Kapinaan elämän puolesta

Kapina elämän puolesta on dokumenttielokuva, jossa seurataan Elokapinan toimintaa viime vuosilta. Elokuvan on ohjannut Saku Soukka ja se sai ensi-iltansa lokakuussa 2025, jonka jälkeen sitä on esitetty muutamissa elokuvateattereissa ympäri Suomea.

Dokumenttielokuva keskittyy muutamiin Elokapinan viime vuosien aktioihin, joihin lukeutuvat esimerkiksi vuonna 2023 järjestetyt mielenilmaukset Stansvikin metsän puolesta, Kemin sellutehtaan edustalla järjestetty blokki sekä Viiankiaavan luonnonsuojelualueen mielenilmaus vuonna 2024. Dokumentin tekijät ovat kertoneet, että he seurasivat Elokapinan toimintaa yhteensä parin vuoden ajan.

Kapina elämän puolesta -elokuvassa keskitytään siis nimenomaan kuvaamaan Elokapinan toimintaa liikkeenä sekä sitä, miten he navigoivat esimerkiksi mielenosoitusten herättämien vastareaktioiden läpi. Dokumentissa on joitakin samoja henkilöitä kuin Virpi Suutarin vuonna 2024 julkaistussa elokuvassa Havumetsän lapset, mutta tällä kertaa dokumentti ei suoraan keskity yksittäisiin aktivisteihin tai heidän elämäntarinoihinsa, vaan kyseessä on kollektiivisempi kuvaus Elokapinan toiminnasta.

Elokuva onnistuu erityisen hyvin tunteiden herättämisessä. Mieleen jäi erityisesti se, kuinka aktivistit kohtasivat suorastaan puhdasta vihaa toimintansa vuoksi. Vaikuttamiskeinoista voi olla monta mieltä, mutta oli järkyttävää nähdä, kuinka joissakin kohtauksissa sivulliset huusivat törkeyksiä, heittelivät kiviä ja uhkailivat aktivisteja. Välillä aktivistit pohtivat omaa jaksamistaan kaiken tämän keskellä. On haastavaa rakentaa kestävää aktivismia silloin, kun näet ilmastokriisin syvenevän ympärilläsi ja kun yrität tehdä jotakin sen estämiseksi, mutta joudut kohtaamaan vihaa ja vähättelyä.

Mielenkiintoista oli myös nähdä dialogeja aktivistien ja niin sanottujen vastapuolien kuten sellutehtaan työntekijöiden tai poliisin välillä. Aktivistit olivat selkeästi valmistautuneet neuvotteluihin eri tahojen kanssa ja pitivät huolta omista oikeuksistaan. Elokuva osoitti sen, kuinka paljon liikkeen sisällä pidetään huolta siitä, että jokaisella on oma roolinsa mielenosoituksessa. Kaikkien ei tarvitse osallistua kaikista radikaaleimpiin toimintamuotoihin, vaan myös tukijoukoilla on tärkeä osansa.

Kestoltaan dokumentti on 80 minuuttia ja se pitää hyvin otteessaan. Elokuva poukkoilee välillä tapahtumasta toiseen ilman sen selkeämpää juonta, ja lopussa tuntui siltä, että tarina jäi vielä kesken. Tämä kuitenkin kuvaa hyvin tilanteen todellisuutta; ilmastokriisi on edelleen läsnä ja Elokapinan toiminta jatkuu. Välillä onneksi on hetkiä, jolloin saadaan konkreettisia tuloksia toiminnasta. Pian sen jälkeen, kun dokumenttielokuva julkaistiin, tuli uutinen siitä, että Helsingin käräjäoikeus hylkäsi Stansvikin mielenilmaukseen osallistuneiden viiden aktivistin saamat niskoittelusyytteet.

Joku saattaisi sanoa, että dokumenttielokuva on pelkkää propagandaa Elokapinan puolesta, mutta suosittelen sen katsomista jokaiselle, myös niille, jotka kokevat olevansa skeptisiä Elokapinaa kohtaan. Aktivismiin mahtuu monia eri toimintamuotoja, eikä niistä tarvitse olla samaa mieltä. Elinkelpoinen planeetta on kuitenkin elintärkeä meistä ihan jokaiselle ja sen puolustaminen on kunnioitettava teko.