Tuon kultaisen kulkurin valssin, tule kanssani tyttö, ohoi.
Kuva: WSOY.