Esittelen tässä artikkelissa lyhyesti kaksi äskettäin lukemaani romaania, jotka käsittelevät paaviutta ja konklaavia. Niistä kumpikin on julkaistu paavi Johannes Paavali II:n pitkän paaviuskauden loppupuolella 1990–2000-lukujen taitteessa. Paavin terveydentilan jatkuvasti huonontuessa spekulointi seuraavasta paavista kävi silloin kuumana, ja nämä kirjat syntyivät tuossa ilmapiirissä. Kummassakin etsitään uutta paavia, ja valinta osuu hyvin erikoisiin henkilöihin.
Morris West: Eminence (1998)
Morris West (1916–1999) oli australialainen kirjailija, jonka tunnetuin ja menestynein teos on The Shoes of the Fisherman (1963). Kirja julkaistiin sattumalta samana päivänä kuin paavi Johannes XXIII kuoli. Se suomennettiin nimellä Kalastajan kengät (1964) ja tehtiin elokuvaksi 1968. Elokuvassa paavia esitti Anthony Quinn. Kirjassa paaviksi valitaan edellisen paavin in pectore eli salassa kardinaaliksi nimittämä ukrainalainen kreikkalaiskatolinen arkkipiispa Kiril Lakota. West oli noin 15 vuotta aikaansa edellä kuvatessaan ensimmäistä slaavipaavia Pyhällä istuimella. Vielä enemmän aikaansa edellä hän oli hyödyntäessään salassa valitun kardinaalin ilmestymistä konklaaviin. Sehän oli keskeinen juonenkäänne Robert Harrisin romaanissa Conclave (2016) ja siitä tehdyssä samannimisessä elokuvassa (2024), jonka katsojamäärät ovat nykyisessä tilanteessa nousseet huikeasti.
Westin tuotantoon kuuluu muitakin taitavasti paaviutta ja Vatikaania käsitteleviä teoksia. The Devil’s Advocate (1959) kuvaa aiemmin kanonisaatioprosessiin kuuluneen ns. paholaisen asianajajan toimintaa hänen tutkiessaan erästä eteläitalialaista pyhimyskandidaattia. Paholaisen asianajajan tehtävänä oli tutkia, löytyikö pyhimykseksi ehdotetun henkilön taustasta jotakin raskauttavaa, joka estäisi hänen kanonisaationsa. Romaani suomennettiin nimellä Ihmeiden tekijä (1960).
Kolmas erityisen maininnan ansaitseva Westin roomaani tässä kategoriassa on The Clowns of God (1981), jota ei ole suomennettu. Se käsittelee paavia, joka eroaa tehtävästään elääkseen eristyksissä. Tämä tapahtui siis Westin fiktiossa yli 30 vuotta ennen paavi Benedictus XVI:n eroa.
Eminence, joka julkaistiin 1998, jäi viimeiseksi Westin eläessä julkaistuksi romaaniksi. West kuoli kirjoituspöytänsä ääressä 1999. Eminenssi on kardinaalien puhuttelutitteli, ja kirjan päähenkilö on argentiinalainen kardinaali Luca Rossini. Tätäkin voi pitää eräänlaisena enteenä tulevasta, sillä Rossini valitaan lopuksi kardinaaliksi ensimmäisenä argentiinalaisena paavina. West oli jälleen noin 15 vuotta aikaansa edellä, sillä edesmennyt argentiinalainen paavi Franciscus valittiin tehtävään vuonna 2013.
Rossinin tie paavinistuimelle ei ole helppo, sillä hänen taustansa herättää epäilyksiä. Hän joutui pappisaikanaan Argentiinassa sotilasjuntan kiduttamaksi, ja siitä hänet pelasti ja hoivasi kidutuksen jälkeen kuntoon Isabel Ortega, jonka kanssa Lucalla oli myös suhde. Heidän tiensä erosivat, kun paavi kutsui Rossinin Roomaan. Nyt paavi on kuollut ja seuraajan valinta alkaa. Tässä vaiheessa Luca solmii uudelleen yhteyden Isabeliin, joka tulee Roomaan, kun hänen miehensä valitaan Argentiinan lähettilääksi Vatikaaniin. Luca ja Isabel lämmittävät Roomassa uudelleen välejään, ja paljastuu, että Luca onkin Isabelin tyttären isä. Tämän he onnistuvat pitämään julkisuudelta salassa, vaikka journalistit ovat lähellä päästä asiasta selville. Isabel kuolee sairauteen ennen kuin Rossini valitaan paaviksi. Lucan ja Isabelin suhteen kuvaus on kirjan punainen lanka.
West tuntee hyvin kirkollisia kiemuroita ja Vatikaanista kirjoittavien lehtimiesten toimintatavat. Sivupolkuna on paavin sihteerin varastamien ja myymien paavin päiväkirjojen metsästys. Paavin kuolemaa edeltää kirjassa pohdinta siitä, miten menetellään silloin, kun paavi on viimeisillään eikä toipumisen toivoa ole. Kenellä on oikeus päättää siitä, milloin paavin elintoimintojen ylläpito lopetetaan? Nämä kysymykset heräsivät myös paavi Franciscuksen viimeisinä hetkinä, jolloin häntä hoitavat lääkärit olivat yhdessä vaiheessa jo lähellä lopettaa hoidon.
Konklaavi venyy pitkäksi, ja lopulta vastakkain ovat Rossini ja eräs toinen kardinaali. Tällöin asia päätetään ratkaista siten, että kahden kolmasosan määräenemmistön vaatimuksesta luovutaan, ja yksinkertaisen enemmistön äänistä saanut valitaan. Rossini vie voiton. Häneltä kysytään, hyväksyykö hän valintansa, mihin hän vastaa myöntävästi. Häneltä kysytään myös, minkä paavinimen hän ottaa, mutta jostakin syystä West ei Rossinin vastausta kerro.
Ray Flynn & Robin Moore: The Accidental Pope (2000)
Mitä tapahtuu, jos paaviksi valitaan maallikko? Periaatteessa paaviksi voidaan nimittäin valita kuka tahansa kastettu roomalaiskatolinen mies. Piispuus tosin on edellytys, jotta hän voi toimia Rooman piispana, mutta sehän on vain järjestelykysymys. Flynnin ja Mooren romaanissa The Accidental Pope paaviksi valitaan maallikko, jolla tosin on pappistausta.
Paavi on siis kuollut ja 119 kardinaalia kokoontuu konklaaviin. Äänestys pitkittyy seitsemänteen päivään, jolloin takana on jo 25 äänestystä. Kukaan ehdokkaista ei pysty kasvattamaan eroaan toisiin.
Tälläin irlantilainen kardinaali Comiskey pitää inspiroivan puheen ystävästään Bill Kellystä. Kelly on amerikkalainen kalastaja Yhdysvaltain itärannikolla, joka opiskeli aikanaan papiksi Comiskeyn kanssa ja toimikin pappina jonkin aikaa, mutta päätti kuitenkin jättää viran. Comiskey kertoo tilanteesta, jolloin Kelly miehistöineen haaksirikkoutui myrskyssä mutta ei menettänyt luottamustaan Jumalaan ja uskoaan pelastumiseen. Kardinaalit vaikuttuvat niin suuresti Comiskeyn kohottavasta kertomuksesta, ja ehkä Pyhällä hengelläkin on osansa asiassa, että yli kaksi kolmaosaa heistä kirjoittaa äänestysseteliin Kellyn nimen.
Osa kardinaaleista ei ota tosissaan äänestystulosta vaan pitää sitä vitsinä, mutta enemmistö pitää tulosta laillisena. Tilanne vaatii nopeaa toimintaa. Kellyltä pitää saada ensin henkilökohtaisesti vastaus, hyväksyykö hän valinnan, sitten hänet pitää tuoda Vatikaaniin. Tämä kaikki pitää tehdä niin, ettei media saa vihiä. Kardinaali Comiskey lähtee kesken konklaavin Yhdysvaltoihin, tapaa Kellyn ja tämän perheen, saa hyväksynnän valinnalle. Kelly lähtee Vatikaaniin, jossa kardinaalit odottavat. Koska paavin täytyy olla piispa, Kelly vihitään nopeasti ja yksinkertaisesti piispaksi. Hän valitsee paavinimekseen Pietari II, mikä on ammattikalastajalle varsin sopiva.
Kirjassa kuvataan hyvin sitä, millaisia ennakkoluuloja Kelly joutuu paavina kohtaamaan ja miten kuurian kardinaalit ja muut virkailijat hänet ottavat vastaan. Kellyllä on onneksi hyviä neuvonantajia, jotka auttavat häntä väistämään pahimmat karikot.
Roomaan saapuu myös Kellyn perhe, johon kuuluu kolme lasta; hänen vaimonsa on kuollut vuosia aiemmin. Paavina on siten paitsi maallikko myös leskimies ja yksinhuoltaja. Kauan ei Pietari II ehdi olla paavina, sillä vieraillessaan Afrikassa vihamielinen taho tartuttaa häneen viruksen, joka lopulta vie hänen elämänsä. Afrikan-vierailuun liittyy Venäjän ortodoksisen kirkon kavala toiminta kristittyjen kannatuksen voittamiseksi ja Venäjän vaikutusvallan lisäämiseksi maanosassa. Tämä ei ole sikäli kaukaa haettua, kun tiedämme, miten Venäjän ortodoksinen kirkko on todellisuudessa pyrkinyt kasvattamaan kannattajakuntaansa Afrikan ortodoksien keskuudessa.
Kirjan ovat kirjoittaneet Ray Flynn, joka oli Bostonin pormestari 1984–1993 ja Yhdysvaltain Vatikaanin-suurlähettiläs 1993–1997. Hänen omat kokemuksensa lähettiläänä toimimisesta ja Yhdysvaltain ulkoministeriön sisäisistä valtakamppailuista kuuluvat kirjassa uskottavan tuntuisina havaintoina diplomaattien jokapäiväisestä elämästä. Toinen kirjoittaja, Robin Moore, puolestaan on ammattikirjailija, joka tunnetaan ehkä parhaiten New Yorkin huumekauppiaita jahtaavien poliisien tosielämän toimintaa kuvaavasta kirjasta The French Connection (1969), jonka pohjalta tehtiin 1971 elokuva The French Connection (suom. Kovaotteiset miehet). Mooren osuudeksi voisi arvailla kirjan eräiden enemmän toiminnallisten jaksojen kuvaamista.
Flynnin ja Mooren kirjallinen yhteistyö ei ole jatkunut tämän romaanin jälkeen.
Esitellyt romaanit:
Morris West: Eminence. 1998.
Ray Flynn & Robin Moore: The Accidental Pope. 2000.
Lue myös: Mikko Ketola, Paaviksi paavin paikalle. Vartija 19.12.2024.
'Erikoisia konklaaveja kirjallisuudessa' have 1 comment
8.5.2025 @ 2.39 Juha
Roomalaiskatolisella kirkolla on mittaamattoman upeat ja kauniit puitteet: kaikki on tehty pieteetillä. Leimaa antavaa on kauneus. Pietarin kirkon pronssinen alttari on henkeäsalpaava. Sikstuksen kappeli ei tehnyt erityistä vaikutusta, koska freskot olivat niin korkealla että niitä näki huonosti. Piti olla hiljaa. Tungos oli valtava. Pihalle on varastettu pakanalllinen obeliski, minkä saisivat palauttaa Egyptille. Tämän rinnalla suomalainen luterilainen kirkko on vain hyttysen ininää, jota leimaa sana ” pienesti”. Kaikki on ” typistettyä” ja olematonta ja ankeata. Kirkot ovat onttoja ja harmaita. Sisällä synkkää ja ikävää. Missään ei ole voimaa ja iloa: mikään ei raikaa eikä juhlista. Siksi riidellään ja vihataan. Uskonto ei ole tälle kansalle merkinnyt niin paljon, että olisi kunnolla repäisty missään monumentaalisuutta. Uskolle ei ole uhrattu eikä uhrauduttu. Jumalaa ei ole arvostettu maailmankaikkeuden valtiaana, koska siihen ei ole uskottu, kun ollaan oltu lantalaisia ja juoppoja.
Ei vieläkään tarjota elämyksiä. Ainoa elämys on lähes maan alla oleva temppelisukion kirkko. Sellaista kristillisyys on; piilossa.